perjantai 15. toukokuuta 2015

Hatti josta hajosi ratti

Ensin menopeli kiihtyy sekunnissa nollasta sataan, kaasu hirttää kiinni, moottori ylikuumenee, ohjauslaitteet jumittuvat ja ulosajo on väistämätön. Varikkokäynnin jälkeen ajokki näyttää hetken pysyvän hallinnassa, mutta hups, nyt jarru onkin turhan herkässä ja pienikin ohjausliike suistaa ajolinjalta. Näinhän se menee, kun vasta ajokortin saanut amatööri koettaa pärjätä itse tuunaamansa kilpurin ratissa.

Eli meikäläinen on taas extreme-urheillut Hurja-Hatikaisen kanssa julkisella paikalla. Jälkeenpäin on helppo osoitella videolta omia ohjausvirheitä ja jossitella, että taitavamman kuskin käsissä tuo rataraketti voisi tehdä jäätävän hienoa jälkeä. Mutta periksi ei anneta! Iloinen pikku kilpakelpi haluaa mieluummin kaahailla juuri minun ohjauksessani kuin tehtailla tuloksia - ja minä taas sytyn haasteista. Tasavauhtisen koneen köröttelyyn olisin jo kyllästynyt.

https://www.youtube.com/watch?v=8AjmTu5YwsA

Kilpailutilanteessa on miljoona muuttujaa, joita kaikkia ei edes kykene ihmisaistein havainnoimaan, saati hallitsemaan. Kauden ensimmäiset kotikisat tutulla kentällä, edellisviikon reissut ja treenit, pitkä odottelu autossa ennen startteja... joka tapauksessa olimme kumpikin Hatin kanssa tämän hurjastelun jälkeen sen verran sippejä, että viikon varrella on satsattu palauttaviin kotipäiviin: pöpelikössä käppäilyä, rentouttavaa hierontaa ja kevyttä aivovoimistelua sohvalöhön lomassa.

Tänä iltana kilpurin nestetasoja säädellään kohdilleen pienellä rasvapitoisella liha-annoksella ilman kuivamuonaa, runsaan veden ja elektrolyyttilisien kera. Huomenissa sitten jälleen polkaistaan kaasua ja katsastetaan, mihin viritykset riittävät radalla!


(© Päivi Parkkinen)

7 kommenttia:

  1. Hahaha, nää Hatin radat on kyllä aina yhtä koomista katsottavaa :D *tuomarin kierto* :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep... Jälkeenpäin ei voi itsekään olla nauramatta :D

      Poista
  2. Mut hei, mun piti kysäistä että kuka /ketkä tuomarit ovat Hatin laittaneet mediksi? Itselläni aivan rajaa hipova lajitoveri jonka haluaisin mediksi. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja Lahikainen ja Leena Rantamäki-Lahtinen. Marja ystävällisesti huolehti, että mittaustilanne on mahdollisimman häiriötön, jotta koira seisoisi rennosti, koska jännittynyt asento voi tuoda helposti sen ratkaisevan sentin-pari lisää mittaa. Toivottavasti millimetrit ovat teillekin suopeita! :)

      Poista
  3. Aivan ihana tämä teidän blogi! :) Mukavaa lukea teidän juttuja :) Mistä kennelistä Luna ja Hatti ovat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Molemmat ovat Dinaisan kasvatteja.

      Poista
  4. http://tassujen.blogspot.fi/2015/05/ota-koppi.html

    VastaaPoista