Kesäajan keppikemmakat

Koiraurheilussa ei ole mitään järkeä, ajattelee agilityharrastaja sunnuntaiaamuna kello 4.15. Oikeastaan kello väittää olevansa 5.15, mutta aamu-uniset aivot eivät päivity automaattisesti kesäaikaan. Että pitikin mennä suutuspäissään ilmoittautumaan juuri täksi päiväksi kisoihin kahden ja puolen tunnin ajomatkan päähän! Kelpietkin vaikuttavat varsin pöllämystyneiltä poikkeuksellisen kukunnan alkaessa.

*Mulla on se aikaeroahdistus. Gordon blöö vaimikäseoli.*

Onni on osallistuva puoliso, joka ei marmata varhaisista herätyksistä, vaan on joka kisareissulla mukana uskollisena muonittajana, kuskina, kartanlukijana, roudarina ja kuvaajana. Se kiinnittää numerolapun selkääni, tuputtaa puoliväkisin proteiinijuomaa, kuuntelee tyynesti hermoilujani ja turhautumispurkauksiani ja jaksaa kaiken kukkuraksi aina kertoa olevansa minusta ylpeä, meni miten meni. Sen ansiosta kaikki sujuu vähintään puolta helpommin ja hauskemmin.

Tämänkertaiset kolme kisastarttia olen päättänyt ottaa "ylimääräisenä" kenraaliharjoituksena ennen pääsiäiskisoja. Ei siis mitään hävittävää eikä hävettävää. Haluan vain tehdä ja mennä, löytää itsestäni sen asenteen, josta viimeksi kirjoitin.

Niin me menemme, kaikki kolme rataa ilman ajatuskatkoja tai turhia varmisteluja. Onnistun tekemään kaikki ohjaukset suunnitelmien mukaan, liikkumaan sujuvasti ja korjaamaan virheet rauhallisin ottein. Vaikka kepit takkuavat yllättäen joka radalla, meno on muilta osin jo niin lähellä parasta osaamistamme, ettei minua edes harmita! Tätä agility on parhaimmillaan - sisua, luottamusta ja vauhdin hurmaa.

https://www.youtube.com/watch?v=90qFtv7DYuU

Tipuja taskuun ja tukka tötterölle

Kuten on tullut todetuksi, paras hoitokeino agimasennukseen on agiterapia. Sillä se lähtee, millä on tullutkin. Agilityn kiehtovuus on juuri siinä, että voi oppia ja kehittyä loputtomasti, mutta samalla kokea onnistumisen elämyksiä pienissä asioissa. Oppimisen mahdollisuus on vain otettava aktiivisesti vastaan heittäytymällä rohkeasti mukavuusrajojen yli.

Rakastan Hattia valtavasti siitäkin syystä, että se haastaa minua jatkuvasti pois mukavuusalueeltani. Jos ja kun haluan päästä rakettikelpien kanssa pitkälle, en voi tyytyä kuuntelemaan niitä ajatuksia, jotka väittävät: liian vaikeaa, en millään voi ehtiä, en uskalla kokeilla. Miksi kävisin treeneissä tekemässä vain asioita, joita minä ja koira jo osaamme? Treeneihin ei mennä varmistelemaan vaan yrittämään, kompastumaan, korjaamaan ja nousemaan.

Sopivan vaativat viikkotreenit kannustavassa ja rehellisessä porukassa ovat juuri sitä, mitä me Hatikaisen kanssa tarvitsemme.

https://www.youtube.com/watch?v=DuztcOUh2wo

Uusien lähestymiskulmien ja yhä haastavampien häiriötekijöiden harjoittelussa palkkioitakin on hyvä vaihdella. Ihastuttavan lampaankarva-Bungeen sijaan voi välillä pakata reppuun vanhan suosikkipallon, ja omatekoisten treeninamien asemesta kaivaa taskusta jotakin muuta vastustamattoman tuoksuvaa. Kurkistelimme nimittäin kotona Mustin ja Mirrin lähettämiin Trick & Treat -namupusseihin ja totesimme, että lihainen nautaherkku ja lihainen kanaherkku toimisivat vallan oivallisesti treeneissä. Voimakas tuoksu sai kelpiet välittömästi kokoontumaan sotilaalliseen riviin valmiina palvelukseen.

Isokokoiset pehmeät makupalat ovat näppäriä sujauttaa taskuun, ja yksi pala riittää pienittynä vaikka kuinka moneen toistoon. Namit eivät voi unohtua kotiin, kun uudelleensuljettava pussi kulkee treenilaukussa vakiovarusteena. Taskunpohjalle jääneet rippeet vain kuivahtavat siististi eivätkä muuntaudu tunnistamattomaksi löyhkääväksi homeyllätykseksi.

