torstai 28. heinäkuuta 2016

Kantarellikoiruuden lyhyt oppimäärä


Koiran kirsu on hämmästyttävä aparaatti. Tuntuu vaikealta edes käsittää, miten suunnattomasti erilaisia hajuvivahteita se kykenee havaitsemaan ja analysoimaan. Ja jos koiria voidaan kouluttaa vainuamaan huumekätköjä, ihmisen verensokeritasoja tai syöpää, ei esimerkiksi tietyn sienilajin tunnistamisen luulisi olevan nuuskuttimelle temppu eikä mikään.

Nyt kun Hatti on ollut sairaslomalla agilitysta, ja rally-tokotreeneistäkin on pidetty kesätaukoa, ovat sekä kelpiet että emäntä kaivanneet jotakin muuta ajanvietettä metsälenkkien ja uiskentelun oheen. Eräänä iltana lenkkipolun varressa sammalen seasta kurkisteli joukko pieniä kirkkaankeltaisia lempparisieniäni, jotka saivat minut innostumaan: nytpä koulutankin itselleni kaksi kantarellikoiraa! Nose work -harjoitukset eucalyptus-hajulla sujuvat jo mukavasti, joten samalta pohjalta oli ihan yksinkertaista lähteä treenaamaan kantarellin tunnistusta.


Uhrasin siis omista iltapalaherkuistamme pari sientä harjoituskappaleiksi. Aluksi ojensin sientä koiralle nuuhkaistavaksi ja työnsin heti perään namia suuhun uudelleen ja uudelleen, jotta hajun ja palkan välille muodostuisi vahva kytkös. Aina kun koira haistoi sientä, sanoin "kantarelli". Seuraavaksi laitoin sienen lattialle koiran eteen, sanoin vihjesanan ja palkkasin nuuhkaisusta nopeasti, ettei koira ehtisi ottaa sientä suuhunsa. Hatin kanssa tämä vaihe ei heti toiminut aivan saumattomasti, vaan ensimmäinen harjoitussieni ennätti päätyä hakkelukseksi. "Jätä"-käskyllä sain Hatikaisenkin vähitellen ymmärtämään, ettei kaikkea tarvitse maistaa.


Luna hoksasi jo ensimmäisellä treenikerralla alkaa itse tarjota nose workista tuttua ilmaisuaan eli istahtaa haistettuaan kantarellia. Hatille luontaisin ilmaisu on maahanmeno, joten autoin sitä aluksi erillisellä "maahan"-käskyllä nuuhkaisun yhteydessä. Nämä alkuvaiheen harjoitukset ovat koko sienietsinnän pohja, joten helppoja toistoja kannattaa tehdä paljon, jotta hajusta syntyisi vahva muistijälki ja jotta ilmaisun idea olisi koiralle selvä ennen tehtävien vaikeutumista.


Seuraavaksi treenattiin kantarellin etsimistä helpoista piiloista sisällä. Otin harjoitussienen käsittelyyn avuksi pihdit, koska halusin häivyttää oman hajuni mahdollisimman pian pois häiritsemästä. Sitten siirryttiin nuuhkimaan irtosientä pihanurmikolla ja metsässä ennen kuin ryhdyttiin tositoimiin. Maassa kasvavat, koskemattomat sienet ovat kuitenkin aina haastavampia tapauksia kuin jo tutuksi tullut harjoituskappale.


Tiedossani oli pari varmaa kantarellipaikkaa, joista oli hyvä aloittaa varsinaiset maastotreenit. Halusin tehdä onnistumisen mahdollisimman helpoksi, jotta sienikoululaisten motivaatio pysyisi yllä. Vein kummankin koiran vuorollaan ihan lähelle kantarelleja, annoin "kantarelli"-käskyn ja osoitin oikean suunnan. Ensialkuun molemmat näyttivät hieman hämmentyneiltä ja tarjosivat jokusen valeilmaisun, jolloin vain toistin vihjesanan ja osoitin sieniä vielä lähempää. Parin onnistuneen toiston ja ruhtinaallisen palkintoseremonian jälkeen jatkoimme matkaa rennon metsälenkkeilyn merkeissä ja jätimme opit hautumaan, sillä tällainen nenä- ja aivojumppa väsyttää tehokkaasti.


Metsätreenien jälkeen huomasin kirsujen osoittavan omaehtoisesti uudenlaista kiinnostusta muihinkin sienikunnan olentoihin. Lenkkipolun varrella nuuhkaistaan ohimennen, onko kyse oikeasta lajista. Ja voi sitä ylpeyttä, kun oma kantarellikääpiö tekee ensimmäisen itsenäisen löytönsä paikasta, jossa en itse ole keltaisia aarteita koskaan huomannutkaan!

Opetusvideollamme sienikoululaiset esittelevät harjoittelun etenemistä.



VINKKI: Harjoitussieniä (tuoreita tai kuivattuja) voi myös laittaa alkuvaiheessa purkkiin, jossa on reiällinen kansi, jotta niihin ei tulisi niin paljon häiriöhajuja käsittelystä eikä koira pystyisi ottamaan niitä suuhun. Purkkivaiheeseen ei kuitenkaan kannata juuttua pitkäksi aikaa, ettei purkista tule koiralle Se Juttu.

2 kommenttia: