Sähköpaimenet goes LED

Sähäkän kisakauden päätteeksi Luna pääsi ihka ensimmäistä kertaa osteopaatin käpälöitäväksi. Rintarangasta löytyi toispuoleisia jumeja, joiden pahentajaksi yllättäen ei arveltu agilitya vaan jokapäiväisiä riehupainiotteluita ja päätöntä vapaana laukkaamista. Olin jotenkin ajatellut, että koira huoltaa itse kehoaan liikkuessaan vaihtelevassa maastossa, mikä osittain onkin varmasti totta. Mutta jos koiraa on kaksi kappaletta kelpien kaltaisia reikäpäitä, jotka juoksevat täpötäyttä toisiaan vastaan puiden lomassa, tekevät viime hetken väistöliikkeitä tai paiskaavat vauhdissa toisensa tantereeseen, niin kyllähän siinä ranka ottaa melkoisia tärskyjä. Eikä asiaa auta se, että pikkumaksi joutuu loikkimaan kisoissa 15-20 cm omaa säkäänsä korkeampia esteitä ja laskeutuu joka hypystä etupäänsä varaan. Juuri tämän yhteisvaikutuksen takia kokonaiskuormitus nousee helposti liialliseksi.

Myös Lunan viimetalvinen liukastuminen hallitreeneissä ja siitä seurannut venähdys on saattanut jättää kroppaan jälkensä vetämällä lihastasapainoa vinoon. Osteopaatin käsissä koira rentoutui silminnähden, ja hoitokerran jälkeen huomasin sen liikkuvan jotenkin vaivattomamman näköisesti. Hoito-ohjeeksi annettiin selkää rentouttavan ravin lisääminen ja rajujen painileikkien säännöstely. Lunaa on aina ollut vaikea saada ravaamaan hihnassa, koska se haluaa mennä kovaa. Ihmisten kävelyvauhti saa sen herkästi peitsaamaan tai kulkemaan jonkinlaista puolilaukkaa, mikä taas on omiaan kiristämään selän lihaksia. Olemmekin aina pyrkineet kehumaan raviaskelluksesta ja yhdistämään siihen vihjesanan "ravi".

Itsekin olen tuskaillut selkäni kanssa taas viime kuukaudet. Lannerangassani on synnynnäinen nikamansiirtymä, joka ajoittain äityy kipuilemaan ja jumittamaan alaselkää. Lääkärin ja fysioterapeutin mukaan liikunta on parasta lääkettä tähänkin vaivaan, joten ei muuta kuin kelpievaljakko kiinni talutusvyöhön ja peruskuntolenkeille! Kaverukset malttavat nykyään jolkottaa suhteellisen asiallisesti edelläni vetämättä, ja nyt kun Lunan nikamia on availtu, on oivallinen sauma pitää yllä tuota kauniin pitkää raviaskelta. (Emännän köpöttely sen sijaan ei silmiä hivele, mutta eteenpäin mennään.)

Meillähän on täällä syrjäkylällä katuvalotkin - kokonaisen kilometrin matkalla! Tähän aikaan vuodesta siis on enimmäkseen oikeasti pimeää. Se ei kuitenkaan estä eräitä hulluja hiippailemasta pitkin metsiä. On vain varustauduttava oikein! Otsalamppu on ihan paras keksintö, enkä kadu myöskään nastakenkien hankintaa. On aika olennaista, että näkee eteensä ja pysyy pystyssä.

Koko laumallamme on käytössä Hurtta Lifeguard -huomioliivit, jotka paitsi erottuvat räikeinä hämärässä, myös kuulemma näkyvät heijastimineen todella tehokkaasti autoilijoille pimeän maantien laidassa. Paimenten liivit ovat vetoketjullista Polar-mallia ja pysyvät hyvin päällä kovassakin menossa.

Etsi!

Kuvissa Lunalla ja Hatilla on kaulassaan uudet Rukka Visible LED -pannat, jotka saimme Mustilta ja Mirriltä. Pannan sisällä on siis ledit, joihin saa sytytettyä valon napsauttamalla pannassa olevaa mötikkää. Valoissa on kolme asetusta: tasainen valo, hidas vilkku ja nopea vilkku. Valo on erittäin miellyttävää silmälle, ei liian räikeää. Iltapissakäynneillä kotipihassa ja irtolenkeillä pimeässä metsässä vilahtelee kaksi pientä värillistä tuikkua. Kauempaakin erottaa, että pinkki valopää on Luna ja keltainen Hatti.

Pantaa ja lediosaa pystyy lyhentämään sopivan pituiseksi, joten jos pitää puntaroida kahden koon välillä, kannattaa valita se pidempi vaihtoehto. Kelpien kokoiselle eläimelle 35-45 cm näyttää olevan passeli koko, paitsi kääpiökelpielle nimeltä Hatti, jolle pantaa saa askarrella hieman lyhyemmäksi.

Jääräpäiselle ja kurittomalle vetämiseen taipuvaiselle koiralle Visible-panta ei välttämättä riitä yksinään talutuspannaksi. Vain parisataa metriä maantien laitaa, ajattelin tänään lenkillä ja kiinnitin hihnan suoraan valopantaan. Totta kai höyryveturi Luna ehti silläkin matkalla äkätä jonkin superkiinnostavan hajun ja kiskoa kaikin voimin itsensä ojan pohjalle. Eihän se paina edes kolmannesta minun massastani, mutta uskokaa pois, minulla oli täysi työ pidellä vastaan. Samassa pannan lukko singahti auki, minä lennähdin pyllylleni pientareelle ja Luna jatkoi vapautuneena matkaansa takaisin tielle, jota pitkin juuri sillä hetkellä lähestyi jyrisevä rekka. Hämmentynyt Hatti tempoili toisen hihnan päässä, kun rääkäisin Lunalle - edelleen istuma-asennossa - epätoivoisella äänellä TÄNNE!

Onneksi epätoivo tehosi ja lenkki jatkui turvallisesti. Jälkeenpäin en voi olla nauramatta mielikuvalle siitä, miltä tilanne on näyttänyt rekan ohjaamosta katsottuna: karjuva emäntä kökkii pyrstöllään tiellä ja roikkuu yhden koiran niskanahassa toisen haahuillessa ympäriinsä.

Joka tapauksessa Visible-panta toimii hyvin valjaiden tai toisen pannan ohessa, ja näkyvyystarkoituksessa se hakkaa mennen tullen aiemmat kaulassa pompottavat otsalamppuviritelmämme ja avaimenperävilkkuvaloshowt, jotka aiheuttavat ihmisille migreenikohtauksen ja koirille hyppyhepulin. Pantojen raikkaat värit erottuvat kivasti myös hämärässä, ja mätsäävät tietenkin saman sarjan taluttimiin, valjaisiin ja sadetakkeihin.

Lopuksi Hatti haluaa muistuttaa, että KÄYTTÄKÄÄ IHMISET HEIJASTINTA! Mieluiten sellaista, jossa esiintyy Hattivatteja.