Voiton puolella

Ah, kevät! Tuskastuttava tarpominen ja liukastelu ovat menneen talven lumia, ja metsä on jälleen meidän! Sula maa tuntuu vakaan lempeältä jalkojen alla, sammalenvihreä maisema hivelee silmää ja mustarastaan toivotuimmat soivat läpi pitenevien iltojen.

Sydän sykähtelee onnesta, kun katselen kelpiesisarusten vapautunutta menoa. Kahdeksan tassua jolkottaa peräkanaa polulla, tuuli tuo kirsuihin kiehtovan tuoksun, suuret vainuajat häipyvät horisonttiin risukko rytisten. Hetken päästä huolestuneet kelpiennaamat lähestyvät etuviistosta: ethän karkaa minnekään?! Me hoidetaan vain tuolla yksi tärkeä juttu!

Sitten otetaan erä vapaaottelua varvikossa, kaivaudutaan vihoviimeiseen lumiplänttiin vilvoittelemaan, kiipeillään näköalapaikoille kautta kiven ja kannon, kuulostellaan joutsenten jodlausta päät kallellaan. Minunkin tekisi mieli heittäytyä pehmeälle mättäälle ja jäädä asumaan tähän elämäntäyteiseen hetkeen.

Pääkallokelien päättyminen tuntuu erityisen vapauttavalta nyt, kun olen vihdoin ymmärtänyt niiden yhteyden Lunan jokakeväisiin lihasvaivoihin: toissa vuonna oikea etujalka, viime vuonna oikea takajalka, tänä vuonna vasen takajalka. Eläinlääkärin, osteopaatin, kahden fysioterapeutin ja hierojan toistuvien arvioiden mukaan koira on ehjä ja hyvässä lihaskunnossa, mutta aina alkuvuodesta jonkinmoisessa jumissa selän ja oireilevan jalan alueelta. Sulan maan kaudella ongelmat ovat loistaneet poissaolollaan. Jotkin koirat kuulemma vain ovat liikkumistyylinsä ja luonteensa takia alttiimpia jumittumaan liukkailla keleillä. Niin no, päteehän sama ihmisiinkin. Minä ja Luna kuljemme jäätiköllä jäykästi köpötellen, koska haluamme välttää liukastumasta. Jatkuvan köpöttelyn seuraukset tuntuvat väistämättä jännityksinä kropassa. Kai se on uskottava, että selitys on näinkin yksinkertainen.

Tänä vuonna en siis ole enää hautaillut agilityhaaveita, mutta olen kevättalven aikana vihannut kaikkea valkoista upottavaa ja luistavaa, puuttunut ryppyotsaisesti kaverusten reikäpääralleihin ja vahtinut vainoharhaisena Lunan takajalkojen painojakaumaa. Säännöllisten jumppaharjoitusten ja hierontojen ansiosta tilanne on selvästi parempi kuin vuosi sitten. Nyt kun kevät on sulattanut vaivan aiheuttajan pois päiväjärjestyksestä, ei oireilusta ole ollut havaittavissa enää muuta kuin joinakin iltoina levon jälkeinen aavistuksenomainen jäykkyys, jonka Luna saa itse saman tien hellittämään venyttelemällä koipea taakse.

Jäykkäjalan hoito-ohjelman tärkeimpiä osia ovat rento lenkkeily pitävällä alustalla vaihtelevassa maastossa sekä lihastasapainoa ja takapään koordinaatiota kehittävät jumppaliikkeet: painonsiirrot tasapainotyynyn päällä, jalkojen ristikkäisnostot, hidas tikapuukävely, pyöriminen takajalkojen varassa kannon/pesuvadin ympäri... Pikisilmiin syttyy innokas loiste aina, kun voimisteluvälineet ja palkkionappulat kaivetaan esiin.

 

Treenien ja vauhdikkaampien lenkkien jälkeen panostetaan palauttavaan liikuntaan ja puetaan ylle lämmittävä BOT-loimi. Ruokaan lisätään päivittäin magnesiumsitraattia ja B-vitamiinia. Kesän lähestyessä päästään pian huoltamaan lihaksia vesipetojen suosikkimenetelmin - uintiretkien ja kahluuharjoitusten parissa.

Sunnuntaina erään pellon laidasta löytyi kelpiinien riemuksi vielä kaistale kylmää peuhumateriaalia, jossa vedettiin viimeiset hankihepulit kevään kunniaksi. Ei ollut Mustin koipi kankea tämänkään ilonpidon jälkeen, joten voiton puolella ollaan!

https://www.youtube.com/watch?v=aUIWNHUak0g