sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Mielikuvaharjoittelua

Kaikkien jännittävien juonenkäänteiden ja itkupotkuraivareiden jälkeen medisäätäjät Hattis ja Lottis ovat sittenkin lähdössä agilityn SM-kisoihin! Seuran edustusjoukkue saatiin täyteen ulkopuolisten vahvistusten ansiosta, ja samalla hellitti myös päänsisäinen paine puuttuvien yksilötulosten haalimisesta. Vaikka teoreettinen mahdollisuus oli vielä hetken olemassa, yksilökilpailuun pääsy ei tämän vuoden osalta enää tuntunut niin tärkeältä.

Hyvä niin, sillä tuo viimeinenkin teoreettinen mahdollisuudentynkä kaatui loppusuoralla siihen, että toiseen silmääni iski jälleen värikalvontulehdus ja jouduin perumaan ilmoittautumiseni tämänpäiväisiin kotikisoihin. Fyysinen rasitus voi pitkittää tulehdusta, joten ei auta kuin hidastaa tahtia pikajuoksusta mummokävelyyn ja keskittyä rataantutustumisten sijaan tiputtamaan steroideja silmään tunnin välein. Kyllähän se asennetta koettelee!


Kaikeksi onneksi SM-karkeloihin on vielä kaksi viikkoa aikaa. Kun nyt maltan ottaa rauhallisesti, ennätän hyvin toipua niihin mennessä. Näinhän tämä keltanokkien valmistautuminen sujuukin aivan kuin oikeilla huippu-urheilijoilla: pari viikkoa sohvapainotteista "herkistelyä" arvokisojen kynnyksellä. (Sitäpaitsi kai mummoköpöttelykin lasketaan reeniksi, jos jalassa on rendikkäät rikoot?!)

Aiomme joka tapauksessa ottaa tulevasta opintomatkasta kaiken irti, fiilistellä arvokisahumua, vetäistä perjantain normaalikisoissa pari Hatti-showta, tehdä parhaamme joukkuekilpailussa ja kannustaa seurakavereita hyviin suorituksiin. Siinä sitä riittääkin meille medisäätäjille tavoiteltavaa ja koettavaa!

P.S. Tiimimme terveempi ja ketterämpi osapuoli panostaa tällä välin monipuoliseen oheisharjoitteluun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti