Ensimmäiset pari päivää lelu-uutuus sai vain lojua pöydällä ihailtavana, koska en olisi hennonnut liata sitä. Onneksi treenit siirtyivät talvikaudeksi ulkoa halliin, jotta kaunista lelua ei tarvitse heti lähteä riepottamaan hiekkakentällä.
Hatilla on aina ollut hieman omintakeinen tapa leikkiä. Se jahtaa leluja mielellään, tekee kissamaisia hyppyjä niiden kimppuun, käpälöi, ravistelee ja nyhtää saalistaan, muttei useinkaan innostu vetotaisteluista. Tällainen monitoimilelu on omiaan tuurileikkijälle, sillä sitä voi heittää tai kiskoa fiiliksen mukaan. Silkinpehmeä karvaosa kelpaa nirsoleukaisenkin paimenen hampaisiin, ja sametilla vuorattu käsilenkki tuntuu suorastaan ylelliseltä leikittäjän kädessä.
![]() |
Hyvä treeni, parempi kieli. |
Joskus treeniajasta kannattaa lohkaista tavallista pidempi tovi ihan vain yhteiselle hauskanpidolle - eihän maailmassa koskaan voi olla liikaa väriä ja leikkiä!
Ostin Pro Dogin lampaankarvalelun (Jäniksenkarvaa ei ollut). Koirat tykkää! Sillä lelulla on toinenkin koira innostunut vetoleluihin ja lelupalkka toimii. No sehän menee likaiseksi yms tuolla ulkona... Voiko sitä pestä jotenkin? Ostan varmaan myös jonkun toisen elukkakarvalelun :)
VastaaPoistaHyvä kysymys! Meillä on myös yksi lampaankarvainen versio, ja olen itsekin miettinyt, mahtaisiko se kestää pesua. En ole vielä uskaltanut kokeilla, mutta laitoin nyt kyselyä eteenpäin ja kerron sitten, kun saan vastauksen :)
PoistaNo niin! Musti ja Mirri välitti valmistajan antamat pesuohjeet karvaleluille: "Pestään muista erillään haaleassa vedessä (30 astetta), pesukoneessa villaohjelmalla. Vain pieni määrä pesuainetta. Annetaan kuivahtaa itsekseen ja harjataan kuivuneena pörheäksi."
Poista