torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi paketissa

Sähköpaimenten vuosi 2015 on ollut kaiken kaikkiaan hyvä vuosi. Sellainen keskimääräistä tasaisempi, ilman suurensuuria mullistuksia suuntaan tahi toiseen. Arki kahden aikuisen koiran kanssa sujuu enimmäkseen omalla painollaan, kun nuoruuden myllerrykset ovat takana ja oman pienen lauman keskinäiset suhteet ja rutiinit hitsautuvat aina vain tiiviimmiksi.

Iskeepä minuun hetkittäin pentukuumekin. Lepertelen Lunan ja Hatin lapsuuskuville ja suljen korvani puolison ääneltä, joka jostakin maan pinnalta muistuttelee, minkälaisia kamalia riiviöitä nuokin kaksi ovat aikanaan olleet. Kaipailisin jo seuraavaa potentiaalista harrastuskaveria kasvamaan ja turvaamaan elämän jatkuvuutta, sillä ajan kulku saa minut toisinaan tunteilemaan myös koiran elinvuosien rajallisuudesta ja luopumisen pelosta. Käytännön tasolla laumanlisäys ei kuitenkaan vielä ole ajankohtainen asia, vaan toistaiseksi nautimme tästä sujuvasta arjesta järkevien ja yhteistyökykyisten aikuisten paimenten parissa.


Hmm, enpä olisi esimerkiksi vuosi sitten uskonut, että viittaisin minun ja kelpienketaleiden touhuihin sanoilla järkevä ja sujuva! Silloin olimme juuri Hatin kanssa lukuisien yritysten ja kohellusten jälkeen vihdoin saavuttaneet ihka ensimmäisen haparoivan nollatuloksemme agilityn ykkösluokassa. Harrastusrintamalla 2015 onkin ollut edistysaskeleiden aikaa. Olemme saaneet Hatikaisen kanssa treenata terveinä ja kehittyä taitavien ja kannustavien kouluttajien opissa. Kisaradoilla on käyty läpi koko tunteiden kirjo, noustu kakkosluokan kautta kolmosiin ja vieläpä onnistuttu keräämään kolme SM-nollaa, joista kaksi tuplana. Tulokset ovat ylittäneet odotukseni, mutta kaikkein parasta on se ehtymätön riemuenergia, joka kuplii minun ja tuon pienen eläimen välillä aina, kun teemme jotakin yhdessä.


Saman yhteistyön ilon on Lunakin löytänyt M:n kanssa rally-tokon parista. Olen niin onnellinen nähdessäni, miten rallytreenit saavat nykyään Lunan olemuksen syttymään samaan tapaan kuin agility aiemmin. Mitä haastavammiksi harjoitukset käyvät, sitä enemmän Musti on elementissään - useimmat voittajaluokan liikkeet näyttävät onnistuvan siltä varsin luontaisesti ensi yrittämällä.


Koko kulunutta vuotta on varjostanut itsepintainen huoli Lunan jalkavaivasta, jonka syyn selviäminen oli kuitenkin melkoinen huojennus. Leikkitreffit muiden koirien kanssa ovat jääneet vähiin ja agility korvattu muilla aktiviteeteilla, mutta onneksi koira ei haikaile sitä mistä jää paitsi, vaan elää hetkessä häntä heiluen. Lunan tilanne on opettanut meitä ihmisiäkin sopeutumaan hetkeen ja etsimään uusia vaihtoehtoja. Lepäämisen ja hidastamisen merkitys on noussut arvoon arvaamattomaan myös omalla kohdallani. Vaikka välillä täytyykin saada painella sata lasissa, on useimmiten parempi tehdä liian vähän kuin liikaa.

Katsotaan siis pelotta tulevaan vuoteen ja jatketaan unelmien tavoittelua!


3 kommenttia: