sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Ehjät ja risat

Lunan satunnaisesti vaivaillut vasen takakoipi otti pari viikkoa sitten jälleen itseensä - yllättäen uinnista. Koko huoltotiimi alkoi olla perin ymmällään: koiran lihakset olivat elastisessa kunnossa, vartalon kannatus hyvä, nivelten liikkuvuus erinomainen eikä mistään löytynyt aristusta, ja silti muutama jäykkä askel silloin tällöin kertoi, ettei kaikki ole aivan kunnossa. Huoli raastoi mieltä säännöllisen epäsäännöllisesti, joten päätimme käydä kysymässä toisen kokeneen lääkärin mielipidettä ja kuvauttamassa Mustin vielä kertaalleen, vaikka nämä pari viikkoa olivatkin taas sujuneet ilman oireita.


Ortopedillä käyntiin yhdistettiin yökyläily kaupunkiystävän luona, jotta ei haittaisi, vaikka vastaanottoaika venyisi ja potilas olisi illan tokkurainen mahdollisen rauhoituksen jäljiltä. Sitä emme kuitenkaan olisi arvanneet, että jalkamysteerin ratkeamisen lisäksi samalla reissulla hoituisi pois päiväjärjestyksestä myös närästysoireilun todennäköinen syy! Ontumatutkimuksen yhteydessä lääkäri huomasi Lunan kaulalla hieman suurentuneen imusolmukkeen ja kysyi heti, onko kakomista esiintynyt. Rauhoitetun koiran kurkkuun saimme sitten mekin kurkistaa ja todeta, että nielurisoissa liehui pavun kokoinen polyyppi, jonka lääkäri arveli selittävän Lunan ajoittaisia nieleskely-, ryystämis- ja yökkäilykohtauksia, kuorsausta ja isojen palojen nielemisvaikeutta.

Koska nielurisatkin olivat hieman suurentuneet ja tulehtuneet, ne päätettiin poistaa kokonaan. Luna sai siis röntgenkuvauksen jälkeen jäädä leikkauspöydälle lötköttämään kaasumaski kuonollaan.


Sillä välin lääkäri esitteli meille ylpeänä uuden kuvantamislaitteen ottamat huipputarkat kuvat, joissa näkyivät selvääkin selvemmin virheettömän kauniit selkänikamat, lonkat, polvet ja kintereet - kaikki aivan priimaa edelleenkin. Luustossa ei ollut kerta kaikkiaan mitään vikaa, kuten ei ontumatutkimuksenkaan perusteella ollut aihetta olettaa.

Vasemman polven vieressä, pohjelihaksen kiinnityskohdassa erottui kuitenkin pieni vaalea möykky, kalkkeuma, jonka lääkärin kokeneet kädetkin olivat panneet merkille tunnustellessaan koiraa. Kaiken lisäksi samanlainen mutta vanhempi muodostuma näkyi myös oikeassa jalassa, joka oli oireillut vastaavalla tavalla vuotta aiemmin. Rasitusvamma, totesi lääkäri ja määräsi Cartrophen-pistoskuurin sekä kuukauden rauhallista liikuntaa.


Muutaman tunnin kuluttua palasimme hakemaan klinikalta hoipertelevan pikkupotilaan, jonka kieli roikkui vielä holtittomana suusta. Hellyys, hämmennys ja huojennus pakkautuivat päällekkäin sydämeen tuota sisukasta olentoa katsellessa. Iso huoli vierähti hartioilta, ja pieniä kysymysmerkkejä jäi mielen juureen kaivelemaan. Mistä vamma oli mahtanut saada alkunsa? Kenties se on kehittynyt jo vuosien ajan. Nähtävästi metsärallien, agitreenien ja hankilenkkien yhteisrasitus on sittenkin ollut Lunan reikäpäisellä liikkumistyylillä liikaa, vaikka harrastustahti on ollut maltillinen. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Perehtyä kasvuaikana paremmin ravitsemukseen? Rakentaa hyppytekniikka ja lihaskunto kohdilleen ennen hyppyrimojen nostamista maksikorkeuteen? Varmasti niinkin. Monta tietämättömyysvirhettä on tullut tehtyä koiraharrastuksen alkutaipaleella.

Itsesyytöksiin kietoutuminen ei kuitenkaan hyödytä ketään. Tärkeintä on nyt se, että rakas Luttana on oireeton eikä mitään peruuttamatonta vahinkoa ole päässyt syntymään. Sairaslomalta voidaan palata normaaliin koiranelämään, vaikka agility unohdetaankin ainakin toistaiseksi. Olen taas rahtusen viisastunut ja koetan toimia parhaan osaamiseni mukaan.

*Lujaa menee mutta menköön.*

Nieluleikkauksesta toipuminen on sujunut hienosti. Ensimmäisenä päivänä operaation jälkeen Luna sai syödäkseen vain pehmeää, helposti nieltävää kermaviiliä, johon aloin viikon varrella sekoittaa Maukkaan sika-nautajauhelihaa, raakaa kananmunaa ja Fullolife-kalanmaksaöljyä. Potilas virui omasta mielestään nälkäkuoleman partaalla ja pyyteli suurin kostein silmin edes purutikun pätkää jälkiruoaksi. Muita herkkuja ei ikävä kyllä herunut kuin maksa-aromilla maustettuja antibiootti- ja kipulääketabletteja. Loppuviikosta uskalsin lisätä kuppiin pehmeäksi turvotettua kuivamuonaa, jotta suoli saisi vähän kuitua toimiakseen. Ja koska antibioottikuuri tuhoaa aina myös hyviä suolistobakteereita, käytössä ovat myös maitohappobakteerivalmisteet.


Vielä on toki liian varhaista sanoa, tuoko polyypin poisto avun närästystyyppiseen oireiluun, mutta olisihan se aivan mahtavaa! Ainakin tämän ensimmäisen viikon perusteella tilanne näyttää todella hyvältä, huolimatta stressitekijöistä ja poikkeuksellisesta ruokavaliosta.

Emännälläkin tuntuu henki kulkevan helpommin, kun enää ei tarvitse sydän kurkussa syynätä Mustin jokaista askelta. Sankari itse vaikuttaa vetreältä ja tyytyväiseltä kaikkeen muuhun paitsi riekunnan ja ruoan määrään.

*Tarjoilija! En ole vielä saanut kaikkia tilaamiani ruokalajeja.*

2 kommenttia:

  1. peukut pystyyn, että helpottaa närästys lopullisesti!! Olisi kiva itsekin närästelija rekun omaavana saada semmonen follow up postaus, että auttoiko poistoleikkuu sitten kuinka hyvin närästykseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kirjoittelen tilannepäivitystä muutaman viikon kuluttua!

      Poista