tiistai 30. joulukuuta 2014

Kun maass' on hanki ja järjet jäässä

Talvipakkasilla sähköpaimenista tulee kirjaimellisesti sähköisiä. Fleecetakkinen emäntä ja kainaloissa kiehnäävät kelpiet saavat tämän tästä kuonolleen kipakan räpsähdyksen. Muutoinhan elävät turkispuuhkat ovat mitä mukavimpia varusteita hyisiin päiviin. Yhden voi kietoa syliin lämmikkeeksi, toisen uumeniin voi haudata viluiset varpaat. Aromaterapeuttiset tassutuoksut ja automaattisesti käynnistyvä pusuherätystoiminto kuuluvat pakettiin.


Kuiva pakkasilma saa ihon kutisemaan, ja lenkillä kylmyyden hengittäminen tuntuu keljulta. Koiran iho on kovilla siinä missä ihmisenkin, ja monesti talviajan rapsuttelujen ja hilseilyjen syy on niinkin yksinkertainen kuin ilmankosteuden aleneminen. Lisäksi kova pakkanen kuormittaa verenkiertoelimistöä, kuluttaa energiaa ja koettelee vastustuskykyä. Jäätävä asfaltti kohmettaa tassuja, ja terävä hiekoitussora saattaa raapia anturoita. Pyrin helpottamaan karvakavereiden talvea seuraavin konstein:

- Veden juonti. Vaikka talvella nestettä ei poistu hikoilemalla samassa määrin kuin lämpimämpinä vuodenaikoina, elimistö vaatii kuivissa olosuhteissa kosteutta myös sisältäpäin. Raakaruokaa syövä koira saa nestettä lihan mukana, kuivamuonan joukkoon kannattaa lisätä vettä, ellei koira ole hanakka juomaan oma-aloitteisesti.
- Huoneilman kostuttaminen. En omista ilmankostutinta, mutta melkein saman asian ajaa pyykkien ja märkien pyyhkeiden kuivattaminen olohuoneessa.
- Rasvainen ravinto. Riittävä rasvan saanti on tärkeää ihon, turkin, limakalvojen ja verisuonten kunnolle. Lisäksi rasva on koiralle merkittävä energianlähde ja hormonitoiminnan ylläpitäjä. Talviaikaan annostelen ruokakuppiin rennoin rantein tuhtia jauhelihaa, ihrapitoisia lihapaloja ja öljyjä, sillä pitkät pakkasjaksot lisäävät energiankulutusta, ja sopiva rasvakerros suojaa kehoa kylmältä. Ylipaino ei tietenkään ole terveellistä talvellakaan, mutta kuivakan lihaskimpun tavoittelu ei liioin ole juuri nyt ajankohtaista.



- Lisäravinteet. Sinkki- ja D-vitamiinivalmisteet ovat meillä jatkuvassa käytössä, eikä niistä luisteta varsinkaan tähän aikaan vuodesta. Molemmat ovat mojovia vastustuskyvyn buustaajia, joten niin koirat kuin ihmisetkin nauttivat flunssakaudella erityisen avokätisiä annoksia. Sinkki on avainsana myös iho- ja turkkiongelmien ehkäisyssä. Runsas D-vitamiinin saanti puolestaan parantaa jaksamista läpi pitkän pimeyden.
- Riittävä lepo. Kylmimpinä jaksoina sekä koiraa että omistajaa saattaa väsyttää tavallista enemmän elimistön kuormittumisen takia. Silloin on paikallaan ylimääräinen lähihetki sohvalla, pitkä loikoilu vapaa-aamuna tai treenien jättäminen väliin. Ankarimmilla pakkasilla päivittäisiä lenkkejä lyhennetään suosiolla.



- Tassujen suojaaminen. Aikuisen koiran anturoiden ei kuulukaan olla pennunpehmoiset, vaan iho paksuuntuu ja vahvistuu ajan myötä kestämään erilaisia alustoja. Haavat ja hiertymät on tietysti hoidettava, mutta pehmentäviä tassurasvoja ei meillä juuri ole tarvittu. Kaupunkireissuilla ja hallitreeneissä mukana kulkee Maxim Tassuvaha, joka muodostaa iholle suojaavan kalvon. Tossujen käyttö saattaa olla aiheellista hitailla hihnalenkeillä asfaltilla, mutta vapaana metsässä liikkuvilla paimenilla ei yleensä näytä varpaita palelevan - ja hyvä niin, sillä töppöset lentelisivät ensimmäisessä spurtissa hankeen hukuksiin. Ulkoilun jälkeen lumitassut putsataan ja varpaiden välit kuivataan tarvittaessa huolellisesti, jotta ne eivät pääsisi tulehtumaan.


- Vaatetus. Kylmyyteenkin tottuu ja sopeutuu, mutta jos koira aina nostelee vaikean näköisenä tassujaan tai tärisee pakkasessa, ei ole typeryyttä pukea sille takkia. Pohjavillattomat rodut palelevat muita herkemmin, samoin pienet pennut ja ikäeläimet. Joskus jo pelkkä takki auttaa jalkojen nosteluun. Sähköpaimenet eivät erityisemmin pukineista perusta, mutta treenien jälkeen ja muuten autossa odotellessa ylle sujautetaan anopin ompelemat fleeceloimet, joissa on hankaussähköä vähentävä trikoovuori, kunnon heijastimet ja pieni söpö tasku vaikkapa kakkapussia varten. Kyllä näissä palttoissa kelpaa esiintyä katukuvassakin!


Ekaluokkalaisen taskua koristaa kynänmuotoinen nappi.

Riemukasta uuttavuotta! Meillä ihmisväki lähtee ystävien luo juhlistamaan vuoden vaihtumista ja kirsulaiset jäävät kotisohvalle tänne metsän reunaan, minne kylän rakettien pauke kantautuu vain etäisenä. Luna ja Hatti eivät onneksi ole kumpikaan koskaan säikkyneet ilotulituksia kaupungissakaan, mutta kaiken varalta suihkimme ilmaan tyynnyttävää feromonisuihketta, suljemme visusti kaikki verhot ja jätämme radion auki.

Toivotaan, että ihmiset juhlivat ihmisiksi ja mahdollisimman harva eläinystävä joutuu pelkäämään tuntikausia tai kavahtamaan karkuteille.

*Parasta talvessa on peuhu.*

maanantai 22. joulukuuta 2014

Paimenet pelikoukussa

Ruoka ja pallo. Siinäpä elämän parhaimmistoon kuuluvia asioita. Miten olisi pallopeli ruokapalkalla? Liian hyvää ollakseen totta? Eivät sähköpaimenetkaan osanneet moisesta haaveilla, ennen kuin avasimme Mustin ja Mirrin joulupaketin, josta paljastui uusi aktivointipeli All For Paws Food Fetch-n-Treat.

Hatti ja Luna saivat tutustua vempaimen ideaan kumpikin vuorollaan, ja siskosten erilaiset lähestymistavat ikuistettiin videolle. Pikkublondi tarjosi innokkaasti yritystä ja erehdystä, kunnes noin kahden ja puolen minuutin kuluttua sinnikkyys palkittiin. Välkympi isosisko taas näytti työstävän toimintastrategiaa jo odottaessaan vuoroaan, suoritti tehtävän onnistuneesti puolessa minuutissa ja kääntyi sitten puoleeni palautekeskustelun merkeissä.


Jo lyhyen pallottelutuokion jälkeen kelpieistä oli helppo huomata, että aivot olivat saaneet raksuttaa kunnolla. Tahti hidastui, katseet alkoivat harhailla ja pallot karkailla sinne tänne. Niinpä pelikone nostettiin jemmaan ja uudet opit jätettiin hautumaan yön yli.

Peli on käyttövalmis suoraan pakkauksesta, eikä toimintaperiaatteen hahmottaminen vaadi ihmisväeltä opaskirjoihin syventymistä. Yksi pallo tulee pelin mukana, mutta jos se sattuu katoamaan TV-tason alle tai kulumaan puhki ahkerassa käytössä, tavallisia tennispalloja saa edullisesti joka marketista. Vaihtopallot voivat muutenkin olla hyvä idea, sillä pelisession jälkeen totesin huvittuneena, että pallosta olisi voinut puristaa kuolaa kuin pesusienestä.


Namilokeroon voi ladata melkein mitä tahansa pienehköjä, kuivia herkkupaloja. Mitä kuivempia, sitä helpommin ne liukuvat ulos oikealla hetkellä. Puolikosteat namit voivat juuttua puolitiehen, jolloin äkkipikainen pelaaja saattaa purkaa turhautumistaan pelikoneeseen rajuin ottein. Kuivaruokanappulat toimivat mainiosti. Päivittäisestä ruokinnasta tulee älynystyröitä kutkutteleva ja omistajiakin viihdyttävä virike, kun koirat saavat itse taituroida sapuskansa esiin pallon avulla. Välillä pikavoittona on yksi nappula, välillä kourusta tupsahtaa varsinainen jättipotti. Oman vuoron odottaminen kaverin pelatessa kehittää myös impulssinhallintaa.

Tämä vekotin sopii parhaiten pedanttisille puuhastelijoille, jotka eivät pyri turvautumaan ongelmanratkaisussa pelkkään raakaan voimaan. En silti jättäisi pedanttipiskiäkään viettämään päiväänsä peliluolan houkutusten ääressä ilman valvontaa. Parin harjoituskerran jälkeen Luna nimittäin pääsi vauhtiin ja alkoi jo osoittaa koukuttumisen merkkejä. Peliriippuvuus ei liene terveellistä koirallekaan, joten omistajan täytyy viheltää peli poikki ajoissa, jotta homma pysyisi jatkossakin hauskana ja rentouttavana.


Luna pääsi myös Mustin ja Mirrin myymälässä demonstroimaan Fetch-n-Treatin toimintaa asiakkaille, jotka olivat etsimässä omalle kullanmurulleen joululahjaa. Ympärille kertyvän yleisön herättämän alkutouhotuksen jälkeen kelpie alkoi paiskoa palloa koloon niin vakuuttavasti, että muu hännällinen asiakaskunta haukahteli kateellisena vierestä - ja peli meni kaupaksi!

tiistai 16. joulukuuta 2014

Medisäätäjien pöljä päivä

*Kuten tiedätte, olen lahjakas eläin.*

Kelpien kaltaisen vipeltäjän kanssa agilitykisoja tahkotessa ennättää muutamankin kerran kuvitella mielessään sen ensimmäisen nollaradan. Jonakin päivänä, kun kaikki osuu kohdalleen, minä juoksen radalla kevein askelin, hiukset hulmuten, ja ohjaan varman rauhallisin ottein kiiltäväturkkista koiraa, joka kiitää epäröimättä esteeltä toiselle vähintään viiden metrin sekuntivauhdilla, otamme murskavoiton ja saan ylpeänä julkaista videon silmiähivelevästä suorituksestamme.

Jonakin päivänä varmaan joo. Minun ja Hatin ensimmäinen nollatulos ei nyt kuitenkaan syntynyt Strömsössä. Se syntyi näin: minä koikkelehdin radalla tonttutanssia muistuttavin askelin, hiukset liiskana pipon alla, ja ohjaan kömpelöin, unohtelevin ottein sähköpörröturkkista koiraa, joka yrittää kiitää esteeltä toiselle väistellen edessä pyörivää minua, epäröi puomilla ja loikkaa kontaktipinnan yli niin, että viiden pisteen virhe olisi aivan aiheellinen. Tuomarin käsi ei kuitenkaan nouse, joten riemuitsen nollasta hieman epäuskoisena, pokkaan palkinnon kakkossijasta ja vääntelehdin häpeästä katsoessani suorituksen videolta. Virheetön lopputulos on täysin Hatin ansiota. Oma osuuteni on lähinnä silmiäsärkevä.

Samassa luokassa kisaava siskoni teetti meille medisäätäjille hienot tiimipipot.

Ensimmäinen merkintä Hatikaisen kilpailukirjassa lämmittää kyllä mieltä kovasti - sen verran kauan sitä on metsästetty ja läheltä liipattu. Vähitellen pikkuhöntiäinen on oppinut näkemään radalla muutakin kuin vastustamattomina ammottavia putkensuita. Se jaksaa tehdä töitä hyvässä vireessä, rentoutuu starttien välillä ottamalla tirsat autossa, eikä jää kisojen jälkeen ylikierroksille.

Emännän keskittymiskyky sen sijaan... no, se ei ainakaan ole huipussaan parin valvotun yön jälkeen, kolmen reissupäivän päätteeksi. On vain oltava itselle armollinen, vaikka oma toilailu turhauttaa. Joku viisas kouluttaja joskus huomautti, että parhaat radat eivät läheskään aina ole niitä nollaratoja. Jaan siis kekkulointini urheasti kaiken kansan viihdykkeeksi, olen ylpeä hienosta Hattentatista ja iloitsen siitä, että pääsimme viimein askeleen lähemmäs luokkanousua!


(Videolla päivän molemmat startit, joista ensimmäinen meni kieltojen takia hylyksi.)

torstai 11. joulukuuta 2014

Fifty-fifty

Koirankynnet rapsahtelevat unen läpi laminaattia vasten. Kömmin vastahakoisesti lämpimän peiton alta ja kohtaan portin takana hätäisesti nieleskelevän mustan koiran. Sen katse vaatii ulospääsyä. Tunnen kuvion. Jos avaan oven, musti ryntää pihalle ja jumittaa kasvimaan reunaan mutustamaan heinänkorsia, kunnes närästys hellittää. Kuulostaa kätevältä ratkaisulta – paitsi jos seuraavana päivänä oksennellaan heinätuppoja ja kakataan helminauhaa.

Kiiruhdan liuottamaan melatoniinipillerin pieneen vesi- ja piimätilkkaan, ja tarjoan heinähullulle vaihtoehtoa: tämäkin helpottaa oloa, hitaammin ehkä, mutta hellävaraisemmin. Ehkä. Unensekaisessa hämärässä on vaikea pysyä rationaalisena. Kun vaelteleva potilas jo hiljalleen rauhoittuu tuhisevaksi keräksi sohvannurkkaan, oma pää vielä valvoo vatvoen läpi kaikki itsesyytösten lajit ja spekuloiden aines kerrallaan, gramma grammalta, mitä olen mahtanut tehdä ruokinnassa väärin.


Tällaisia öitä Lunalla on onneksi vain jokin yksittäinen silloin tällöin, mutta ne jättävät jälkeensä väsyneen koiran, joka yskähtelee ja röyhtäilee harvakseltaan päiväkausia. Vaivan perimmäistä syytä ei välttämättä löydy ruokakupista, vaan se liittyy Lunan kohdalla mitä todennäköisimmin stressiin, innostukseen ja rakenteelliseen ominaisuuteen. Muita osatekijöitä lienevät kylmänkostea sää, palkkanamien kiihkeä nieleskely treeneissä, liikunnan määrä ja varmaan planeettojen asentokin. Joka tapauksessa se, mitä suusta menee sisään, on olennaista oireiden hoidossa.

Närästyksessä ylös pyrkivä hapan mahalaukun sisältö ärsyttää ruokatorvea ja nielua. Vaikka en ole sitä itse kokenut, voin kuvitella, miten kurjalta se tuntuu. Toistuvat oireet voivat vahingoittaa limakalvoja, aiheuttaa tulehdusta ja jopa kasvattaa syöpäriskiä. Ärtyneet limakalvot reagoivat yhä herkemmin, ja pian kaikki närästää. Noidankehä on pysäytettävä, jotta koiraparan sisuskalut saisivat parantua rauhassa.

Nyt päätän siis jatkaa Antepsin-kuuria kärsivällisesti pari viikkoa. Aamulla puolikas tabletti tyhjään mahaan, illan suussa toinen noin tuntia ennen ruokailua. Pienen margariininokareen kanssa pilleri sujahtaa liukkaasti alas. Antepsin ei ole varsinainen närästyslääke siinä mielessä, että se ei vaikuta mahan happamuuteen, vaan muodostaa mahalaukun pinnalle kalvon, joka suojaa ärtynyttä limakalvoa. Koiran mahanesteen kuuluukin olla vahvaa, joten sen laimentaminen tai vähentäminen kemiallisesti saattaisi vain pahentaa ongelmia.

Lunan ruokavaliota on yksinkertaistettu ainakin toistaiseksi karsimalla pois merilevä, glukosamiini, luumurske ja luut sekä rasvaisimmat lihat. Aiemminkin olen syöttänyt raakaruoan seassa jonkin verran nappuloita, ja nyt olen siirtänyt painotusta lähemmäs 50/50-ruokintamallia, jossa suuri osa vitamiineista ja kivennäisaineista tulee kuivamuonasta, ja raaka liha puolestaan nostaa kokonaisproteiinin määrää ja laatua. Annos viimeistellään maitohappobakteeritabletilla, jotta suolistokin saataisiin tasapainoon ja vastustuskyky kohdalleen.



Jos haluaa ruokkia koiraa helposti mutta silti täysipainoisesti, 50/50-malli on melko lailla ihanteellinen ratkaisu. Päätän mutu-tuntumalla mättää Lunan kuppiin 170 grammaa lihaa ja 100 grammaa nappulaa. Lihan osuus saa olla painollisesti suurempi, koska siinä on runsaasti kosteutta. Suhteiden kanssa ei ole niin tarkkaa – 170 g lihaa siksi, että on helppo arvioida silmämääräisesti noin kolmannes 500 gramman pakkauksesta, ja 100 g nappulaa siksi, että annostelu ja ravintoarvojen laskeminen olisi mahdollisimman simppeliä. (100 g vastaa noin kahta desiä.) Nappulasäkin kyljestä lasken tärkeimpien tarpeiden täyttymisen: kalsiumia pitäisi saada vähintään 130 mg/MEkg (metabolinen painokilo = paino potenssiin 0,75), sinkkiä vähintään 1,5 mg/kg, D-vitamiinia 0,7 μg (28 KY)/kg, A-vitamiinia 30 μg (100 KY)/kg.

Meillä on jo pidempään suosittu Mustin ja Mirrin sponsoroimia Barking Heads -sarjan kuivamuonia, koska niissä miellyttää sekä sisällysluettelo että maistuvuus. Nappuloiden koko ja rakennekin ovat kohdallaan. Myös tämä uusin tuttavuus, viljaton Fish-n-Delish, näyttää sopivan närästyssankarillemme. Kalsiumpitoisuutta ei ole painettu pussin kylkeen, mutta valmistaja vastasi viipymättä tiedusteluuni, että ruoka sisältää mukavat 1,75 % kalsiumia. 16-kiloisen Lunan kalsiumin tarve on hiukan yli gramman (1 000 mg) päivässä, eli sadan gramman nappula-annoksesta saatava 1,75 g täyttää tarpeen ainakin laskennallisesti. Tässä vaiheessa aion olla pähkäilemättä, kuinka suuri osuus tuosta määrästä mahtaa jäädä imeytymättä, sillä nyt on vain tarkoitus saada maha toipumaan, ennen kuin aletaan säätää kalsiumia optimaaliselle tasolle mahdollisten lisien avulla.



Barking Headsissa ilmoitetaan olevan sinkkisulfaattimonohydraattia 51,4 mg/100 g. Sanahirviöstä sinkin osuus on 36 % eli vajaat 19 mg. Luna tarvitsee yli 20 mg päivässä, eikä suurempikaan saanti haittaisi, sillä sinkin imeytyvyys kuivamuonista on heikonlaista ja kyse on kuitenkin erittäin tärkeästä mineraalista. Liha-annoksesta sinkkiä kertynee vain muutama milligramma. Lisätään siis pilleripurkista 15 mg per päivä. Sinkkipikolinaatti on parhaiten imeytyvä muoto, eikä se näytä Lunaa närästävän.

D-vitamiini kannattaa myös tarkistaa. Luna tarvitsisi sitä melkein 12 mikrogrammaa päivässä, ja tässä kohden huomaan, että määrittelemästäni nappula-annoksesta tulee vain 3,7 μg. Vajausta jää siis 8 mikroa per päivä, viikossa 56 μg. Voin näppärästi korvata vajeen antamalla Lunalle lisäksi pari kertaa viikossa 25 mikrogramman D-vitamiinipillerin tai vajaan ruokalusikallisen kalanmaksaöljyä. Myös lohipäivät täydentävät D:n saantia hiukan.

A-vitamiini täsmää tällä annostuksella aika tarkalleen vähimmäissuosituksen kanssa, joten siitä ei tarvitse erikseen huolehtia. Toisaalta ei ole huolta ylisaannistakaan, vaikka silloin tällöin tulisi herkuteltua maksalla, jossa on paljon muitakin hyödyllisiä ravintoaineita.

*Saisko jo hotkaista?*


Sitten närästelijä kaipaa vain hyvin sulavaa lihaa, joka ei sisällä liikaa sidekudoksia, rustoja ja muita roippeita eikä myöskään kovin runsaasti (yli 20 %) rasvaa. Tässä mielessä Lunalle on todettu sopivan parhaiten Maukkaan sika-nautajauheliha (etenkin kuutioina), lohipullat, hevosen jauheliha, siansydän (jauhettuna tai paloina) ja broilerinsydämet. Sopivat lihat on valittava kokeilemalla, sillä toisia närästää herkimmin lohi, toisia broileri ja niin edelleen. Lunalle uskallan lorauttaa ruoan päälle vielä tilkan kalaöljyä muina paitsi lohipäivinä.

Tällä reseptillä Lunan yskähtely ja röyhtäily ovat loppuneet kokonaan jo muutamassa päivässä. Mustin tavallistakin leikkisämmästä ja rennommasta olemuksesta päättelen, että sillä on hyvä olo. Nyt vain toivotaan, että tilanne pysyy rauhallisena. Antepsin-kuurin jälkeen jatketaan vielä pari viikkoa melatoniinilla, jonka luontaista eritystä stressi ja närästys verottavat. Jatkossakin tietysti kiinnitetään erityistä huomiota ruoan sulavuuteen ja stressistä palautumiseen.

*Haa, olen aina halunnut fotobombata! T. Hatti*