Kanaset inspiroivat kuvaajaa pääsiäistunnelmointiin.

Assistentti kuitenkin menetti itsehillintänsä tuoksuvien koristeiden edessä.

Kaikki kävi niin nopeasti, etteivät tiput ehtineet kärsiä.

*En kyllä mitään ottanut.*

Todellista sielunhoitoa taannoisiin kisapettymyksiin tarjoili puolestaan Kataisen Harrin koulutus, jonka teemana oli irtautuminen tavoitteista ja keskittyminen rentoon fiilikseen. Pettymys on aina seurausta itse asetetuista tavoitteista ja odotuksista. Mitä jos ajattelisinkin kisapäivän aamuna herätessäni: "Tänään on hyvä päivä. Katsotaan, mitä se tuo tullessaan!"

Koulutuksen jälkeen olo oli jotenkin harvinaisen seesteinen ja vapautunut.
Tehän ootte jo oikein / kun te ootte vaan just noin. (Paula Vesala)

https://www.youtube.com/watch?v=ojgPRLaUGRo

Samaa tunnetilaa tavoittelin lauantain kisoissa, joissa oli parahiksi 80-luvun diskoteema. Ehkäpä kisapäivät kannattaisi aina aloittaa tupeeraamalla tukka tötterölle ja koristamalla silmät sinisellä kajalilla? Tunnelmaa kohotti myös tuomarin tyylipuhdas tuulipuku.

A-radalla ohjasin Hatin ensi töikseni väärään putkenpäähän virhearvioinnin seurauksena, sekosin pasmoissani hetkeksi ja unohdin käskyttää kunnolla puomille. Sitten vedin henkeä, otin kiihkoilevan kelpien kaikessa rauhassa hallintaan, ja loppurata sujui vauhdikkaasti täydellisessä flow-tilassa. Tämä oli hyvä esimerkki siitä, miten hylätty suoritus voi tuntua onnistuneelta.

Diskohengestä huolimatta en saanut tulostavoitteita täysin suljettua mielestäni, joten en voinut välttyä myöskään turhautumiselta tehtyäni toisella radalla huolimattomuusvirheitä. Vaikka parannus edellisiin katastrofikisoihin nähden oli huikea, ei kymmenen virhepisteen tulos paljon lämmittänyt. Kakkosluokka on jo niin lähellä, etten malttaisi odottaa! Hattiainen teki kuitenkin hienoa työtä - kiljui vain mennessään, kun oli niin siistiä. Ja mikä tärkeintä, ohjaajan tukka pysyi kuosissaan.

https://www.youtube.com/watch?v=xu6IRZAoNQ4

Varttuneemman käpäläväen kuulumisia

On kulunut jo vuosi siitä, kun leskeksi jäänyt kanirouva Hilla löysi netti-ilmoituksen kautta rinnalleen uuden sielunkumppanin, Muhvin. Senioripariskunnan vuosi on ollut yhtä hanipupuilua päivästä toiseen, ja rakkaus on pitänyt luppakorvien olemukset virkeinä, vaikka molemmat käyvät jo pitkälti yhdeksättä ikävuottaan.

Aikoinaan olin vähän sitä mieltä, ettei kani ole kani, elleivät sen korvat sojota terhakasti pystyssä. Kun Hilla tuli taloon vuonna 2006, ei korvien suunnalla ollut enää väliä. Kääpiölupan seurallisuus sulatti sydämeni välittömästi. Hunajanvärinen palleroinen pompahteli alusta alkaen kannoillani kuin varjo ja tähyili uteliaana puuhiani seisoskellen pienten töppöjalkojensa varassa.

 

 

Edelleen Hilla-muori rientää aamuisin lipomaan varpaita ja vaatimaan silityksiä. Poskilihasten kevyt hieronta saa sen raksuttelemaan hampaitaan nautinnollisesti.

Lupsakka ulkomuoto on silti vain osa totuutta. Ei uskoisi, millainen uhmavoima pienestä suloisesta pupusta löytyy, jos sitä yritetään estää pääsemästä haluamaansa paikkaan. Se niittaa kaikki neljä käpälää lujasti lattiaan, asennoituu penseäksi palloksi eikä siirry kuin ulkoisella nostolaitteella. Hillan luontainen vihollinen on kallisarvoista papanakokoelmaa havitteleva lattiaharja, jota vastaan on puolustauduttava ärhein murinahyökkäyksin. Verhot, ovenpielet, vaatteet ja muut nykyajan hömpötykset ovat saaneet talttahampaista muistutuksia siitä, että ovat paheksuttavasti osuneet arvoisan kaniinittaren kulkureitille.

Hillalla on aina ollut hiukan herkkä vatsa, joten ruokavalio on pidettävä yksinkertaisena. Haemme läheisestä maalaistalosta silloin tällöin paalin tuoksuvaa, karkeaa heinää, jota kaneilla on koko ajan saatavilla. Omenaa, porkkanaa ja muita tuoreita herkkuja jänöt jonottavat portin takana aina, kun joku häärii keittiössä. Pajun ja omenapuun oksissa riittää askarreltavaa ja töitä hampaille.

Kanin vanhetessa pellettiruoan laadulla on yhä suurempi merkitys, jotta paino pysyisi hallinnassa, vastustuskyky vahvana ja mieli pirteänä. Aiemmin Hilla ja Muhvi ovat syöneet Burgess Excel Rabbit Adult -peruspellettiä, joka on sopinut ja maistunut molemmille mainiosti. Nyt saimme Mustilta ja Mirriltä kokeiluun Burgess Excel Rabbit Mature -version, jonka koostumus on suunniteltu ikääntyville korvakansalaisille.

*Siinähän on meikäläisen kuva.*

Ruokaan lisätty glukosamiini tukee nivelten kuntoa, mikä on hyväksi etenkin Hillalle. Viime kesänä teräsmuori nimittäin selvisi kuin ihmeen kaupalla ehjin nahoin miltei kahden metrin pudotuksesta, mutta tuollainen tapaturma saattaa kehittää jälkeensä nivelrikkoa. Lisäksi pelletti sisältää trendikkäästi antioksidanttipitoista karpaloa ja virkistävää gingsengiä. (Meidän vanhuksiltamme ei tosin vireyttä puutu, vaan lisääntyvä valo tuo niille kevättä rintaan ja vipinää kinttuihin siinä määrin, että siveyspoliisi Hatikainenkin on eräitä kertoja joutunut puuttumaan tilanteeseen.)

Mature-ruoasta kohoava vahva timjamin tuoksu näyttää vetoavan varttuneen väen aisteihin. Pellettihetkeä odotetaan kärsimättömästi, ja tarjoilut viedään kirjaimellisesti käsistä. Hilla ja Muhvi aterioivat mieluiten yhteisestä kupista. Myös lattialle siroteltujen pellettien etsiminen on senioriosastolla suosittu aktiviteetti.

Edesmenneen kumppaninsa, temperamenttisen Tumpun kanssa Hilla kyllä viihtyi, mutta yhteiselo ei koskaan ollut aivan yhtä harmonista kuin nyt Muhvin rinnalla. Luppakorvan maailmassa kaikki on kohdallaan, kun vieressä on toinen samanmoinen kasa pehmeyttä ja massu täynnä timjamipellettejä.

Agility on hauskaa - ja kuormittavaa

Agikoira käyttää lihaksiaan monipuolisesti suorittaessaan erilaisia esteitä peräjälkeen. Se juoksee, hyppii, kiipeää, kääntyilee ja pujottelee minkä kintuista lähtee. Agilityn kaltainen nopeuskestävyyslaji vaatii koiran lihassoluilta anaerobista eli hapetonta energiantuottoa, jonka sivutuotteena syntyy maitohappoa.

Lyhyessä intensiivisessä rutistuksessa lihakset siis työskentelevät eri tavalla kuin aerobisella peruslenkillä, vaelluksella, metsästyskokeessa tai valjakkokilpailussa. Tämä on syytä ottaa huomioon myös palautumisessa. Usein kuvitellaan, että palautustoimiin tarvitsee ryhtyä vain, jos suoritus kestää tuntikausia ja koira uupuu silminnähden. Tai että palautumiseen olisi panostettava vasta huipputason kisakoirien kohdalla. Radalla pinkova koira ei kuitenkaan tiedä, onko kyseessä kotikunnan koirakerhon viikkotreenit vai MM-finaali. Se antaa kaikkensa kuntotason mukaan - ja ehkä vähän ylikin. Moni harrastelija treenaakin koiraansa tietämättään riskirajoilla, kun intoa piisaa enemmän kuin kuntoa ja suunnitelmallisuutta.

Vaikka lyhyen spurtin aikana ei kuluteta suurta määrää energiaa ja välitön väsymyksen tunne näyttää haihtuvan nopeasti, ehtii rasitus saada lihaksissa aikaan eräänlaisen tulehdusreaktion. Harrastustasollakin näitä spurtteja tehdään harjoitusten tai kisojen aikana yleensä vähintään kaksi, ja viikkoon saattaa sisältyä useita harjoitus- ja kisapäiviä. Mitä tottumattomampi elimistö on tällaiseen kuormitukseen, sitä herkemmin maitohappoa kertyy tukkimaan lihasten verenkiertoa, ja sitä hitaammin rasituksen vaurioittamat kudokset eheytyvät. Jos tämä kuvio toistuu liian tiuhaan ja palautuminen jää kesken, aineenvaihdunta juuttuu kuluttamaan elimistön omia voimavaroja. Purkamaton stressitila ikään kuin kasautuu kehoon, ja kunto kääntyy laskuun.

