torstai 20. elokuuta 2015

Joskus voittaa, joskus oppii

Hatti-shown kolmanteen tuotantokauteen otettiin heinäkuussa alkuvauhtia aina aallonpohjalta asti. Toikkaroidessani ensimmäiseen starttiin aamukahdeksalta lähtönumerolla 6 olin hädin tuskin hereillä, saati ennättänyt sisäistää radan kiemuroita. Olo oli kuin alakoululaisella lukion pitkän matikan tunnilla. Hatikainen koetti pelastella kokovartalokooman jähmettämää ohjaustani tunteikkailla putkisooloilla, ja yleisöllä oli hauskaa.

"Kuules siskosein, väärää kaistaa meet mutta teet sen oikein." (1)

https://www.youtube.com/watch?v=GoAqALzfSro

Juuri kun olin aikeissa suunnata maalialueelta lähimpään maakuoppaan häpeämään, joku tuntematon ihminen huikkasi kentän laidalta: - Sulla on tosi ihana koira!
Vilkaisin hämmentyneenä vierelläni tepsuttelevaa iloista pikku naalia. - Ööh, kiitos. On se kyllä mahtava. Vielä kun oppisin ohjaamaan sitä. Nämä ovat meidän ensimmäiset kolmosluokan kisat.
- Ai, en olisi uskonut, totesi tuntematon ja näytti niin vilpittömän yllättyneeltä, että mielialani pompsahti heti muutaman pykälän ylöspäin. En jaksanut lakata fiilistelemästä sitä, että nyt oltiin sentään kolmosten kisoissa Höynä-Hatikaisen kanssa!


Parin viikon kuluttua lähdin kotikisoihin silti melko epävarmoin tuntein. Luotto omaan tekniseen osaamiseeni ei ollut kovin vahvalla pohjalla, eikä ajatus tunaroinnista seurakavereiden nähden innostanut.

Kun tuomari vihelsi lähtöluvan, agilityn taika toteutui jälleen: väsymys kaikkosi, maailma vaikeni ympäriltä, Raketti-Hatikainen kiljui riemusta ja me olimme silkkaa energiaa. Päivän radoilta saavutettiin kolmosluokan ensimmäinen tuloksemme (5), josta olin ihan juhlatunnelmissa, ja sen lisäksi kasapäin pieniä onnistumisen kokemuksia, vauhdin hurmaa ja itseluottamusta. (Sitä paitsi putkihylky päivässä pitää mielen virkeänä, tietää alan asiantuntija Hatti.)


https://www.youtube.com/watch?v=0U5v2kFWN4c

Aurinko paistaa, minä ja Hatti olemme terveitä ja tykkäämme tästä touhusta ihan hurjasti. Paljon saavutettavaa on vielä edessä! Sometimes you win, sometimes you learn. (2)

----
(1) Jouni Nikula / Isäntä Meidän
(2) John Maxwell

2 kommenttia:

  1. Upea tulos! Ei näiden elävien eläinten kanssa aina mene ihan putkeen (vaikka Hatilla taitaa nimenomaan mennä putkeen :D ) ja näin koirattomana agilitysta kiinnostuneena ihailen sun "epäonnistuneissa" videoissakin sitä että Hatti on niiiin nopea ja reagoi sun ihan pieniinkin vihjeisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Hatin kanssa onkin haasteena tasapainoilu sen välillä, milloin pitää ottaa tiukasti haltuun ja milloin taas kannustaa etenemään itsenäisesti. Uskoisin kuitenkin iän ja kokemuksen auttavan tässä :)

      Poista