sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kunto ja Tarmo testissä

Kun koiralle halutaan tarjota mahdollisimman koiramaista murkinaa, kuivamuona korvataan usein kokonaan tai osittain raa'alla lihalla. Mitä pienemmäksi nappuloiden osuus jää, sitä niukemmaksi käy kuitenkin myös tiettyjen suojaravintoaineiden saanti. Raaka totuus on se, että vaikka liha muodostaa erinomaisen perustan koiran ravitsemukselle, se ei sellaisenaan sisällä kovinkaan merkittävässä määrin tarvittavia vitamiineja (lukuun ottamatta B-ryhmän vitamiineja) eikä kaikkia hivenaineita.

Vastuu siirtyy siis kuivamuonavalmistajalta koiran omistajalle, kun ruokintaa aletaan koostaa omin kätösin. Pelkkä raakuus tai luonnollisuus ei takaa täysipainoista, terveyttä edistävää ruokavaliota, ellei osatekijöitä ole mietitty ja sovitettu oikein paikoilleen.

*Koska on ruoka?*

Ihanteellisinta tietenkin olisi, jos ruoasta saisi kaiken tarvittavan ilman lisäravinteita, ja suurimmalta osin se toteutuukin, jos koira voi syödä lihan ohessa hiukan luuta, maksaa, kalaa ja merilevää. Parin tärkeän ravintoaineen kohdalla käytännön rajat tulevat kuitenkin vastaan: esimerkiksi riittävän sinkin saannin turvaamiseksi olisi 15-kiloisen turren popsittava joka päivä melkein kilon verran sika-nautajauhelihaa tai vaatimattomat pari kiloa broileria. Sen lisäksi kuppiin pitäisi mättää kuppiin ainakin 200 grammaa lohta joka ikinen päivä, jotta D-vitamiinin tarve täyttyisi.

Raakaruokkijat ovatkin jo kauan peräänkuuluttaneet valmista täysravintoa, joka todella vastaisi keskivertokoiran ravitsemuksellisiin minimivaatimuksiin ja olisi mahdollisimman toimiva kompromissi kotitekoisen ja pakettiratkaisun välillä. Pillereiden pyörittely on toki kiehtova harrastus ja laskutoimitukset oivallista aivojumppaa, mutta kun emäntä ja koirat saapuvat tyytyväisen uupuneina ja sudennälkäisinä kotiin kisa- ja talkoopäivän jälkeen, kaikki arvostavat nopeasti syöntivalmista terveellistä valmisateriaa, joka vieläpä maistuu hyvältä.


Meillä toivotetaan siis ilomielin tervetulleiksi Maukas-sarjan uutuustuoteperheen jäsenet Into, Kunto ja Tarmo, jotka palvelevat kukin nimensä mukaisesti hieman eri elämänvaiheiden tarpeita. Lupauduin oitis ottamaan Mustilta ja Mirriltä näitä raakatäysravintoja testattavaksi. Perheen pienimmille suunnattu Into noudattaa aika lailla samaa perusrunkoa kuin aikuisten versiot, joten mikään ei estä tarjoamasta sitä varttuneemmillekin pennunmielisille. Raatimme arvioinnin kohteina ovat nyt kuitenkin aikuisten perusversio Kunto sekä tietenkin Tarmo - "optimoitu täysravinto agilitykenttien mestareille".

Kunto-ruoan perustana ovat broilerin- ja sianliha sekä lohi, joten proteiinit ja rasvat ovat kohdillaan. Tarmon pohjana puolestaan on pelkkä broileri, joka helposti sulavana sopii liikkuvaiselle eläimelle. Broilerin luut ovat hyvin sulava kalsiumin lähde, ja Tarmossa kalsiumpitoisuus on korotettu aktiivikoiran tarpeita silmällä pitäen. Broilerin maksasta tulee A-vitamiinia ja monia hivenaineita, merilevä taas turvaa jodin saannin. Kuitulisänä on hyödynnetty pellavansiemenrouhetta, jota moni kotiruokkijakin nykyään suosii sen helppouden ja riittoisuuden takia. Tuotteisiin on lisätty paitsi sinkkiä ja D-vitamiinia, myös glukosamiinia nivelten hyvinvoinnin tueksi.

Tarjoiluhenkilökunnan näkökulmasta sapuskan rakenne on miellyttävän tasainen ja valumaton.

*Suupielistä valuu kyllä vähäsen jotain.*

Kuntoa ja tarmoa kysyttiin emännältäkin, kun kävin molempien vipeltäjien kanssa spurttailemassa seuran epävirallisissa agikisoissa. Lunan varma suorituskunto ei pettänyt tälläkään kertaa: rata viiletettiin kaksi kertaa virheettömästi läpi, ja toisella yrityksellä loppuajasta viilattiin vielä reilu sekunti pois. Kuntohirmun nollatulos riittikin koko kilpailun voittoon.


https://www.youtube.com/watch?v=Z6ZWO1b9uBg

Hatilla puolestaan tarmoa oli vaihteeksi hieman liikaakin, ja kummankin radan kohtaloksi koitui sama väärään suuntaan suoritettu hyppy. Tarmonpesä malttoi kuitenkin mukavasti seurata ohjausta muilta osin, pujotella kepit hienosti loppuun asti ja pienen muistutuksen jälkeen pysähtyä mallikkaasti kontakteille.


https://www.youtube.com/watch?v=ySeGBuK7j3s

Palauttelulenkilläkin kuntoa ja tarmoa riitti kevyeen lumipainiin, ihan vain koska aksaamisesta jää niin hyvä mieli. Kun hartaasti odotettu lupa ruokakupille sitten päivän päätteeksi heltisi, katosivat annokset parempiin suihin alta aikayksikön, eikä kippojen kiillotuksesta tahtonut tulla loppua.

*Ottaisin tämän, kiitos.*

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista settiä! Melkein voisin kokeilla, koska omien ötökkölöiden paino on niin vähäinen, ettei ruokinta tulisi kovin kalliiksi, vaikka sortuisin valmispötkäleeseen. Ootko räknännyt, tuleeko tarpeet oikeasti täytetyiksi? Lonkalta ainakin sinkki voisi meidän annoskoolla jäädä vajaaksi, muita en jaksanut hirveästi laiskana emäntänä tutkiakaan. :D Toki näitä voisi kysyä Maukkaalta itseltään, mut sä nyt olet siinä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, laskin 15-kiloisen koiran ja 330 gramman annoskoon mukaan. Nämä meidän leikatut nartut syövät kokoonsa nähden ehkä keskimääräistä vähemmän, mikä tietysti vaikuttaa myös ravintoaineiden saantiin.

      Sinkin osalta näissä pötkylöissä päästään minimitarpeen tuntumaan ainakin laskennallisesti, tosin sinkki on vähän huono imeytymään, joten jos haluaa pelata varman päälle, niin lisäisin vielä vähän purkista.

      D-vitamiinia tulee juuri vähimmäistarpeen verran, vaikka enempikään ei haittaisi. Kalsium, A ja magnesium täyttyvät. Ainoastaan E-vitamiini näyttää jäävän selvästi matalaksi, joten siihen kannattaa kiinnittää huomiota, jos näitä syötetään jokapäiväisenä ravintona. Jodin määrää ei ilmoiteta, mutta merilevässä sitä on niin runsaasti, että uskoisin riittävän.

      Kaiken kaikkiaan siis oikein toimiva kokonaisuus! Ja kaipa valmiiksi lasketusta ja toteutetusta koostumuksesta kannattaa jo vähän maksaakin :)

      Poista
    2. Kiitos analyysistä. Eiköhän toi mene meillä ainakin vararavinnoksi, jos ei muuta. :)

      Poista
  2. Hmm nämä taitaa kyllä lähteä meillekin testiin heti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen :) Toimii muuten kivasti myös kongin täytteenä!

      Poista
  3. Miten näitä M&M tuotteita saa testattavaksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on yhteistyösopimus Mustin ja Mirrin kanssa :)

      Poista