Agilityn vaatimaa fyysistä kuntoa ei rakenneta agitreeneissä, vaan kaikkialla muualla: metsämaastossa, hihnakävelyillä, ravilenkeillä, tasapainotyynyn päällä, ruokakupin ääressä ja kotisohvalla. Koiran lajitaitojen ylläpitämiseen riittää yksi rata- tai tekniikkatreeni viikossa. Elimistöä voidaan auttaa maitohapon poistamisessa liikkumalla kevyesti heti suorituksen jälkeen. Kudosten eheytymistä ja energiavarastojen täyttymistä puolestaan voidaan edistää kiinnittämällä huomiota ruoan laatuun ja ajoitukseen. Kokonaisuus ratkaisee. Esimerkiksi leppoisaa elämää viettävä kotikoira tuskin tarvitsee satunnaisten umpihankilenkkien jälkeen elektrolyyttilisiä ja proteiinijauheita, vaikka lihaskunto onkin ollut koetuksella. Sen sijaan harrastuskoiraa, jolla on takana kisaviikonloppu ja parin päivän kuluttua ohjatut treenit, ei kannata edes päästää hankeen riekkumaan, vaan rento palauttava lenkki suunnataan helppokulkuiseen maastoon.

Myönnettäköön, että omalla kohdallani oppi palautumisen tärkeydestä on toden teolla mennyt perille vasta kantapään kautta - joitakin vuosia sitten ajoin nimittäin kroppani melkoiseen tilttiin liian innokkaalla juoksuharjoittelulla ja jouduin muokkaamaan asennettani ronskein ottein uusiksi.

Ylikunnon eli hermostollisen ylirasitustilan syntymekanismit ovat aivan samanlaiset ihmisellä ja koiralla, kuntoilijalla ja huippu-urheilijalla. Kun kuormitus on toistuvasti liiallista suhteessa palautumiseen, energiansaantiin ja kuntotasoon, romahdus on väistämätön. Harrastelija ei voi elää kuin ammattiurheilija. Kovalla harjoittelulla ei voi päästä huippukuntoon, jos elimistölle ei ole ensin luotu edellytyksiä kestää kovaa harjoittelua.

Ylikunnossa kuntoni oli siis kaikkea muuta kuin hyvä. Nimikin kertoo siitä, että kokonaiskuormitus meni överiksi. Juuri ennen alamäen alkamista treenit tuntuivat sujuvan suorastaan robottimaisen kevyesti: sykkeet pysyivät alhaalla, ei hengästyttänyt eikä hikikään tahtonut nousta pintaan. Tässä vaiheessa hälytyskellojen olisi pitänyt soida, mutta helppouden hurma hämärsi todellisuudentajun.

Pitkään kertyneestä ylikuormituksesta toipuminen vei minulta kuukausia, eivätkä ne olleet mitään mukavia kuukausia. Koska autonominen hermostoni kävi ylikierroksilla ja koko kroppa oli jatkuvassa stressitilassa, ei ollut ihan helppo tehtävä ottaa rennosti ja lepäillä. Öisin uni ei tullut, lihakset jännittyivät ja säpsähtelivät itsekseen, mieli oli levoton ja ailahteleva, sydän eksyi rytmistä, ihoa kuumotti ja kihelmöi. Päivisin jäsenet tuntuivat lyijynraskailta, pienikin ponnistus vei voimat eikä ruoka maistunut. Vastustuskykyni oli nollassa ja infektiot iskivät hanakasti.

Koiran ylikunto-oireiden tunnistaminen ajoissa on tietysti vieläkin vaikeampaa kuin ihmisen. Viimeistään silloin, jos koira vaikuttaa väsähtäneeltä tai treeni ei kulje, vaikka harjoitellaan paljon, olisi syytä pysähtyä tutkailemaan, onko kaikki kunnossa. Toki niin fyysisen kuin psyykkisenkin stressin sietokyvyssä on yksilöllisiä eroja, eivätkä kaikki kovaa treenaavat agilitykoirat ajaudu ylikuntoon. Jokaisen harrastajan tulisi kuitenkin pitää mielessä lajin repivä luonne ja myös henkinen vaativuus oman koiran edellytyksiin nähden. Rasituksen ja palautumisen sopiva suhde on kehityksen A ja O.

Verryttelystä ja jäähdyttelystä olen kirjoittanut aiemmin postauksessa Vauhtihirmut vaatekaapilla.
Palautusjuomareseptejä ja muuta juttua palautumisesta löytyy otsikoilla Meno-paluu ja Jauhot suuhun.