maanantai 20. kesäkuuta 2016

Yhdessä läpi myrskyn

Agilityn SM-kisat 2016 on nyt koettu! Alun perin ajatuksena oli postata blogiin ja someen kesäisiä kuva Hatista ja minusta ensimmäisissä arvokisoissamme. Ylläni olisi uusi hieno joukkuepaita, olisimme tehneet hyväksytyn tuloksen ja aurinko paistaisi.

Vietimme lauantaina kentällä 11 tuntia. Yhtäkään kuvaa ei otettu, koska puhelin ei kestä sadetta. Uusi tiimipaita oli läpimärkä, kuten kaikki muutkin vaatteet. Teimme radalla hylätyn suorituksen, kuten kaikki muutkin joukkueemme jäsenet.

Puoleenpäivään mennessä joukkueenjohtaja M oli ehtinyt teloa nilkkansa liukkaissa puuportaissa, turistikoira Luna oli sotkeentua takajaloistaan naapuriteltan naruun ja Hatti harhailla omin päin teltta-alueella kyselemässä ihmisiltä, kuka ottaisi hoiviinsa pienen hylätyn kelpie-eläimen. Minä itkin teltassa hytisten, ettei minusta ole tähän, en osaa, en jaksa tarpeeksi. Tässä touhussa ei ole mitään järkeä.

Mutta se ylpeys, kun värjöttelimme Hattiaisen kanssa kaatosateessa lähtökarsinassa ekstrapitkään ja kahteen otteeseen tuomarisekaannuksen takia: miten urheita olimmekaan! Se yhteenkuuluvuuden tunne, kun juoksimme vettävaluvina maaliin: me sinnittelimme yhdessä! Ja voi, se hellyys, kun kosteanpörheä pikku otus puskee ojentamaani pyyhettä vasten onnellisen näköisenä ja tuoksuu märältä villasukalta!

Eihän tässä mitään järkeä tarvitse ollakaan - tunnetta on senkin edestä.

SM = Sinä + Minä.
 P.S. Sunnuntaiksi paitakin kuivui.

3 kommenttia:

  1. Just näin! Ihana kuvaus siitä, mikä tässä harrastustouhussa kumminkin on tärkeintä! ❤

    VastaaPoista