torstai 12. helmikuuta 2015

Bumin paluu

Kun iloisenvärinen West Paw Bumi aikoinaan saapui Mustin ja Mirrin sponsoripaketissa, siitä tuli Hatin Tärkeä Esine - ja olennainen osa olohuoneemme sisustusta. Jopa siinä määrin, että vaikka tarkoituksena olisi ollut ottaa valokuvia aivan muista kohteista, niin jälkeenpäin huomasimme tutun oranssin kiemuran somistavan miltei joka kuvaa. Milloin Hatikainen ei kantanut koko naaman peittävää kumiässää suussaan villin tervehdysvenkoilun rekvisiittana, se leikitteli sillä itsekseen tai paneutui sen viereen nukkumaan.


Kukaan ei tiedä, mitä tapahtui, mutta jossakin vaiheessa viime kesänä tajusimme, että sisustuksesta puuttui jotakin. Ei näkynyt ässää naamalla eikä kainalossa. Asiaankuulumatonta oranssia ei pilkahtanut edes kuvissa. Tärkeää Esinettä etsittiin tuloksetta huonekalujen alta ja tähyiltiin pihanurmen seasta, jos vaikka lelu olisi kulkeutunut huomaamatta ulos vieraita tervehdittäessä. Ei jälkeäkään.

Kuukaudet kuluivat, lumi peitti pihan ja toivo Bumin jälleennäkemisestä hautautui kinoksiin.

Eräänä sydäntalven aamuna aivan tavallisella metsälenkillä kelpiesiskokset nuuskuttelivat tapansa mukaan maastosta päivän uutisia. Muhkean hangen uumenistakin voi aina silloin tällöin löytää kiinnostavia aarteita, mutta eipä osattu aavistaa, minkälainen aarre sieltä tällä kertaa kaivautuisi esiin. Yhtäkkiä Hatti palasi riemulaukkaa tutkimuskierrokseltaan - kantaen suussaan kirkkaan oranssia kiemuraa!


Ei hajuakaan, milloin ja millä kyydillä Bumi oli metsän siimekseen kantautunut, sillä löytöpaikka ei ollut aivan kotinurkilla. Kenties supikoira oli salaa käynyt hakemassa sen lainaksi. Sitkeydestään kehuttu lelu ei ollut seikkailusta millänsäkään, vain muutama likatahra kertoi puolen vuoden eräelämän koettelemuksista.

Hatti ja Tärkeä Esine ovat jälleen erottamattomat. Kaiken se kestää - ja tulee aina bumerangina takaisin.

https://www.youtube.com/watch?v=t9eljSxBo3I

6 kommenttia:

  1. Suorastaan liikuttava kertomus ja video. <3

    VastaaPoista
  2. Eikä, ihanaa että Hatti sai lempparinsa takaisin! :D

    VastaaPoista
  3. Video toi kyllä naurunkyyneleet silmiin heti aamusta. Miten voikaan yksi kelpie olla noin onnellinen lelusta!

    VastaaPoista
  4. Hyvä, että Hatin pylly ei irronnut kun niin innoissaan oli �� Meillä on sama lelu myös suosittu mutta noihin muuveihin ei pystytä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista! Kiemura on nyt joka aamu Hatin suussa tervehdysleluna ja päiväunilla vieressä :D

    VastaaPoista
  6. Heh, niin vain löytyi! Ja nyt ollaan taas aivan uudella innolla leikkimässä;-) Ei lempparista niin vain luovuta!

    VastaaPoista