torstai 24. huhtikuuta 2014

Koiran luonto

Uintikausi on korkattu! Ensimmäisellä kerralla vain Luna uskaltautui järveen ja Hatti jäi tapansa mukaan rannalle kiljumaan, mutta nyt kääpiö molskahti jo reippaasti isosiskon perään keräiltyään hetken rohkeutta. Vesi on toki kylmää, joten muutaman minuutin puljaaminen saa tässä vaiheessa riittää, vaikka kelpit olisivat kernaasti vielä jatkaneet. Tästedes tuskin päästään enää yhdeltäkään lenkiltä kotiin kuivin turkein, kun vetehiset intoutuvat vilvoittelemaan jokaisessa rapakossa.



Aurinko ja asiaankuuluvat piehtarointihepulit varvikossa pitivät huolen siitä, ettei vilu päässyt yllättämään. Uintireissun jälkeen rentouduttiin jäisten possunrankojen parissa pihamaalla.


Se oli rakkautta ensi lipaisulla.
Tiesitkö muuten, että tänään vietetään valtakunnallista koiranpäivää? Tämänvuotinen teema "Hyvää elämää koiran kanssa" sopii sähköpaimenten blogiin kuin kelpie kainaloon. Tämä blogi kertoo omaa tarinaani siitä, miten koira voi avata ihmiselle aivan uuden, valoisamman maailman. Koirat pelastavat ihmishenkiä, löytävät kadonneita, vainuavat vakavia sairauksia ja avustavat vammaisia, mutta arjen sankarikoiria ovat myös kaikki ne tassuterapeutit, jotka tuovat ihmistensä jokaiseen päivään iloa, läheisyyttä, sisältöä, toivoa, rohkeutta, mielenrauhaa, liikuntaa ja luontoelämyksiä.

Koiranpäivää ja kevättä juhlistamme harrastamalla koiran luonnon mukaista ruokintaa. Se ei liity mihinkään luomuun, barffiin, susiin eikä edes yhdyssanavirheisiin, vaan yksinkertaisesti siihen, että koira saa toteuttaa koiran luontoa ja emäntä laiskaa luontoaan.
Kestosuosikkiresepti:
- otetaan kaksi canis lupus familiarista ja istutetaan ne paikoilleen
- viskellään päivän kuivamuona-annos mahdollisimman laajalti pitkin maita ja mantuja
- annetaan istujille käsky "Vapaa, etsi!"
- siemaillaan kahvia portailla auringonpaisteessa, kuunnellaan lintujen laulua ja kirsujen keskittynyttä nuuhkutusta.


Voitteko uskoa: meilläpäin kasvaa Purenatural-nappulaa luonnonvaraisena!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti