maanantai 31. elokuuta 2015

Ylös, alas, ympäri ja PUTKEEN

Yleisurheilun MM-kisoja seuratessa oli helppo eläytyä urheilijoiden tunnelmiin. Kun suhtautuu intohimoisesti siihen mitä tekee, suuret tunteet ovat väistämättömiä. Mitalistit ja ennätystenrikkojat loikkivat kiljuen ympäri stadionia, suutelevat juoksurataa, repivät paitansa, heittävät voltteja ja esittävät spontaaneja tanssimuuveja yleisön iloksi. Samaan aikaan joku itkee katkeraa epäonneaan, kun kovalla työllä tavoiteltu unelma on murskautunut kompastumiseen, vilppilähtöön, yliastumiseen tai loukkaantumiseen. Paljon on myös niitä pettyjiä, jotka kauan odotettuna kisapäivänä eivät vain onnistu yltämään omalle tasolleen, vaikkei mitään selkeää ongelmaa pitäisi olla. Kaikki valmistelut on tehty asianmukaisesti, kunto herkistelty huippuunsa, asenne viritetty kohdalleen ja kisatunnelmasta nautittu. Tänään ei vain kulkenut.

Sitten ovat vielä ne itsensävoittajat, jotka ovat yhtä hymyä, vaikka palkintosija, finaalipaikka tai kauden paras tulos jäisi saavuttamatta. Valmistautuminen ei ehkä ole sujunut suunnitelmien mukaan, joten vaikeiden koettelemusten jälkeen on onni ylipäätään päästä kilpailemaan ja pystyä tekemään ehjä suoritus, joka tuntuu hyvältä. Näiden sankareiden ilo koskettaa katsojaa usein syvemmin kuin itsestäänselvien ennakkosuosikkien rutinoituneet tuuletukset.


Me Hatin kanssa emme urheile arvokisatasolla, eikä pelissä siis ole yhtä suuria panoksiakaan. Agilityn ei pidä mennä turhan vakavaksi, mutta intohimo tekee harrastamisesta joskus melko oikukasta. Kukapa ei saisi kiksejä voittamisesta, palkinnoista, kehuista ja onnitteluista. Ne ovat ohjaajan satunnainen superpalkka, joka motivoi pyrkimään vieläkin parempaan. Ennen superpalkalle pääsyä on kuitenkin opittava palkkautumaan niistä pienistä onnistumisen murusista, joita varisee lukuisien yritysten ja erehdysten lomaan.

Extreme-Hattiaisen kanssa kisaillessa mennään tunteella ylös, alas ja ympäri. Välillä tekee mieli heittää voltteja, välillä taas itkeä pettymyksestä. Viikko sitten Savonlinnassa homma ei vain kulkenut, vaikka puitteet ja fiilis tuntuivat olevan kunnossa. Minä ohjasin huolimattomasti, Hatti ohitteli hyppyjä ja rynni väärille esteille ennen kuin ennätin suutani avata.

https://www.youtube.com/watch?v=wk0bhhGgUoQ

Häpeä on kurja tunne, mutta joskus sen alla muhii kunnon lataus sisua: mehän yritämme uudestaan ja teemme asiat paremmin! Toissapäivänä Helsingin kisoissa meno maistui jo aivan erilaiselta, ja vaikka emme tuloksilla loistaneetkaan, olisin voinut suudella radan pintaa silkasta yhdessä tekemisen ilosta.

(Videolta puuttuu päivän keskimmäinen rata, jonka tulos oli lupaava 5.)

https://www.youtube.com/watch?v=MSCIBw33zIU

torstai 20. elokuuta 2015

Joskus voittaa, joskus oppii

Hatti-shown kolmanteen tuotantokauteen otettiin heinäkuussa alkuvauhtia aina aallonpohjalta asti. Toikkaroidessani ensimmäiseen starttiin aamukahdeksalta lähtönumerolla 6 olin hädin tuskin hereillä, saati ennättänyt sisäistää radan kiemuroita. Olo oli kuin alakoululaisella lukion pitkän matikan tunnilla. Hatikainen koetti pelastella kokovartalokooman jähmettämää ohjaustani tunteikkailla putkisooloilla, ja yleisöllä oli hauskaa.

"Kuules siskosein, väärää kaistaa meet mutta teet sen oikein." (1)

https://www.youtube.com/watch?v=GoAqALzfSro

Juuri kun olin aikeissa suunnata maalialueelta lähimpään maakuoppaan häpeämään, joku tuntematon ihminen huikkasi kentän laidalta: - Sulla on tosi ihana koira!
Vilkaisin hämmentyneenä vierelläni tepsuttelevaa iloista pikku naalia. - Ööh, kiitos. On se kyllä mahtava. Vielä kun oppisin ohjaamaan sitä. Nämä ovat meidän ensimmäiset kolmosluokan kisat.
- Ai, en olisi uskonut, totesi tuntematon ja näytti niin vilpittömän yllättyneeltä, että mielialani pompsahti heti muutaman pykälän ylöspäin. En jaksanut lakata fiilistelemästä sitä, että nyt oltiin sentään kolmosten kisoissa Höynä-Hatikaisen kanssa!


Parin viikon kuluttua lähdin kotikisoihin silti melko epävarmoin tuntein. Luotto omaan tekniseen osaamiseeni ei ollut kovin vahvalla pohjalla, eikä ajatus tunaroinnista seurakavereiden nähden innostanut.

Kun tuomari vihelsi lähtöluvan, agilityn taika toteutui jälleen: väsymys kaikkosi, maailma vaikeni ympäriltä, Raketti-Hatikainen kiljui riemusta ja me olimme silkkaa energiaa. Päivän radoilta saavutettiin kolmosluokan ensimmäinen tuloksemme (5), josta olin ihan juhlatunnelmissa, ja sen lisäksi kasapäin pieniä onnistumisen kokemuksia, vauhdin hurmaa ja itseluottamusta. (Sitä paitsi putkihylky päivässä pitää mielen virkeänä, tietää alan asiantuntija Hatti.)


https://www.youtube.com/watch?v=0U5v2kFWN4c

Aurinko paistaa, minä ja Hatti olemme terveitä ja tykkäämme tästä touhusta ihan hurjasti. Paljon saavutettavaa on vielä edessä! Sometimes you win, sometimes you learn. (2)

----
(1) Jouni Nikula / Isäntä Meidän
(2) John Maxwell

perjantai 14. elokuuta 2015

Hatti ja lentävä lobsteri

Uimavedet alkoivat lämmetä juuri parahiksi, kun meillä päästiin kesälomalle. Tänä kesänä kelpieiden rantaelämää on rajoittanut paitsi viileys, myös Lunan jalkavaiva. Niinpä Mustin ja Mirrin lähettämä uusi jännittävä uimalelukin on saanut odotella vesillelaskua.

Ei mikään maakrapu.


Helteiset lomapäivät houkuttavat mökkirantaan, vaikka sisarusten hepulihaluja joudutaankin vielä hetki suitsimaan. Villin ja vapaan rälläyksen sijaan koetetaan siis astetta hallitumpaa lähestymistapaa: pujotetaan alkajaisiksi kelpiet valjaisiin, kytketään emäntä juoksuvyöhön ja otetaan lämpöjä pintaan tasavauhtisella ravilla mökkitien mutkissa. (Disclaimer: sähköpaimenten tehdasasetuksissa ei ole tasavauhtista.) Lenkin päätepisteessä piuhat irrotetaan vaivihkaa ja kahlataan yhdessä rantaveteen virkistäytymään. Järven pinta läikehtii auringossa ja linnut livertelevät vienosti.

Idyllin rikkoo iso MOLSKIS. Järvimonsteri Hatikainen on lähtenyt jättiloikalla pyydystämään lumpeenlehtiä, ja rantavahti Lutikainen on heti tilanteen tasalla. Se asettuu aerodynaamisimpaan vaaninta-asentoonsa valmiina syöksymään rantautuvan sisaren kimppuun. Emännän natsikarjunta kiirii poukamasta toiseen juuri ennen kuin vuosisadan rantaralli ennättää toden teolla lähteä lapasesta. Huh. Ei auta kuin lyödä liinat takaisin kiinni ja annostella vapautta vuorotellen. Ihmisten istuskellessa aloillaan koiratkin malttavat nautiskella löhölomailusta.



Mutta se uusi jännittävä uimalelu All For Paws Chill Out Zinger Flying Lobster - tuttavallisesti lentävä lobsteri - kituu yhä kuivana kassissa! Hullunkurisen hummerin neopreenipinta kätkee sisäänsä venyvän mekanismin, jolla lelun voi singauttaa ilmojen halki. Tai ainakin voi yrittää. Teen kuivaharjoittelua nurmikolla. Äyriäinen rämpsähtää käsistäni kuin se kuuluisa kanan lento. Tekniikka vaatisi vielä hieman hiomista, joten tartun pyrstönaruun ja päätän turvautua perinteiseen heittotyyliin.

Hyörivä hummerikoira Hatikainen palveluksessanne.

Hatti saa kunnian toimia päätestaajana Lunan tähyillessä kateellisena saunamökin ikkunasta rantaan. Pehmeä lelu monine ulokkeineen herättää heti koiran mielenkiinnon, ja lähempi tunnustelu paljastaa, että tämä saksiniekka osaa myös vinkua. Kirkkaanpunainen väri näkyy vedessä kauas. Kuten video kertoo, testaaja on haltioissaan, eikä haluaisi enää koskaan lopettaa lobsterin noutamista.

https://www.youtube.com/watch?v=95rgJCRWnqQ

perjantai 7. elokuuta 2015

Kisailija, kuntoilija ja köpöttelijä

Kesän aikana Hatti ja Luna ovat viettäneet paljon aikaa vanhan ystävänsä Sylvin kanssa vuoroin vieraissa -periaatteella. Pitkienkin taukojen jälkeen paimenlauman yhteiselo sujuu aina mutkattomasti. Hatti ei yleensä oikein osaa rentoutua muiden koirien seurassa, mutta Sylvi-tätiä se pitää turvallisena äitihahmona, jonka suosiolliseen läheisyyteen voi jopa nöyrimmin hakeutua. Koirien välinen elinikäinen ystävyys on kaunista katseltavaa.


Koska Sylvikin syö raakaruokaa, sen Maukkaiden eväiden annostelu käy luontevasti kelpieiden muonituksen ohessa. Kun ruokittavista yksi on herkkävatsainen seniori, toinen vammasta kuntoutuja ja kolmas aktiivinen kilpaurheilija, voi jokaisen yksilöllisiä erityistarpeita tukea täydentämällä aterioita muutamilla lisäravinteilla.

Mustin ja Mirrin uuden Avital-sarjan myötä laadukkaita lisäravinteita on entistä helpommin saatavilla. Eri purnukoita ei tarvitse lähteä etsiskelemään sieltä täältä apteekeista, luontaistuotekaupoista ja maatalousliikkeistä, vaan tarvittavat lisät voi napata ostoskoriin saman katon alta kuin koiran ruoatkin. Sähköpaimenten yhteistyöpaketissa meille tuli kokeiluun kalsiumjauhetta, sinkki-biotiinitabletteja, nivelravinnetta ja lohiöljyä. Vaikka sponsorituotteet on tietenkin tarkoitettu vain meidän käyttöömme, ei kaveria jätetä ilman, jos omat purkit ovat jääneet matkasta. Vuoroin vieraissa pätee tähänkin.

Lunan ja Hatin ruokinta on nykyään äärimmäisen vaivatonta, kun perusruokana ovat Maukas Into- ja Tarmo-raakatäysravinnot höystettyinä Barking Heads -lammasnappuloilla. Kaikki vähimmäistarpeet täyttyvät näillä murkinoilla jo ilman lisäravinteitakin. Tietyille purnukoille on meillä silti varattu oma vakionurkkauksensa keittiön kaapissa.

Vieläpä kivannäköiset pakkauksetkin!

Normipäivinä kelpiet saavat riittävästi (n. 2 g) kalsiumia kuivamuonasta ja Into/Tarmo-pötköjen sisältämästä luumurskasta. Fyysinen rasitus kuitenkin verottaa luustosta tavallista enemmän kalsiumia, joten agilitytreenien ja -kisojen jälkeen Hatin annokseen lisätään vielä mittalusikallinen Avital-jauhetta, joka sisältää kalsiumia reilun gramman verran. Collievieraamme saa kaiken kalsiuminsa purkista, koska se syö vain luutonta jauhelihaa.

Biotin-tableteissa on biotiinia (B7-vitamiini), metioniinia (aminohappo) ja sinkkiä, joka on tärkeä hivenaine ihon, turkin, kynsien ja vastustuskyvyn kannalta. Intoon ja Tarmoon lisätty sinkki riittää kyllä yleensä perusterveen kotikoiran tarpeisiin, mutta kisakauden kuormitus koettelee sekä koiran että ohjaajan luontaista vastustuskykyä. Hatille siis yksi 15 milligramman pilleri. Saman lisäannoksen saa myös Luna, jolta nielurisaleikkauksen yhteydessä poistettiin olkavarresta rasvapatti. Sinkki edistää ihon uusiutumista ja nopeuttaa haavan paranemista ulkoisen hoidon ohessa. Ikääntyvällä Sylvillä sinkkivalmiste on raakaruokavalion jokapäiväinen täydentäjä, joka kelpaa ahneelle puikkokuonolle vaikka makupalaksi. Avitalin tableteissa sinkki on hyvin imeytyvässä sitraattimuodossa. Annosta on helppo säätää koiran koon ja elämäntilanteen mukaan, sillä purkissa on peräti 250 pientä tablettia, jotka voidaan myös puolittaa jakouurteen kohdalta. Pilleri hajoaa nopeasti nesteeseen, joten nirsokaan eläin ei pysty erottelemaan sitä ruoan seasta.

Flex-niveljauhe sisältää suurina pitoisuuksina glukosamiinia, kondroitiinisulfaattia, MSM:ää (metyylisulfonyylimetaani, orgaaninen rikkiyhdiste) ja C-vitamiinia. Näiden aineiden yhdistelmä on todettu tehokkaaksi nivelrikon hillitsemisessä ja oireiden lievittämisessä. Mummoikäinen Sylvi, rasitusvammasta toipuva Luna ja agiliitävä Hatti kuuluvat kaikki riskiryhmiin, jotka todennäköisesti hyötyvät säännöllisestä nivelravinteiden käytöstä ennaltaehkäisevässä mielessä.

Nivelten hyvinvointiin ja moniin muihinkin kehon toimintoihin tarvitaan lisäksi omega 3 -rasvahappoja, joita saa helpoimmin lohiöljystä. Avital-lohiöljyä on kolmea eri pakkauskokoa, joista litran pullo on tietenkin riittoisin ja edullisin. Riittävä rasvan saanti edistää kisakoiran palautumista ja nestetasapainoa, vauhdittaa kuntoutujan toipumista ja pitää seniorin mielen vireänä.