keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Rallykelpiet baanalla

Hatti maaliskuussa 2012 (© Hanna P.)

Hattivatti Herkkutatti täytti lauantaina 4 vuotta! Kylläpä siitä onkin kasvanut pätevä eläin, vaikka samalla hurmaavan hupsu lapsenmielisyys on säilynyt siinä määrin, että usein ihmiset edelleen kysyvät ensivaikutelman perusteella: "Onko se vielä pentu?"

Hatikaisen aikuistuminen näkyy selvimmin harrastustouhuissa: keskittymiskykyä riittää yhä haastavampiin tehtäviin, ja töitä jaksetaan tehdä kivalla vireellä myös väsymyksestä ja häiriötekijöistä huolimatta.


Siinä missä Luna rakastaa ihan kaikkia ihmisiä yli kaiken ja lähtisi miltei kenen tahansa matkaan, Hatille minä olen maailman keskipiste. Vaikka joku muu pitelisi sen talutushihnaa, se hakeutuu aina minun vierelleni, ja jos joku kutsuu sitä nimeltä, se tuijottaa vain minua. Siksi arvelimme puolison kanssa pitkään, ettei Hatista ehkä olisi kuin yhden valitun ihmisen kisakoiraksi. M:n rally-tokotreenit Hattiaisen kanssa menivät aiemmin hämmentyneeksi haahuiluksi, kun pikkukelpie ei ymmärtänyt, miksi agilityesteet oli korvattu oudoilla metalliesineillä ja oikea ohjaaja jätetty kentän laidalle. Jos pysyttelin poissa näkyvistä, homma ei toiminut senkään vertaa, vaan Hatti suuntasi kaiken huomionsa puuttuvan tekijän etsimiseen.

Kisahaaveita ei kuitenkaan haluttu haudata, sillä Hatti oppi alokasluokan liikkeet nopeasti ja alkoi päästä jyvälle lajin hauskuudesta. Päätimme siis kääntää heikkouden vahvuudeksi ja hyödyntää palkkiona sitä, mikä Hatille on kaikkein tärkeintä. Ennen radalle menoa se pääsee tarkistamaan, että olen paikalla, ja lopuksi se saa luvan kirmata luokseni hellittäväksi.

Toimii! Sunnuntaina Hatti aloitti rally-tokon virallisen kisauransa M:n kanssa, ja yhteistyö sujui kilpailutilanteessakin yli odotusten. Toivoimme vain innokasta ja sujuvaa suoritusta, mutta täydet 100 pistettä ja alokasluokan kakkossija löivät meidät iloisesti ällikällä!



Rally-toko on vienyt mukanaan koko laumamme, vaikka itse en ainakaan toistaiseksi siinä kilpaile. Perinteistä tokoa emme ole juurikaan harrastaneet, koska motivaatio ei riitä pikkutarkkaan asentojen hiomiseen. Rallyssa kiehtoo lajin liikkuvuus ja koreografisuus - etenkin ylempiin luokkiin edettäessä. Luna rakastaa erilaisia käännöksiä ja pyörähdyksiä, ja hyppyeste on tietenkin mahtava! Sunnuntain kisoissa musti singahti hypylle niin sähäkästi, että oli luiskahtaa nenälleen. Onneksi este oli järjestäjien unohduksen takia jäänyt kaikkein matalimpaan korkeuteen, eikä Luna satuttanut itseään.

Pitkän ja antoisan rallypäivämme kruunasi siis Lunan debyytti voittajaluokassa. M lähti radalle nöyrin mielin, tavoitellen hyväksyttyä tulosta, mutta tiedostaen, että tällä tasolla pisteet voivat olla tiukassa. Jännityksestä huolimatta ohjaaja sai hermonsa hallintaan, ja tekemisestä huokui molemminpuolinen luottamus. Voittajaluokassa varsinaisen ratasuorituksen jälkeen siirrytään vielä käytösruutuun, jossa koiran on pysyttävä määrätyssä asennossa paikallaan kahden minuutin ajan sillä aikaa, kun seuraava koirakko suorittaa rataa. Täysimittainen käytösruutu oli Lunalle uusi kokemus, mutta siitä selvittiin.

Tulosten selvittyä leirissämme mentiin jälleen hieman sekaisin riemusta: 92 pistettä ja voittajaluokan voitto! Mikä päivä!



Tuntuu niin hienolta nähdä, miten vaikeudet voitetaan ja sinnikäs työ palkitaan. Enpä voisi olla ylpeämpi tiimistäni :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti