Joka päivä kalkkipäivä

Olen tässä vuosien varrella etsinyt ihanteellista ratkaisua koirien kalsiumin lähteeksi. Kokeiltu on niin ihmisille kuin eläimillekin tarkoitettuja kalsiumvalmisteita sekä tabletteina että jauheina, murskattuja munankuoria, kokonaisia raakaluita ja broilerinsiipiä.

Kalsiumkarbonaattia sisältävät valmisteet karsiutuivat pois Lunan närästystaipumuksen takia, sillä ne laimentavat vatsahappoja. Muina vaihtoehtoina on kokeiltu sitraatti- ja fosfaattipohjaisia valmisteita, jotka ovat toimineet hyvin, mutta niiden käyttö on sikäli epätaloudellista, että tarvittavat annokset ovat melko suuria. Koiran nopean aineenvaihdunnan takia ihmisten annossuositukset eivät yleensä riitä.

Kokonaisten luiden jäystäminen on tietysti koirille ihanteellista ajanvietettä, mutta varsinkin Lunalla vähänkin isompana niellyt luunpalaset tuppaavat palaamaan samaa tietä takaisin seuraavien päivien kuluessa. Toistuva pulauttelu tuskin tekee hyvää ruokatorvelle ja hampaille, joten kunnon luut ovat meillä valitettavasti harvinaista herkkua, paitsi broilerinselät, jotka ovat helposti sulavia pureskeltavia. Luotan niihin kalsiumin lähteenä enemmän kuin siipiin, koska kaiken järjen mukaan nuoren linnun siipiin ei ole ehtinyt kehittyä kovin tiiviitä luita.

*Tää olis itse saalistanut viidakosta villibroilerin!*

Munankuorissa on tunnetusti kalsiumia, mutta sen imeytymisestä ei ole varmuutta. Keräilen silti raakojen munien kuoria kulhoon, jossa ne saavat kuivua ilmavasti useita päiviä. Murskaan kuivat kuoret paksussa muovipussissa kaulimen avulla ja säilytän murskaa kaapissa kannellisessa purkissa. Jos muuta kalsiumin lähdettä ei ole käsillä, annostelen ruoan sekaan munankuorimurskaa pari-kolme teelusikallista per kirsu, mutta kovin usein en tähänkään hätävararatkaisuun turvaudu, koska epäilen senkin lisäävän Lunan närästysriskiä.

Kokonaiset raa'at kananmunat ovat sinänsä hauskoja puuhapakkauksia, joiden käsittelyssä on monenlaisia tyylejä. Kuvassa vasemmalla boheemia muotoilua á la Hatti, oikealla Lunan huolellinen kielitaidonnäyte. Askartelutuokioon osallistuneelta colliekaverilta ei kuvattavaa jäänyt.

Kivaa oli, mutta näistä luomuksista jäivät kalsiumit hyödyntämättä.

Vasta hiljattain olen oivaltanut luumurskeen mahdollisuudet. Aiemmin annoin mursketta turhan paljon kerralla ja ihmettelin kelpieiden kivikovia tulosteita. Luuhan on erinomainen kalsiumin lähde, mutta turhan ummetuksen välttämiseksi määrien kanssa kannattaa olla maltillinen. Muutaman yksinkertaisen laskutoimituksen jälkeen yllätyin siitä, miten vähän luumursketta todella tarvitsee ja kannattaa antaa. Tässäpä esimerkkilaskelmaa 15-kiloisen koiran tarpeiksi:

- koira tarvitsee kalsiumia vähintään 130 mg/MEkg (*)
- MEkg = metabolinen (eli aineenvaihdunnallinen) paino, lasketaan korottamalla paino potenssiin 0,75 (*)
- 15-kiloisen koiran metabolinen paino on siis 15 potenssiin 0,75 = 7,62 kg
- 15-kiloisen koiran kalsiumin vähimmäistarve on siis 7,62 x 130 = 990 mg (helppo pyöristää tuhanteen)
- koska saadusta kalsiumista imeytyy ehkä vain 30-40 %, tarve voidaan huoletta kertoa vaikkapa kolmella. Kalsiumia pitäisi siis saada 3 x 1 000 mg = 3 000 mg
- Maukas ilmoittaa sianluumurskeen luupitoisuudeksi 50 %. Jos oletetaan, että luusta enintään neljännes on kalsiumia, niin sata grammaa tuotetta sisältää noin 10 grammaa kalsiumia. Milligrammoiksi muunnettuna se on pyöreästi 10 000 mg. (Pitoisuudet vaihtelevat eri valmistajien tuotteissa koostumuksen mukaan.)
- 3 000 / 10 000 = 0,30.

(*) Saantisuosituksia ja muita tietoja olen löytänyt osoitteista https://www.facebook.com/groups/353346992367/files/ ja http://www.katiska.info/

Lopputulos on, että jo 30 grammaa tätä sianluumursketta päivässä täyttää 15-kiloisen koiran kalsiumin tarpeen reilusti ja turvallisesti. Tuo nokare vastaa suunnilleen ruokalusikallista. 500 gramman pötkö on helppo nakutella jäisenä neljään osaan puukon ja vasaran avulla. Sulatettua neljännespötköä (= 125 g) säilytän jääkaapissa ja annostelen siitä lusikallisen päivässä per kirsu. Satsi riittää kahdelle kelpielle pariksi päiväksi sen mukaan, saavatko ne samana päivänä kalsiumia muualtakin (kuten kuivamuonasta) tai tarvitaanko kalsiumia tavallistakin enemmän (esimerkiksi treenien tai kisojen jälkeen). Melko riittoisaa, sanoisin!

(Kuva: Anu Lohikainen)

Joku ehkä hyppäsi edellisen kappaleen yli päätään pudistellen. Kaameaa hifistelyä, kuka nyt alkaa jotain milligrammoja laskea, eiväthän sudetkaan luonnossa, ja matematiikkakin menee yli hilseen. Numeroita ja yksiköitä ei kannata kavahtaa. Laskin on raakaruokkijan ystävä, eikä mikään millintarkka määrittely tosiaankaan ole tarpeen tai edes mahdollista. Jos edellisen esimerkin jaksaa lukea, voi huomata, että laskuissa mennään hyvinkin summittaisilla linjoilla ja reippaasti pyöristellen. Kun oman koiran olennaiset perustarpeet on kerran arvioinut ja kirjannut muistiin, niin jopas tulee ruokinnasta helppoa! Silkkaa maalaisjärkeä parhaimmillaan, ilman turhia arvailuja tai uskomuksia.

P.S. Kuiva ja jähmeähkö luumurske toimii hyvin aktivointilelujen täytteenä jauhelihan seassa. Tarjoilen joskus päivän luuannoksen kongeissa. Jäädyttämällä saadaan tehtävään lisähaastetta.

Tuuli kääntyy

(Kuva: Eija R.)

Hihhei, polleat terveiset VOITTAJA Hatikaiselta! Lauantain kisoissa me ei oltu läheskään niin blondeja kuin edellisviikonloppuna, koska emäntä ennätti tällä välin saavuttaa kypsän iän ja värjätä hiukset.

Viikon takaisten katastrofikisojen pohjalta tavoitteet tälle viikonlopulle olivat vaatimattomat. Kunhan saisimme tällä kertaa suunnilleen kaikki esteet suoritetuiksi, vieläpä kompastumatta toisiimme, niin oltaisiin plussalla. Kahden iloisen hylkyradan jälkeen homma lähtikin sujumaan melkein täydellisesti, ja pääsimme ensimmäistä kertaa paistattelemaan yhdessä palkintopallille. Onnistunut ratasuoritus sinänsä olisi ollut meille todellinen voitto jo ilman palkintoakin, mutta tietenkin ykkössija kruunasi fiiliksen.

*Ruislimppu! Maistuis varmaan mullekin...*

Sunnuntaina juhlinta vain yltyi, kun talomme täyttyi synttärivieraista. (Sankarina siis tämä kypsään ikään ehtinyt punapää.) Kaikkensa antanut ja itseensä erinomaisen tyytyväinen ykköstykkimme käyttäytyi hulinan keskellä harvinaisen hillitysti.

*Ottaisin nyt vastaan niitä suosionosoituksia.* (Kuva: Eija R.)

Kyllä se kotona osaa

Joskus sitä miettii, mitä noiden pieneläinten päässä liikkuu. Missä vika, kun koira ei tee mitä osaa, vaan lyö homman läskiksi ja lällättelee omiaan? Epäonnistunut koulutus, huono ohjaus, väärät olosuhteet? Vai taasko sillä on jokin VAIHE? Syy löytyy tietenkin hihnan toisesta päästä taikka viimeistään peilistä. Jos koira kirmaa agiradalla iloissaan esteiden ohitse, vaikka hyvissä ajoin kerron sille sanoin ja elein, mikä oli tarkoitus, ei auta kuin mennä jälleen itseeni. Koira tekee aina parhaansa. Ja kaiken lisäksi se ryökäle on niin luvattoman söpö, ettei siihen voi edes ärsyyntyä!

(Kuva: Eija R.)

Uusin Hatti Show on siis ilmestynyt, nyt mukana ennennäkemätöntä häröilyä ja blondihuumoria:

Kun omat lannistuksen ja häpeän tunteet ovat kisapäivän iltaa kohden hälvenneet, katson tuota hellyttävää pikkublondia, joka vetää sikeitä kääryleenä, kieli suusta pilkistäen. Muistan, että se on vasta kaksivuotias. Ei sen vielä kuulukaan olla aikuinen ja valmis ja uransa huipulla. Missään tapauksessa sen ei kuulu koskaan olla tuloskone, johon olen tyytyväinen vain jos se "toimii".

Eikä siinä omassa peilikuvassanikaan taida sen isompaa vikaa olla kuin tunteikas, innostuva ja melkoisen malttamaton luonne, joka nauttii haasteista, mutta vasta opettelee hymyilemään peilaajalleen hyväksyvästi takaisin.

P.S. Sen verran tästä viisastuin, että värjäsin blonditukan punaiseksi :)

Tottelevaisten rallaajien pikapalkkiot

Muutamaa tuntia ennen illan rally-tokotreenejä havahdutaan siihen, että palkkanameja pitäisi ottaa sulamaan, mutta pakastin näyttää huolestuttavan tyhjältä. Sydämet ja kivipiirat ovat lopussa, eineslihapullia ei ole, ja juuston jämätkin on syöty. Jotakin on sävellettävä A.S.A.P.

Haa! Pakastimesta löytyy koirien rakastamaa sian sisäelinseosta. Sulatetaan 500 gramman pötkylä mikrossa, sekoitetaan joukkoon 3 kananmunaa, ripaus valkosipulirouhetta ja jotakin yleismonitoimimaustetta, joka osuu käteen maustepurkkien joukosta.

Koko komeus levitetään melko ohueksi kerrokseksi pellille leivinpaperin päälle ja lykätään uuniin. Helppo muistisääntö on 200 astetta ja 20 minuuttia. Sitten kurkistetaan luukusta, hätistetään kiinnostuneet kirsut etäämmäs ja kokeillaan veitsellä, onko leivonnainen riittävän kiinteä. Lopuksi uuni sammutetaan ja luukku jätetään hetkeksi raolleen, jotta liika kosteus saa haihtua.

Pellillä on nyt yksi iso lettu, joka jäähtyy nopeasti ja on näppärästi pilkottavissa saksilla sopiviksi suupaloiksi. Tästä satsista riittääkin taas palkkioita monen treenin varalle, joten loput säilötään tuoreeltaan pakkaseen. Näitä terveellisiä herkkuja ei tarvitse säännöstellä ankaralla kädellä, sillä ne täydentävät kivasti muun muassa päivän proteiini- ja A-vitamiiniannoksia.

Illalla koulutuskentältä palaa tyytyväinen puoliso kaikkensa antaneiden rallytottelijoiden kanssa. Namit pysyvät kuulemma hyvin koossa eivätkä jätä käsiin epämiellyttävää tunnetta tai hajua. Molempien koirien motivaatio on ollut tapissaan, mistä kiitos kuuluu tietysti ennen kaikkea taitavalle kartturille, mutta palkkauksen laatukin on nähtävästi osunut kohdalleen.

Esteet on tehty kierrettäviksi

Kisakoira rullalle ja reissuun!

Ulkokisakausi saatiin viikonloppuna avatuksi oikukkaassa kevätsäässä. Lämmittelylenkillä myötätuuli nosti hien nopeasti pintaan, ja vastatuuleen käännyttäessä lämpö vaihtui yhtä rivakasti vilunväreisiin. Auringon näyttäytyessä oli oltava tarkkana, ettei autossa odottavien koirien olo kävisi liian tukalaksi, mutta räntäkuurojen yllättäessä tuli kiire palata parkkipaikalle sulkemaan auton ikkunoita. Toppatakkikaan ei ollut turhaan matkassa, kun istuskelimme evästauolla kentän laidalla.

Hatikaisella oli jännää, kun ulkokentällä riitti vilinää ja häiriötekijöitä. Tosin pieniin putkiaivoihin mahtuu näissä tilanteissa vain kaksi kiinnostuksen kohdetta: agiesteet ja minä.

Tämänkertaiset kisaradat olivat blonditiimillemme hiukan liian haastavia, joten esitimme esteiden lomassa joitakin ylimääräisiä ohjelmanumeroita, kuten piruetteja ja huitomisliikkeitä. Tulosten köyhyyttä kompensoitiin liikkumisen ja yhteistyön riemulla!

Tein Hatille mukaan palautusjuoman, jota oli tietenkin testattu jo viikolla treenien yhteydessä. Sekoitin veteen heraproteiinijauhetta, magnesiumsitraattia, lorauksen lohiöljyä sekä hyppysellisen ruokasoodaa (neutraloimaan lihaksiin kertyvää maitohappoa). Juoma teki hyvin kauppansa kolmen startin jälkeen, ja samalla tuli varmistettua riittävä nesteytyskin.

(Kuva: Eija R.)

Viikonloppureissun ruokana koirilla oli tällä kertaa itse koostettua lihamössöä. Sotkin jo kotona isoon rasiaan kaiken valmiiksi: rasvaista naudanlihaa, sian sisäelinseosta, luumursketta, pellavansiemenrouhetta, merilevää, piimää, nivelravinnetta, lohiöljyä sekä B-, E- ja D-vitamiineja. Kisapäivän iltana ei sitten tarvinnut majapaikassa nähdä vaivaa koirien ruokinnan eteen, vaan mättää kupit täyteen ja vastailla isäntäväen kiinnostuneisiin kysymyksiin sörsselin koostumuksesta.

Sitten vain palauttelemaan ja uudella sisulla eteenpäin! Aina kun puen SISU-juoksupaidan ylleni, ajattelen serkkuani, joka menehtyi syksyllä syöpään. Hän rakasti maratonjuoksua ja jatkoi sisukkaasti unelmiensa tavoittelua niin kauan kuin jalat kantoivat. Asenteellaan hän innoitti monen läheisensäkin sitomaan lenkkarit jalkaan ja voittamaan itsensä. Olen niin onnekas, kun voin juosta täysillä ja nauttia siitä - vieläpä yhdessä pienen hymyilevän ystävän kanssa.