tiistai 12. huhtikuuta 2016

Taskut täynnä motivaatiota

Koiraharrastuksen ei tarvitse olla välineurheilua. Kouluttamisessa pääsee hyvään alkuun, kun on taskunpohjalla tarjousnakkeja ja vanha sukka retuutettavaksi. Siinä vaiheessa, kun verkkareiden nakkitaskun päälle muodostunut tumma rasvatahra laajenee laajenemistaan, ja kuolainen puuvillasukka tuntuu toisen taskun läpi kylmän niljaiselta ihoa vasten, saattaa harrastaja kuitenkin alkaa hiljalleen kiinnostua niistä lemmikkiliikkeen henkareissa killuvista teknisen näköisistä vaatekappaleista: liiveistä, pussukoista ja työkaluvyötä muistuttavista irtotaskuratkaisuista.

Kuten valtion liikuntaneuvostokin jo tietää, agility on urheilua paitsi koiralle, myös sitä ohjaavalle ihmiselle. Esteradalla saa pistää tosissaan tossua toisen eteen ja taakse, ristiin ja ympäri. Raketti-Hatikaisen kanssa extreme-urheillessani olen todennut, että kaikkein paras vaatetus on mahdollisimman hengittävä, virtaviivainen ja nopeasti kuivuva. Treeneissä palkkanamit ja -lelu on kuitenkin saatava pysymään menossa mukana niin, että ne on helppo kaivaa esiin oikealla hetkellä, ja etteivät kantamukset häiritse liikkumista. Siksipä juuri sellainen irtotaskuratkaisu on aivan omiaan agitreeneihin. Sitä kutsutaan treenitaskuksi, vaikka siinä onkin monta taskua.


Kun laadukkaita koiraharrastustarvikkeita edustava Pro Dog ja laadukkaista ulkoiluvaatteista tunnettu Rukka yhdistävät vahvuutensa, lopputulokselta on lupa odottaa paljon. Mustin ja Mirrin sponsoripaketista paljastunut uusi Pro Dog by Rukka -treenitasku miellytti jo ensi hipaisusta alkaen: kevyt materiaali ja kauniisti istuva malli sopivat urheilulliseen tyyliin. Jokaisessa kokovaihtoehdossa on reilusti säätövaraa, joten vyön saa sopivaksi niin toppahousujen kuin juoksutrikoidenkin päälle. Vyön solki on samanlainen kuin Rukka-pistolukkopannoissa: siinä on pieni punainen turvalukituspainike ja kaksi metallirengasta, joihin voi tarvittaessa kiinnittää koiran taluttimen.


Lantiolle asettuviin tilaviin sivutaskuihin saa namit ja lelun kätevästi käden ulottuville. Rasva ja kuola pysyvät visusti taskujen sisäpuolella, ja muutenkin materiaali on todella helposti puhdistettavaa. Takaosan poikki ulottuvassa kengurutaskussa voi säilyttää vaikka kosketusalustaa tai hihnaa. Lisäksi edessä on pienemmät vetoketjutaskut esimerkiksi kakkapusseille ja avaimille. Vyötäröltä löytyy kiinnityshaka ja -renkaita, joihin voi ripustaa naksuttimen tai muita tarpeellisia lisävarusteita. Mihin enää käsilaukkuja tarvitaan?


Nykyään haluan käyttää treenitaskua treenien lisäksi myös päivittäisillä metsälenkeillä, jotta ei tarvitsisi sotkea takin taskuja kuivaruokanappuloilla eikä viritellä taluttimia olalle roikkumaan. Kännykkäkin kulkee turvallisesti matkassa isossa lantiotaskussa. Kevään edetessä ja vaatekerrosten vähentyessä lisätaskuille on entistäkin enemmän käyttöä! Lämpimässä treenihallissa juoksentelu osoitti, että tämä taskuratkaisu tulee toimimaan myös kuumina kesäpäivinä, sillä se tuntuu mukavan ilmavalta eikä hiosta tukalasti.

3 kommenttia:

  1. Tommonen treenitasku vaikuttaa kyllä niin kätevältä! Se on ollut mun hankintalistalla jo pitkään, mutta jostain kumman syystä vielä mennään liivi päällä. :D

    VastaaPoista
  2. Henni, voin todellakin suositella! Tämä on niin näppärä kietaista vyötäisille.

    Sanna, on kaupoissa! Välillä saatavuudessa oli taukoa, mutta nyt pitäisi taas löytyä :)

    VastaaPoista