tiistai 16. heinäkuuta 2013

Hanat auki

Huh, minkälainen agikisaviikonloppu! Jalkani tuskin vieläkään hipovat maata. Monien yritysten ja toiveiden, unohdusten ja virheiden, itsesyytösten ja läheltä piti -tulosten jälkeen minun ja Lunan päivä koitti viimein sunnuntaina. Jo se ihka ensimmäinen nollaratamme ja kakkossija olisi riittänyt nostattamaan fiilikset kattoon ja ihon kananlihalle, mutta että sen lisäksi toiselta radalta lävähti vielä nollavoitto! Sanomattakin on selvää, että pieni pääparkani meni vallan sekaisin riemusta. Tähän saakka kakkosluokkaan siirtyminen oli tuntunut vain kaukaiselta haaveelta, mutta yhtäkkiä se on vain yhden nollatuloksen päässä! Sain kilpailukirjaani ensimmäiset merkinnät! Pääsin palkintojenjakoon! Nimeni kohdalla tulosluetteloissa lukee LUVA (luokanvaihtoon oikeuttava tulos)! Olen vakavasti otettava kilpailija! Olo on yhä kuin arvokisavoittajalla.
Pikkumaksi tienasi painonsa verran sapuskaa.

Viikonloppu oli alkanut liiankin tuttuun tyyliin lauantaiaamuna, kun kävimme hakemassa kahdelta agilityradalta kummaltakin hylkäyksen. Ensin huutelin putkella liian aikaisin haltuunottokutsua, jolloin kelpiini teki täyskäännöksen ja ratkaisi tilanteen itsenäisesti singahtamalla putken väärään päähän. Toisen radan hylkäävä virhe oli se, että Luna ohitti yhden hypyn ja ehti jo hypätä seuraavan, ennen kuin tajusin korjata ohitusta. Kaiken kukkuraksi koiran vauhti kiihtyi nopealla A-radalla niin suureksi, etten ennättänyt jarruttaa sitä riittävästi keinulla. Lentokeinusta säikähtäneenä Luna suoritti B-radalla puominkin varmuuden vuoksi hiiiiitaaaasti ryömien, ja turhautunut emäntä murehti iltapuhteellaan, miten seuraavankin päivän kisat karahtaisivat takuulla vähintäänkin keinun ja puomin ylimääräisiin jumitussekunteihin.


Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kilpailimme kahtena peräkkäisenä päivänä, joten lauantai-illan ohjelmaan kuului paljon loikoilua, lyhyehkö metsälenkki (sisältäen rotutyypillisen hullurallin varvikossa), runsaasti juotavaa, kevyttä venyttelyä, reilu liha-annos, B-vitamiinia, kalsiumia ja D-vitamiinia.

Sunnuntain kilpailuihin lähdettiin asenteella "saisipa tällä kertaa edes yhden hyväksytyn tuloksen". Puhun nyt siis vain omasta puolestani - Lunalla nimittäin oli asenne kohdallaan heti aamusta. Yleensä tuo mutakuono suhtautuu varhaisiin herätyksiin miltei yhtä nihkeästi kuin minäkin, mutta nähdessään pakatun kisarepun se oli tikkana eteisessä kyselemässä, mennäänkö me taas aksaamaan, mennäänhän? Ja kertyihän niitä pelättyjä hukkasekunteja supersunnuntainakin sen verran, että C-radan aikamme riitti "vain" kakkossijaan.

Voittoisalla D-radalla trauma ei enää paljon menoa hidastanut, joskin on vaikea kuvitella, että tuosta kippimönkijästä ikinä tulisi mitään maailman ripeintä ja rempseintä keinuttelijaa.


Kilpailupäivinä en anna koirille aamuruokaa, mutta juotin Lunalle ennen lähtöä piimällä maustettua vettä, johon lisäsin lorauksen kalaöljyä nestevajauksen torjumiseksi (koiran aineenvaihdunta vapauttaa vettä elimistöön käsitellessään rasvoja). Piimävettä pakattiin myös mukaan, koska se uppoaa kiihtyneelle kelpielle paremmin kuin pelkkä vesi. Etenkin tällaisina lämpiminä kesäpäivinä on todella tärkeää saada koira juomaan riittävästi, sillä pienikin nestevajaus alkaa heikentää suorituskykyä. Vaikka itse suoritukset ovat ajallisesti lyhyitä, kisatilanteen jännittävyys ja innostavuus saa koiran läähättämään tavallista kiivaammin, eikä se malta juoda oma-aloitteisesti. Muita hyväksi toteamiani juomavaihtoehtoja ovat maksan tai sydänten keitinliemi maustettuna esim. laakerinlehdellä ja valkosipulilla tai tonnikalan vesiliemi veden seassa. Treeneihin lähtiessä heitän usein koirien vesipulloon yhden tai kaksi jäistä natures:menu-pakastenugettia - ne pitävät veden kylmänä ja antavat sulaessaan makua.


Kilpailupaikalla tiimimme noudattaa aina suunnilleen samoja rutiineja. Minä suuntaan ensimmäiseksi ilmoittautumaan, ja sillä välin M pystyttää varjoisaan paikkaan "leirin", joka koostuu kahdesta kevythäkistä ja kahdesta kokoontaitettavasta tuolista. Hatti - joka muuten saavuttaa tänään virallisen kisaiän, 1,5 vuotta - toimii toistaiseksi huutosakin johtajana kentän laidalla. Ennen rataantutustumista käyn Lunan kanssa rauhallisella lämmittelykävelyllä. Tai oikeammin minä vedän halutonta kelpietä perässäni kentältä poispäin, ja laukkaan tukka putkella takaisin intopiukeana kiskovan kelpien perässä.

Itse hölkkäilen itseni lämpimäksi samalla kun tutustun rataan. Maksiluokan alkaessa (ellemme starttaa luokan alkupäässä) jatketaan yhteistä verryttelyä tekemällä pyörähdyksiä, peruuttamista, maahan-seiso-maahan-punnerruksia ja muita pieniä temppuja namipalkalla. Sitten herätellään hermostoa parilla-kolmella pikapyrähdyksellä: laitan Lunan istumaan, kävelen itse parinkymmenen metrin päähän, kutsun sitä ja lähden juoksemaan, jolloin koira spurttaa minut kiinni ja tarraa kädessäni olevaan leluun. Lopuksi käydään lämmittelyesteillä tekemässä muutama verryttelyhyppy ja pysytellään kevyessä liikkeessä. Päivän muihin startteihin virittäydytään lyhyemmin, otetaan ehkä pari pyrähdystä ja koetetaan keskittyä keskinäiseen kontaktiin sen sijaan, että Luna tempoilee haukkuen rataa kohti ja minä hermoilen omiani.


Oman ratasuorituksemme jälkeen vien aina Lunan ensimmäiseksi juomaan, koska olen todennut sen juovan halukkaimmin ollessaan vielä hengästynyt. Sitten jatkamme välittömästi kävelyä muutaman minuutin ajan, jotta molempien läähätys tasaantuu. Näissä viimeisimmissä kisoissa kävelimme suoraan läheiselle joelle, jonne Luna kahlasi tyytyväisenä kainaloita myöten jäähdyttelemään ja rauhoittui sen jälkeen kevythäkkiinsä lepäilemään starttien välillä. Varsinainen palauttelulenkki, joka huuhtoo maitohappoja lihaksista, tehdään vasta kotiin palattua, kun ratakiitäjä on saanut vähän ruokaa, hautautunut hellyydenosoituksiin ja ottanut kunnon nokoset.

4 kommenttia: