keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Oman elämämme supermalleja

Sosiaalinen media vilisee viehättäviä vaikutelmia superkoiraihmisten yliluonnollisesta arjesta. Aamut alkavat ennen kukonlaulua kolmen tunnin reippailulla kirpeässä syysilmassa, sitten sheippaillaan seitsemän eri sienilajin tunnistusta, tallataan muutama kilometri verijälkeä ja hiotaan indokiinalaista ristiaskelvastavetovipsautusta takapihan agilitykentällä ennen illan tehotottiksia. Kaikkien kuuden koiran palauttavat ravilenkit ja dobo-harjoitteet vievät toki nekin oman tovinsa.


Superkoirat syntyvät noutokapula suussaan ja kulkevat pikkupennusta asti täydellisessä seurannassa, paitsi silloin, kun ne avustavat kotitöissä lajittelemalla pyykit väreittäin, pinoamalla polttopuut ja viemällä roskat. Viikonloput kuluvat pelastaessa eksyneitä ihmishenkiä erämaan armoilta ja raivatessa hyllytilaa uusille palkintopokaaleille, jotka oikeuttavat neljänteentoista kirjainlyhenteeseen koiran virallisen nimen edessä. Ruokakuppeja ei superkoiraperheessä tarvita lainkaan, sillä superkoirat metsästävät itse lihansa ja tienaavat jokaisen suupalansa palkkiona ahkerasta työskentelystä.

Tämän kaiken lisäksi superkoiraihminen ennättää toki päivätyönsä ohessa myös käydä harrastusseuran kaikkien toimikuntien kokouksissa, tehdä kullekin koiralleen viikoittain energiavirtauksia tehostavan oseanialaisen yrttihieronnan sekä askarrella iltapuhteeksi silkkikirjonnoin koristeltuja kaulapantoja koko laumalle kavereineen. Omaakaan hyvinvointia ei unohdeta: viherleväpirtelö potkaisee päivän pirteästi käyntiin, extremefit-tunnit pitävät kehon kuosissa ja sumatralaiset superpähkinät karkottavat kaikki kausipöpöt. Sitten on vain muistettava napata muutama reipashenkinen selfie päivän eri tilanteista oheisvarusteineen.


Vaikuttunut some-seuraaja klikkailee "tykkää", vaikka mielen pohjalla hiukan kaihertaa. Omat karvakaverit tuhisevat tyytyväisen näköisinä sohvalla, mutta naksutinta ne eivät ole päiväkausiin nähneetkään, ja agilityläksyjen omatoimiharjoittelu on toistaiseksi ajatuksen asteella. Puolentoista tunnin sunnuntaiulkoiluakin erehdyin pitämään pitkänä lenkkinä, kunnes some opetti, ettei sellaisella kehtaa keulia.

On minulla sentään värikkäät maastolenkkarit. Pysähdyn heti iltalenkin alkajaisiksi polulle, kutsun koirat kuvausetäisyydelle ja otan jalkaselfien. Laitan tunnisteeksi #polkujuoksu, koska se on nyt tosi kuuma trendi. Näyttää aika reippaalta. Eihän kenenkään tarvitse tietää, etten välttämättä juokse ihan koko ajan. Enkä hirveän kovaa.


maanantai 28. syyskuuta 2015

Hurvittelua ja huoltoa

Kuluneella viikolla päätin vaihtaa agitreenit lihashuoltoon. Varasin hieronta-ajat molemmille koirille, ja kävin pitkästä aikaa itsekin fysioterapiassa. Omassa kropassani on ollut havaittavissa jonkinmoista turnausväsymystä kaiken radalla säntäilyn, esteiden kantelun ja auton ratissa istumisen jäljiltä. Lunan takakoivista löytyi pientä kireyttä, molemmista kuitenkin tasapuolisesti, mikä kertoo, että vammasta parantunut jalka on ollut yhtä tehokkaassa käytössä kuin toinenkin. Hatilla puolestaan runsas pomppiminen tuntui pohjelihaksissa ja lapojen seudulla kuona-ainekertyminä, joiden hoitoa tehostetaan nyt kylmäpakkauksella muutaman päivän ajan.

Kyllä tuo Happo-Hatikainen taas viime sunnuntaina tarjosikin minulle kisaradoilla hurmaavaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Keskimmäisellä radalla ajatuskatkoni aiheutti lievän yhteentörmäyksen ja huonon lähestymiskulman puomille, mutta Hatti onnistui täpärästi säilyttämään tasapainonsa, selvisimme kosketusvirheellä ja vain heikompaa hirvitti. Maalissa oloni oli kuin parhaan vuoristoratakieputuksen jäljiltä.


Vaikka tulokset eivät päätä huimanneetkaan, niin niitä kuitenkin tuli - jokaiselta kolmelta radalta! Ei siis edes päivän putkihylkyä! Mielenhallintaharjoitukset ansaputkien ääressä alkavat tuottaa tulosta. Piirinmestaruuskilpailussa A- ja B-ratojen vaatimaton yhteistuloksemme riitti mediluokan viidenteen sijaan - siitä on hyvä lähteä parantamaan ensi vuonna.

Nyt ulkokauden päättyessä kisatahtimme harvenee ja treeneissäkin panostetaan määrän sijasta laatuun. Hatikaisen moottori ei hevillä osoita hyytymisen merkkejä, joten voisi erehtyä luulemaan, ettei se lepotaukoja tarvitsekaan. Kaikilla koirilla kun väsymys ei ilmene hidastumisena tai haluttomuutena, vaan meno saattaa näyttää jopa yltyvän samalla, kun keskittymiskyky kuitenkin heikentyy. Ohjausta ei enää jakseta seurata niin tarkasti, vaan esteillä aletaan esittää omavaltaisia ratkaisuja ja suunsoitto lisääntyy.

Ihmisen onkin osattava tarkkailla koiraystävänsä elkeitä ja viheltää peli poikki silloin, kun molemmilla vielä on hauskaa. Hatin ja minun kaltaisille ylivilkkaille vipeltäjille sopii parhaiten harjoituskerran jakaminen pariin lyhyeen ja intensiiviseen pätkään, sillä meidän vireystilamme pysyy oppimisen kannalta ihanteellisella tasolla vain muutaman minuutin kerrallaan.

Silloin tällöin urheilijan täytyy asettautua optimaalisen pehmeälle alustalle työstämään mielentilaa, jossa henkinen ja fyysinen suorituskyky hioutuvat parhaaseen teräänsä.

*Sintsityyny on juuri sopiva superkompensaatioon.*

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Päivänsäteitä

Kun vihreyden haalistumista haikeileva mieli alkaa hiljalleen lämmetä keltaoranssille hehkulle, siemailla ihastuneena iltojen raikkautta ja tunnelmoida otsalampun valossa, on sopiva hetki katsahtaa, mitä kaikkea sähköpaimenten kesään on mahtunut.

Hyttynen otsassa ei haittaa, jos hetki on muutoin melko täydellinen.

Hatin kanssa agihommat alkoivat vihdoinkin mennä putkeen - siis useammin oikeaan kuin väärään. Unelma kolmosluokkaan noususta täyttyi, ja pääsimme seuraavan haasteen kimppuun: varmuutta ja sujuvuutta kolmosten radoille, jotta nollatili saataisiin avatuksi. Viime viikonloppuna seuranmestaruuskisassa pikku naaliainen oli vähällä yllättää, sillä se ensimmäinen nolla jäi enää pienestä kiinni!

https://www.youtube.com/watch?v=Kuwnqxjf1Rw

Ratariehunnan vastapainoksi Hatikainen on huoltanut pomppulihaksiaan jumppaharjoituksilla ja juoksulenkeillä. Totesin, että Mustilta ja Mirriltä saatu Pro Dog Grip -talutin sopii mainiosti talutusvyöhön, sillä se on todella kevyt eikä löysänäkään läpsy koiran selkää vasten, ja siitä saa tarvittaessa napattua luistamattoman otteen.


Lunaa ei ole agikentillä nähty, eikä toviin nähdäkään. Jalan rasitusvamma näyttää kuitenkin kuntoutuneen lupaavasti, ja arkiliikunnan määrää ja rasittavuutta on voitu lisätä tasaiseen tahtiin. Rally-tokokisoissa Luna on käynyt M:n kanssa hakemassa pari hyväksyttyä AVO-luokan tulosta, mutta myös yhden hylätyn. Iloinen rallykelpie nimittäin riemastui radan alussa olevasta hyppyesteestä ja suoritti sen liiankin lennokkaasti - yllättäen molempiin suuntiin. Voittajaluokkaan siirtyminen siintää kuitenkin jo hyvin lähellä, joten uutta harjoiteltavaa tässä lajissa riittää.

(Kuva: Ida Alexandersson)

Onpa Luna päässyt kokeilemaan aivan uusiakin harrastuksia. Kotikutoisen tonnikalajäljen vetäminen viihdytti suuresti niin ihmisiä kuin koiriakin. Minä ja kaupunkiystävä kikatimme vedet silmissä samalla kun kökimme metsässä lusikoimassa säilyketonnikalaa nailonsukkahousuihin, joita sitten ulkoilutettiin pitkin mättäitä.


Hajutunnistuksen alkeisiin puolestaan kävimme tutustumassa kokopäiväisellä Nosework-kurssilla. Ruotsissa järjestetään jo virallisia Nosework-kokeita, mutta Suomeen laji vasta tekee tuloaan. Kurssin jälkeen olemme jatkaneet etsintä- ja ilmaisuharjoituksia kotona eukalyptus-hajulla, jonka ostimme kouluttajalta. Kiinnostavaa ja koiralle erittäin mieluisaa puuhaa! (Lisätietoja lajista: http://www.noseworkfinland.com/)

(Kuva: Merja Valkonen)

Harrastaminen on hienoa, mutta rehellisyyden nimissä se on meillä vain pieni osa koira-arkea. Paimenet nauttivat silminnähden myös siitä, että ne saavat vain käpertyä sohvalla omien ihmistensä kylkeen (tai päälle) tai seikkailla mukanamme uusiin paikkoihin. Tänä kesänä ennätimme ennätysmonelle piknikille, muun muassa Seurasaareen ja Olavinlinnaan.



Kesän kyläilyreissuilla ehdittiin testata useitakin Mustin ja Mirrin sponsoroimia märkäruokia. Lunan närästysoireet ovat pysyneet poissa nieluoperaation jälkeen, joten erilaisia uusia ruokia voi huoletta kokeilla myös matkoilla. Viimeisimpänä eväänä olivat Profine Pure Meat Lammas ja Riista. Näissä lihaisissa viljattomissa murekkeissa näytti maku olevan mallillaan ja koostumus kohdallaan.



Iltamyöhällä reissusta palatessa avattiin vielä yksi purkki kotona nappuloiden höysteeksi, jottei tarvinnut ryhtyä säätämään umpijäisten lihojen kanssa. Nälän riuduttamat eläinparat koettivat pysyä pedissään odottamassa ja sinnitellä hengissä tarjoiluun asti. Tilanteeseen liittyi myös sydäntäsärkevää vaikerrusta.


Jos alkukesästä värjöteltiin koirakentillä fleecepuseroissa ja villasäärystimissä, niin vastaavasti syyskuun kisoissa on tarjennut T-paidassa paremmin kuin hyvin. Kuumaveristen kelpiinien mielestä vähempikin paahde riittäisi, mutta emäntä ei nurise, vaan imee jokaisen säteen talteen talven turvaksi.