lauantai 14. tammikuuta 2017

Vilkaisu menneeseen vuoteen

Kun mietin yhteenvetoa tiimimme harrastusvuodesta 2016, mielen pinnalla lillui ensin samea kerros epäonnistumisia, pettymyksiä, takapakkeja. Sekä agilityssa että rally-tokossa kisatulokset jäivät vähiin, mutta tarkemmin kun aloin muistella, niin ne harvat tulokset olivat sitäkin kirkkaampia. Nuo lukuisien hylkyjen lomassa loistaneet helmet otettiinkin vastaan onnesta ymmyrkäisinä:

- Lunan voitto ensimmäisessä voittajaluokan rallykilpailussaan 92 pisteellä (tammikuu)
- Hatin rally-tokouran aloitus 100 pisteen suorituksella (tammikuu)
- Hatin ensimmäinen agilitysertifikaatti kolmosluokassa (huhtikuu)
- Hatin nousu rally-tokon avoimesta luokasta voittajaluokkaan 99 pisteen voittotuloksella (lokakuu)
- Hatin toinen agilitysertifikaatti ja ensimmäinen nollavoitto kolmosluokassa (marraskuu)

Molemmat koirat tekivät arvokisadebyyttinsä, Hatti agilityn SM-joukkueessa kesäkuussa ja Luna rally-tokon SM-joukkueessa lokakuussa. Nämä olivat myös meille kaksijalkaisille uusia ja jännittäviä reissuja, jotka veivät hetkittäin hyvinkin kauas mukavuusalueelta, mutta antoivat paljon arvokasta kokemusta ja ajateltavaa.

(© Erkki Lampén)

Viime vuoden alavireinen kokonaissävy johtui suurelta osin siitä, että tarjolla oli myös annos epäonnea ja huolta. Alkuvuodesta kuntoutettiin pitkään ja hartaasti Lunan polven nuljuluuvammaa, joka uusiutui entistä pahempana päästyään ikävästi pitkittymään. Tällä kertaa saimme onneksi kunnon eväät kuntoutukseen, eikä vaiva sen koommin ole oireillut. Agility päätettiin kuitenkin Lunan osalta lopullisesti unohtaa, ja päätavoitteeksi asetettiin sen sijaan terve ja vahva, vapaata metsälenkkeilyä kestävä kroppa.

Hatti puolestaan sairaslomaili loppukesästä lievän biceps-jänteen tulehduksen vuoksi, ja joutui pysyttelemään pari kuukautta poissa agilitykentiltä. Kesän ja syksyn mittaan katselinkin ahkerasti peiliin ja kyselin itseltäni, haluanko todella harrastaa lajia, joka on vaarantanut molempien koirieni terveyden. Vastaukseni oli lopulta myöntävä, sillä vaikka koiran terveys painaa aina vaakakupissa eniten, agility tekee Hatin ja minut onnelliseksi. Minun oli vain ryhdyttävä tekemään joitakin asioita toisin.

Jälkeenpäin ajatellen sekä Lunan että Hatin vammoista on koitunut hyviäkin seurauksia. Kummankin koiran fysiikasta on löydetty ne heikot kohdat, joiden huoltamiseen osaamme nyt kiinnittää erityistä huomiota. Olen tullut perehtyneeksi entistä tarkemmin fysiologiaan, lihashuoltoon ja treenaamisen lainalaisuuksiin - parempi myöhään kuin vielä myöhemmin. Olen ymmärtänyt, että agilitykoiran arkiliikkumista on suunnitelmallisesti rytmitettävä, eikä joka päivä kannata painella täysillä, vaikka koira siitä tykkäisikin.


Rasittavan liikunnan vastapainoksi löysimme viime vuoden aikana myös uusia elämyksellisiä harrastuksia, kuten kantarellien etsinnän ja vaelluksen. Syksyisellä lomamatkallamme me kaikki neljä innostuimme Pohjois-Suomen ja -Norjan maisemista niin, että unelma seuraavasta reissusta jäi kytemään. Tuo huikea irtiotto kuului ehdottomasti vuoden kohokohtiin ainakin omasta mielestäni, ja vaikutti vahvasti siltä, että Luna ja Hattikin nauttivat seikkailusta täysin sydämin!

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, olen oppinut näkemään entistä selvemmin, mikä on oikeasti tärkeää. En enää jaksa kiiruhtaa arvokisakelpoisten tulosten perässä, vaan toivon tältä vuodelta vain, että saisin pitää nämä kaksi rakasta otusta ehjinä ja elämäniloisina vierelläni metsäpoluilla, harrastuskentillä ja kotisohvalla.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Lennokasta uutta vuotta!

 

Sähköpaimenet ampaisevat uuteen vuoteen raketin lailla, täynnä ruutia ja riemua. Kunpa itsekin osaisin katsoa jokaista uutta päivää yhtä haltioituneen yllättyneenä kuin ilotulitteiden muuttuvia värejä ja kuvioita! Toivotamme kaikille elämyksellistä vuotta 2017!