Hupikeidas

Tekonurmi on vihreämpää aidan toisella puolen. Ja puomin. Ja pujottelukeppien. Näin tuumasivat sähköiset paimenemme, kun hallitreeneihin pääsivät. Sisähuvipuisto koko illan rannekkeella! Mikäs sen mahtavampi tapa viettää pimeää loppusyksyn iltaa. Omatkin huoleni karisivat tehokkaasti mielestä, kun keskityin pysyttelemään ilovipeltäjien vauhdissa. Hyvien agitreenien noste on kuin kirkasvaloannos, joka kantaa monen väsyttävän hetken yli.

*Vapaa pääsy kaikkiin laitteisiin?!*

Tämä oli Lunalle ensimmäinen treenikerta hallissa sitten viime talven. Tuolloin alustana oli vanha liukas ja kova keinonurmimatto, jolla Luna liikkui varoen ja sai itsensä jumiin. Nyt matto oli vaihdettu uuteen, jonka pito ja joustavuus tuntuivat mukavalta myös ihmisjalkojen alla. Hetken tunnustelun jälkeen musta suikero paineli menemään rennon räväkästi, ilman ainuttakaan luiskahdusta.

Lunahan rakastaa ihmisiä aivan ylettömästi. Sille paras palkka treenistä on päästä lelu suussa steppailemaan kouluttajien ja muiden läsnäolijoiden jalkoihin. Omaa vuoroa odotellessa Luna myös tekee erittäin mielellään kaikenlaisia temppuja. Kun pyydän antamaan tassua, se mätkäisee minua innoissaan molemmilla etukäpälillä. Istu-käskyllä se ponnahtaa takajalkojen varaan ryhdikkääseen orava-asentoon, ja maahan-komennolla esittää jänteviä kierähdyksiä kyljeltä toiselle. Hmmm. Minua naurattaa liikaa voidakseni oikaista väärinkäsityksiä.

Hatti heittäytyi tietenkin ennakkoluulottomasti hurvittelemaan koko rahan edestä. Lopulta jouduin ottamaan innosta tärisevän kääpiön puhutteluun ja suuntaamaan sen harhailevan katseen ohjaavaan käteeni. Toisaalta ymmärrän sitä niin hyvin - aina ei vain jaksa keskittyä olennaiseen. Minuakin koetettiin kahden kouluttajan voimin saada oivaltamaan, mikä on koiran puoleinen käsi. Ei siis ihme, jos Hatti ei tajunnut olevansa käden puoleinen koira.

Uusien kuvioiden opettelu tuotti pikkublondille hieman päänvaivaa, mutta kun viimein päädyimme Hatikaisen kanssa samalle todellisuuden tasolle, niin voi pojat sitä lentoa! Jouduin haukkomaan henkeä paitsi fyysisestä rasituksesta, myös pakahduttavasta ylpeydestä. Sen, mitä hoksottimissa jää uupumaan, Hatti korvaa kirkkaasti nopeudella ja asenteella.