tiistai 1. lokakuuta 2013

Show-linjalla

Eihän tämä koiraperheen arki ole pelkkää värikkäissä varusteissa poseeraamista, tulosten tuulettelua ja sohvalla söpöilyä. Ehei. Tiedätte varmaan ne hetket, kun tekisi mieli kaupata karvakaverit torilla ja hankkia tilalle Elämä. Esimerkiksi siemailla aamulla rauhassa kahvia ja perehtyä maailman menoon sen sijaan, että kuuraa supikoiran kakassa ilakoineita löyhkääviä kullanmuruja suihkussa. Tai katsella telkkarista lempiohjelmaa ilman, että elämyksen katkaisee sohvan takaa kuuluva räyhäpainimölinä tai joukkohysteerinen vahtihaukku. Taikka istua syysiltaa kynttilöiden ja herkkujen ääressä sen sijaan, että juoksuttaa nuorta huonokäytöksistä agilityeläintä jäähdyttelylenkillä pimeillä kaduilla jäätävässä tihkusateessa 60 kilometrin päässä kotoa.

(Kuva: Ville L.)

Nuori huonokäytöksinen agieläimemme on palannut leikkauslomalta harjoitusten pariin. Viime viikolla iloitsin siitä, että Hatti oli valtavan motivoitunut yhteistyöhön ja seurasi kivasti ohjausta. Eilen se puolestaan taantui treenikentällä puolivuotiaan pennun tasolle. Virtaa riitti kuin isommassakin kylässä, mutta järki näytti pudonneen matkan varrelle ja sen mukana KAIKKI asiat, mitä olemme vuoden ajan opetelleet. Lähdössä pikkunilviäinen varasti toistuvasti, pakkovalssia se ei muistanut koskaan nähneensäkään, se viis veisasi ohjauksistani ja karkaili suorinta tietä putkiin, se aloitti pujottelun innokkaasti ja itsepintaisesti väärältä puolelta, kiersi takaakierrot laajoina kaarina koko hyppyesteen ympäri, soitti suutaan - ja kaiken huipuksi lirautti yhtäkkiä silmieni edessä merkkipissat keskelle kenttää!

Lällällää!
(Kuva: Ville L.)

Oma kärsivällisyyteni hupeni nopeasti shown edetessä, joten koetin päättää harjoituksen helppoon ja suoraviivaiseen onnistumiskokemukseen. Kolmesta viimeisestä hypystä peräti kaksi meni oikein, ja tekopirteän kannustukseni säestämänä pakenimme autoon jäähtymään.

Siinä häpeän kyyneleitä nieleskellessäni muistelin erästäkin mustaa kelpietä, joka puolentoista vuoden itsenäisessä iässä aikanaan vedätti kokematonta emäntäänsä treeneissä minkä ennätti. Nykyäänhän tuo lakupötkö on mitä ihanin ja taitavin harrastuskaveri. Kyllä tästäkin vielä hyvä tulee, vakuuttelin itselleni. Kaikki nopeat ja rohkeat ovat joskus olleet epäkypsiä villikoita.



Pääsin sitten illan päätteeksi kotiin nautiskelemaan lämpimästä suihkusta, pehmeästä sohvasta ja hyvästä ruoasta. Muhmustelin kaksi hävyttömän suloista kelpienketaletta uneen ja mietin, että tässähän se Elämä on.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti