perjantai 4. huhtikuuta 2014

Koipilas ja toipilas

Agirintamalla on ilmassa kevättä ja ristiriitaisia tunteita. Luna pääsi viime lauantaina pitkästä aikaa kisaamaan, mutta urakkamme päättyi pettymykseen jo ennen viimeistä starttia. Pikisilmä ei ollutkaan vielä kunnossa. Toki se kiskoi intohaukkuen kohti lähtöaluetta ja paineli kaksi rataa täysillä, mutta jo toisen startin lämmittelyn aikana olin huomaavinani oikeassa takajalassa pientä jäykkyyttä. Jälkiviisaana on hyvä pohdiskella, miksen heti uskonut pahaa aavistustani vaan sysäsin sen päättäväisesti vainoharhaisuuden piikkiin ja käskin itseäni järkiintymään.

Kuva: Jukka Pätynen / Koirakuvat. (Kopioitu kuvaajan luvalla.)

Toisella radalla meno ei oikein tuntunut siltä kuin piti, Luna liukastui kakkoshypyltä oikealle kyljelleen ja kolautti lopussa okserin molemmat rimat alas. Tauolla syynäsimme koiran liikkumista yhdessä M:n kanssa, ja jalan varominen oli nyt sen verran selvää, ettei kolmas startti ei tullut kysymykseenkään. Yritin hengitellä syvään, sillä kyyneleet puskivat väkisin silmiin. Ei siksi, että jouduin jättämään kisat kesken, vaan koska rakkain pieni eläin oli kipeä, ja minua väsytti kaikki epätietoisuus. Mitä olisin voinut tehdä toisin ja paremmin? Oli tutkittu, lääkitty, hierottu, jumpattu, lämmitelty, palauteltu, puettu, ravittu, liikuttu, levätty, huolehdittu ja harkittu. Edellisenä iltana olin tehnyt tarkoin koostetun palautusjuoman valmiiksi pulloon ja tarjoilin sitä sopivina annoksina starttien välillä. Silti pieni rakas oli kipeä! Sydäntä raastoi enkä tiennyt, miten tästä eteenpäin.

Kisapäivästä jäi apea mieli, eikä videoiden editointikaan tahtonut maistua, vaikka tavallisesti se on minusta hirveän hauskaa. Kaksi kiinnostavaa ja haastavaa rataa selvitimme kuitenkin ihan kelvollisesti, vain hiukan häröillen.


Kotona annoin Mustille kipulääkettä, käperryin sen viereen sohvalle ja supattelin suippokorvaan, että ikinä enää ei tarvitse hyppiä maksihyppyjä, jos se tekee kipeää. Pääasia että saamme olla yhdessä, vaikka sitten joutuisimme luopumaan agilitysta.


Mustiaisen kanssa ei siis ole ainakaan toistaiseksi asiaa treeni- tai kisakentille, vaan sen osalta keskitytään jälleen vaivan syyn selvittelyyn ja hoitoon. Onnena onnettomuudessa minulla on toinenkin agikoira, joka peräti uhkaa aikuistua! Kävin tovi sitten kouluttautumassa pikkuhöntiäisen kanssa, ja se jaksoi hienosti keskittyä vaativaan treeniin ja seurasi ihanasti ohjausta. Yhteispelin toimivuutta edisti tietysti sekin, että emäntä sai jälleen erinomaisia vinkkejä ohjauksen tarkentamiseen.

Sitten pitäisi vielä saada omat jalat liikkumaan. Minulle ei ole isolla kauhalla annosteltu nopeita lihassoluja, mutta aikomuksena olisi valjastaa edes se teelusikallinen hyötykäyttöön, joten koetan parhaani mukaan ottaa oppia kelpieiden vauhtileikittelymenetelmistä. Jo maaliskuun puolella päästiin juoksemaan ylellisen kuivilla, sulilla metsäpoluilla, ja ulkotreenikauden alkuun on enää muutama viikko!


Koipilas-Lunan lisäksi meillä on tänään toinenkin toipilas. Pikkusisar oli mielestään vakavasti sairas ainakin kello kolmelta aamuyöllä. Havahduimme hyytävään YÖÖÖÄÄÄÄRRK-karjaisuun, kun Huuto-oksentaja Hatikainen palautti iltaruokansa olohuoneen matolle pettämättömän dramaattiseen tyyliin. Sitten potilas nikotteli surkeana portilla, että pitäisi päästä kainaloon peiton alle tekemään kuolemaa.

Kiitos kysymästä, voin edelleen todella huonosti.

No ei päässyt, vaikka vetoomus oli kovin vakuuttava. Aamulla vastassa riekkuloi kuin ihmeen kaupalla henkiin jäänyt olento, joka tarkasteli ihastuksissaan yöllisen tragedian tuoksuja matossa.

Mihin se mun ruoka mahtoi tästä joutua? Nyt olis maistunut.

4 kommenttia:

  1. Kattelin äsken sun videoklippi youtubes tuosta "konkkaamisesta" ja mulla on narttu jolle isku just samankaltainen jäykkyys ja sain tiedon että lepoa, lepoa, lepoa ja hieronta, uimista ja koira saa juosta mutta ei hyppiä. Niin meille jäin nyt agility vähän odottamaan miten se jatkuu tää koiran "konkkaaminen" ja pari viikkoa on menny nyt ja paremmassa kunnossa se nyt jo on, vähän vielä näkyy se jäykkyys mutta päätin että kokeillaan kyllä taas agility jos huomisen uintitreenien jälkeen ei tapahdu mitään pahempi taas. Jos niin päätin että agility saa jäädä pois, piti kuitenkin jo syksyllä jättää pois agility uroksen spondyloosin takia ja nyt on kolmas koira, pieni narttupentu aloittamassa agility uransa viikonloppuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Lunalla lepo ja kipulääkkeet ovat selvästi auttaneet. Huomenna mennään osteopaatille, mutta jos tilanne vielä pahenee tai pitkittyy, niin sitten lähdetään kyllä uudelleen lääkärin tutkittavaksi.

      Toivottavasti teilläkin saadaan vaiva hoidettua kuntoon. On niin kurjaa joutua rajoittamaan aktiivisen koiran liikkumista :( Onnea pennun agilityuralle!

      Poista
  2. Olipas kurjaa lukea mustan tilanteesta, paranemisia! Pakko sanoa silti että vähän hihitytti muu osio, vaikkei yrjön kyläilykään mikään hauska juttu ole.. Onneksi Hatti selviytyi! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myötätunnosta! Kyllä täälläkin sitten aamulla kovasti hihiteltiin, vaikka yöllä ei vielä paljon naurattanut :D

      Poista