Töpeksinnän taito

Tänään vietetään Epäonnistumisen päivää. Ei mikään maailman turhin teemapäivä. Epäonnistuminen on oikeasti taitolaji. Kuka tahansa osaa ottaa menestyksen vastaan hymyssä suin, mutta mokaaminen muiden edessä kysyy jo vähän kanttia.

Itsekin olen pelännyt, karttanut ja hävennyt möhlimistä. Olen valvonut öitä mitäjos-aatosten vallassa ja päättänyt jäädä vastedes kotiin, jotta pääsisin helpommalla. Olisi niin mukavaa, jos ei koskaan joutuisi tuottamaan pettymystä niille, jotka jaksavat tsempata, kehua ja iloita puolestani onnistumisen hetkinä: "Kyllä sinä pystyt. Hyvin se menee. Tiesin, että onnistuisit, kun vain yrität tarpeeksi."

Mitä jos en pysty? Entä jos ei mene hyvin? Jospa en teekään tarpeeksi?
 

(Kuva: Ville L.)

Agilityharrastus on muuten oivaa siedätyshoitoa epäonnistumisen pelkoon. Voihan siinäkin toki varmistella, jarrutella, tehdä kaiken aina samalla tutulla tavalla ja pyrkiä viimeiseen asti välttelemään riskejä. Silti niitä virheitä tulee - ihan kaikille, tasoon ja titteleihin katsomatta. Ja koska suoritus on aina ihmisen ja koiran tiimityötä, on otettava vastuu paitsi omasta sähläyksestään, myös niistä tekijöistä, jotka ovat kenties itsestä riippumattomia. Ei voi jäädä kentän pintaan kiukuttelemaan ja syyttelemään olosuhteita, vaan on kömmittävä pystyyn, pudisteltava tunnelataukset yltään, kannustettava tiimikaveria iloisesti ja yritettävä uudelleen.

Yritettävä uudelleen nimenomaan sitä juttua, josta ajattelee, että tämä ei meiltä ainakaan onnistu.

Olin aamupäivällä Hatin kanssa nuorten koirien aluevalmennusryhmän viimeisessä tapaamisessa ennen tavoitekisoja, joihin vuoden valmennusprojekti huipentuu kahden viikon kuluttua. Viisas valmentajamme Harri jutteli meille kisajännityksestä siitä näkökulmasta, että kilpailut ovat ikään kuin katsastus, jossa käydään tsekkaamassa, mikä tällä hetkellä toimii niin kuin pitää, ja mikä vaatii korjaamista. Sitten hoidetaan tarvittavat asiat parhaamme mukaan kuntoon ennen seuraavaa katsastuskierrosta. Osuva muistutus päivän teemaa sivuten oli: "Paras tapa välttää virheitä on olla tekemättä mitään, mutta silloin ei myöskään saa mitään aikaan."

Menestys alkaa tapahtua vaivihkaa juuri silloin, kun antaa itselleen luvan mokata yhä uudelleen siinä vaikeassa jutussa. Sen sijaan, että takoisi päähänsä onnistumisen pakkoa, voisi sanoa mielessään: tätä me emme vielä osaa, eikä tarvitsekaan - siksihän olemme täällä opettelemassa.

Tältä se Lunankin kanssa näytti kaksi vuotta sitten :)