![]() |
*Mulla on se aikaeroahdistus. Gordon blöö vaimikäseoli.* |
Onni on osallistuva puoliso, joka ei marmata varhaisista herätyksistä, vaan on joka kisareissulla mukana uskollisena muonittajana, kuskina, kartanlukijana, roudarina ja kuvaajana. Se kiinnittää numerolapun selkääni, tuputtaa puoliväkisin proteiinijuomaa, kuuntelee tyynesti hermoilujani ja turhautumispurkauksiani ja jaksaa kaiken kukkuraksi aina kertoa olevansa minusta ylpeä, meni miten meni. Sen ansiosta kaikki sujuu vähintään puolta helpommin ja hauskemmin.
Tämänkertaiset kolme kisastarttia olen päättänyt ottaa "ylimääräisenä" kenraaliharjoituksena ennen pääsiäiskisoja. Ei siis mitään hävittävää eikä hävettävää. Haluan vain tehdä ja mennä, löytää itsestäni sen asenteen, josta viimeksi kirjoitin.
Niin me menemme, kaikki kolme rataa ilman ajatuskatkoja tai turhia varmisteluja. Onnistun tekemään kaikki ohjaukset suunnitelmien mukaan, liikkumaan sujuvasti ja korjaamaan virheet rauhallisin ottein. Vaikka kepit takkuavat yllättäen joka radalla, meno on muilta osin jo niin lähellä parasta osaamistamme, ettei minua edes harmita! Tätä agility on parhaimmillaan - sisua, luottamusta ja vauhdin hurmaa.
Mä bongasinkin teidät lähtölistoilta, harmi vaan kun en kerinnyt aamupäivällä tulemaan ykkösluokkien ratoja katsomaan. Mutta voi että ohjaat kyllä nätisti! Ihana katsoa noin hienoa ohjaamista. :)
VastaaPoistaVoi kiitos Tiina! Käyhän moikkaamassa seuraavan kerran kun satut samoihin kisoihin :)
PoistaHyi mikä herätys! :D Ja voi vitsi mä tykkään sun kirjoitustyylistä! Missä seurassa muuten treenaatte?
VastaaPoistaKiitos Amanda :) Meidän seura on VarPS.
Poista