maanantai 12. syyskuuta 2016

Kun seikkailukin odottaa

Elo-syyskuun taitteessa tahtoo mieleen hiipiä hiven haikeutta kesän kaikkoamisesta. Elokulon lievittämiseksi olemme tänä vuonna säästäneet kesälomamme syyskuulle ja päättäneet vaihtaa maisemaa reiluksi viikoksi. Huomenna starttaamme autolla pohjoiseen ihailemaan Lapin ruskaa ja jatkaa sieltä Norjan puolelle, aina Vesterålenin saaristoon saakka. Paluureitti kulkee sitten Pohjois-Ruotsin läpi Tornion kautta etelään. Kelpiet matkustavat luonnollisesti mukana ja pääsevät ensimmäistä kertaa muun muassa patikoimaan tunturissa ja vuorilla.


Musti ja Mirri tukee reissuamme sponsoroimalla koirille evääksi lihaisia Carnilove-säilykkeitä sekä Hatille uudet ergonomiset Rukka Solid -valjaat. Alustavien kokeilujen perusteella sekä ruoka- että varustepuoli näyttäisivät nyt olevan kunnossa, joten ei muuta kuin reppuja pakkaamaan!


*Meinaatko, että evästä saa vasta 500 kilometrin päässä?*

Seikkailumme vaiheita voit seurata Instagramin kautta, ja blogiin matkakertomus päivittyy viimeistään kotiinpaluun jälkeen. Veikkaisin, että luvassa saattaa olla ainakin muhkeita maisemia ja tuulisia tunnelmia!

Ja kaikki muuttuu uudeksi, kun seikkailukin odottaa.
- Tove Jansson: Kuka lohduttaisi Nyytiä 

4 kommenttia:

  1. Nuo Rukka Solid valjaat on muuten kätevät. Meillä on samat valjaat ollut nyt pari viikkoa käytössä ja nyt alkuun tuntui todella hyvältä. :) Jäädään Ionan kanssa seuraamaan reissuanne Instan puolella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Nyt reissun jälkeen meillä on edelleen pelkkää hyvää sanottavaa näistä valjaista.

      Poista
  2. Mukavaa reissua teille! ♥
    Juuri oman koirani kanssa palailtiin viikon reissusta Pyhä-Luosto Kansallispuistosta. Sitä ennen elokuussa kävimme Kolarissa & Äkäslompolossa. Kyllä Lappi vaan on niiiiiin ♥. Etenkin koiran kanssa koettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista! Reissu oli todella hieno ja jätti vaelluskuumeen kytemään :)

      Poista