perjantai 13. joulukuuta 2013

Vauhtihirmut vaatekaapilla

Onko koiran vaatettaminen yli-inhimillistävää, turhanpäiväistä hömpötystä? Kyllä vai ei? Vai olisiko tälläkin asialla kenties monta puolta? Röyhelöin koristettu pikku sohvatyranni on vähän eri asia kuin pakkasella taukotakkiin verhottu työkoira. Eikä pienessä turhamaisuudessakaan välttämättä ole mitään paheksuttavaa. Tottakai koiran vermeet saavat myös miellyttää omistajan silmää.

Harrastuspiireissä minusta on oikein terve suuntaus, että koirien lihashuoltoon on alettu kiinnittää huomiota ja lämmittelyloimet ovat löytäneet tiensä kaikentasoisten treenaajien varustekasseihin. Ne eivät toki korvaa liikkumalla tehtäviä verryttelyjä, mutta edesauttavat lämmön säilymistä ja lihasten rentoutumista kolealla säällä. Huomaahan sen itsekin, että kylmässä keho alkaa automaattisesti jännittyä ja hartiat tahtovat nousta kohti korvia.


Luna ja Hatti saavat pukinetta niskaansa ennen kaikkea treenien ja kisojen yhteydessä, jos ulkolämpötila on alle +5 astetta. Lämmittely- ja jäähdyttelylenkkien ajaksi loimet yleensä riisutaan ihan käytännön syistä, sillä nuo nirppanokat kokevat tarpeiden tekemisen takki päällä hieman kiusallisena, eivätkä muutenkaan liiku aivan yhtä rennosti kuin nakuina. Jos vaate tai vaikkapa valjaat vähänkin häiritsevät koiran liikkumista verrytellessä, koko homma kääntyy itseään vastaan ja verryttely saattaa ennemminkin jumittaa kehoa entisestään. Mutta takki puetaan ehdottomasti ainakin silloin, kun koira joutuu odottelemaan vuoroaan autossa, häkissä tai kentän laidalla.


Lunalle on suositeltu selkäjumien ehkäisyyn funktionaalista Back on Track -loimea, jonka vuorikankaan sisältämien keraamisten hiukkasten sanotaan heijastavan kehon lämpöä takaisin lihaksiin infrapunasäteilynä. Mustin ja Mirrin sponsoriavustuksella meille hankittiin nyt verkkoloimi, johon päädyin sen monikäyttöisyyden takia. Ohut ja hengittävä loimi sopii ympärivuotiseen käyttöön, ja kylmällä säällä sen päälle on helppo pukea tarpeen mukaan fleece-, sade- tai toppamantteli. Lisäksi sitä voi käyttää sisälläkin, jolloin lämpövaikutus tulee hyödynnetyksi koiran nukkuessa. Olen lukenut monenlaisia kokemuksia BOT:n toimivuudesta: toiset ovat täysin vakuuttuneita siitä, että ero tavalliseen mantteliin on selkeä, toiset taas pitävät koko periaatetta henkimaailman juttuna.


Pari kertaa treenien jälkeen olen nyt antanut Lunan nukkua kotona muutaman tunnin verkkopyjama päällään. Merkillepantavaa on ainakin se, että muutoin nihkeästi takkeihin suhtautuva ja kuumuutta inhoava Musti paneutuu heti kiemurtelematta makuulle tyytyväisen oloisena. Malliltaan BOT istuu kelpien rakenteelle hyvin, ja se on helppo pukea ja riisua. Takaosa ulottuu kunnolla reisien päälle, ja kaulassa ja niskassa on säädettävät kuminauhat.


Hattikin sai lainata loimea viikonlopun kisoissa, vaikka medikääpiölle pienempi koko olisi tietysti sopivampi. Kyllä tuo vähän reilunakin ajaa asiansa. Starttien välillä autossa odotteli verkkoloimeen ja fleeceen kääritty, erittäin lämmin kelpie, joka harittavasta katseesta päätellen oli ehtinyt ottaa harvinaisen rentouttavat nokoset. Taitaa mennä ikioma BOT pikkusiskonkin hankintalistalle.


Fysioterapeutit ja muut alaa lukeneet muistavat painottaa lämmittelyn tärkeyttä ennen urheilusuoritusta - ja jopa ennen vapaana riekkumista. Itse olen vielä suhteellisen vihreä koirien fyysisen valmennuksen saralla, mutta ihmispuolen liikunnanohjausta olen aikoinaan opiskellut ja harjoittanut. Ajat muuttuvat, tutkittu tieto lisääntyy ja näkemykset elävät sen mukaisesti. Pari vuosikymmentä sitten verryteltiin jokunen minuutti juoksemalla, hyppimällä ja tekemällä nopeita, nykiviä venytyksiä. Jäähdyttelystä ei moni ollut kuullutkaan. Vuosituhannen alussa tiedettiin, että sekä alku- että loppuverryttelyn tulisi vastata teholtaan rauhallista kävelyä ja kestää 10 % harjoituksen kokonaisajasta. Jokajumppaaja seurasi syketasoja mittarista ja tunsi huonoa omaatuntoa, jos ei jaksanut tai muistanut venytellä heti treenin päätteeksi. Muutaman vuoden päästä kuitenkin todettiin, että venyttelyn paras ajankohta on vähintään kahden tunnin kuluttua suorituksesta tai vasta seuraavana päivänä. Nykyään keskustellaan siitä, onko venyttelystä ylipäätään mitään hyötyä tai tekeekö se kenties peräti hallaa muille ominaisuuksille. Hapenottokyvyn kehittämiseksi tahkottiin vuosikaudet pitkiä matalatehoisia peruskestävyyslenkkejä, kunnes todettiin, että oikeastaan maksimitehoiset 20 sekunnin spurtit saattaisivat purra vieläkin paremmin. Nykytutkimukset viittaavat lisäksi siihen suuntaan, että jäähdyttely olisi alkulämmittelyäkin olennaisempaa.

Koiran aineenvaihdunta ja voimantuotto ovat monelta osin erilaiset kuin ihmisen, eikä kaikkia samoja oppeja voi sellaisenaan soveltaa. Ihminen liikkuu pystyasennossa, koiran ranka on vaakatasossa, joten veren pumppaamisen kaikkialle elimistöön luulisi olevan kaksijalkaiselle suurempi urakka. Koiralle on luontaista singahtaa suoraan unesta täyteen vauhtiin, kun taas ihminen jämähtäisi moisesta suorituksesta saman tien maitohapoille. Eläin ei ehdoin tahdoin hankkiudu jumiin viettämällä aikaa staattisissa, epäsuotuisissa asennoissa eikä omaehtoisesti pakottaudu ylittämään jaksamisensa rajoja. Poikkeuksena tästä ovat työ- ja kisatilanteet, joissa koira on usein niin motivoitunut ja korkeassa vietissä, ettei se tunne tai huomaa mahdollista kipua liikkuessaan. Siksi harrastuskoiran ohjaajalla on suuri vastuu.


En ole aivan varma, onko urheilukoiraa tarpeen ravauttaa puolta tuntia ennen harjoitusta ja yhtä kauan sen jälkeen. Etenkin nopeaan ja räjähtävään kilpailusuoritukseen valmistauduttaessa on turhaa tuhlata energiaa ja virettä ylipitkään lämmittelyyn, joka ei palvele lajinomaista liikkumista. Toisaalta en myöskään ole varma, riittääkö urheilukoiran verryttelyksi viiden minuutin maleksinta. Varman päälle -ratkaisu löytynee jostakin näiden ääripäiden väliltä. Omalla kohdallamme pyrin noudattamaan agilityn lämmittelyrutiineissa seuraavia suuntaviivoja:

- kohtuullinen kesto: yhteensä 10-20 minuuttia
- kuormittamattomuus: lämmittelyn ei kuulu lisätä kokonaisrasitusta vaan valmistella varsinaiseen rasitukseen
- lajinomaisuus: rauhallisen kävelyn/hölkän jälkeen esim. kevyitä spurtteja lelun perään, käännöksiä, pyörähdyksiä, matalia verryttelyhyppyjä
- henkinen virittely: esim. leikkiminen, temppuilu, lähtöharjoitukset tai mikä tahansa keskittymistä ja yhteistyötä edistävä
- yhdessä tekeminen: koira ja ohjaaja ovat tiimi, joten kaikki hölkät, spurtit, leikit ja keskittymisharjoitteet ovat meitä molempia varten ja ne tehdään yhdessä. Lähden treeneihin aina urheilemaan koirani kanssa, en istuskelemaan ja rupattelemaan.

(Kuva: Ville L.)
Jäähdyttely ja palautuminen ovat kunnon kehittymisen ja vammojen välttämisen kannalta avaintekijöitä niin ihmis- kuin koiraurheilijallakin. Ylikuormituksella ja riittämättömällä palautumisella saadaan nimittäin varmimmin aikaan urheiluvammoja ja loppuunpalamisia. Jäähdyttelyssäkin kestoa tärkeämpänä pidän ajoitusta: kun juoksemme radalta hengästyneinä, en lykkää koiraa suoraan häkkiin läähättämään enkä lysähdä itse puuskuttaen tuolille, vaan käymme ottamassa vesihörpyt ja painumme välittömästi hallin ovesta ulos jaloittelemaan rauhallisesti, kunnes hengitys tuntuu tasaantuneen ja adrenaliiniryöppy asettuneen. Tämä tehdään jokaisen harjoituskierroksen tai kisastartin jälkeen. Kotimatkan (vajaan tunnin) ajan koiralla on loimi yllään, ja kotimetsässä käymme palauttelemassa puolisen tuntia. Silloin vipeltäjät saavat juosta vapaana, koska hihnassa ne vetäisivät itsensä ja taluttajansa todennäköisemmin juntturaan. Loppumatkasta kuitenkin pyydän ne taakseni kävelemään tai kehotan raviin.

Huolehditaan itsestämme ja harrastuskavereistamme! Liikettä, lepoa ja loimea, kohtuus kaikessa ja riittävästi ruokaa, niin ollaan hyvällä tiellä. Tulevissa postauksissa on luvassa höpinää ravinnon vaikutuksesta fyysiseen kuntoon.

2 kommenttia:

  1. Meillä on kanssa käytössä BOT:in verkkoloimi, hankin sen koiralle juuri ehkäisemään mahdollisia lihasjumeja, ja voisin väittää siitä olleen paljonkin apua! Ainakin se tuntuu hyvältä päällä, meillä oikein innoissaan sujahdetaan loimen alle kun se kaapista esille otetaan. Nyt hankin messarista sadetakkiversion, hyvä pitää lihakset lämpimänä myös lenkin aikana =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla muitakin hyviä kokemuksia! Lunakin näyttää pukeutuvan BOT-loimeen harvinaisen halukkaasti :)

      Poista