torstai 30. lokakuuta 2014

Radalla jälleen

Riehaannuin tässä muutama viikko sitten shoppailemaan Mustin ja Mirrin verkkokaupan sunnuntaitarjousten innoittamana. Hatti oli tähän saakka saanut tyytyä lainaamaan isosiskon Back on Track -verkkoloimea, joka on melkein vuoden kokemuksella osoittautunut varsin käytännölliseksi vermeeksi. Nyt sattui kuitenkin eteen sen verran mehevä tarjous, että tilaukseen lähti oitis toinen täsmälleen samanlainen pusakka.

(Rallytottelijoidemme pannat ja taluttimet: Feel Color)

BoT:n lämmittävä mutta kevyt materiaali rentouttaa lihaksia hieronnan tai urheilun jälkeen. Ohuessa verkkoloimessa koiralle ei tule tukala olo, vaikka lämpötila olisi plussan puolella. Juuri viime viikonloppuna "Boteille" oli käyttöä molemmilla kelpiineillä, kun kävimme kuukauden kisatauon jälkeen hurvittelemassa paikallisen koirakerhon epävirallisissa agi- ja rally-tokokisoissa. Muutaman tunnin juoksentelu ja seisoskelu koleassa syystuulessa sai minut haaveilemaan, että itsekin voisin kääriytyä tuollaiseen erikoisvaatteeseen (hankintalistalla seuraavana: BoT-paita emännälle!). Koirat sen sijaan vaikuttivat vetreiltä ja suorittivat jokaisen starttinsa yhtä innokkaasti.


*PUTKEEEEN! Eikä edes väärään!*
(Kuva: Jonna Jaatinen)

Agilityssä oli vain yksi hyppy-putki-rata, jonka pingoin kummankin epelin kanssa kahdesti. Ensimmäisellä yrittämällä Hatti teki täydellistä työtä ja kulki juuri sinne, minne ohjasin. Harmi vain, että ajatuskatkon seurauksena ohjasin yhden hypyn väärältä puolelta. Uusintasuorituskin meni loppusuoralla hylyksi, mutta vauhdin hurmassa en jaksanut siitä välittää. Oli niin hauskaa päästä pitkästä aikaa aksaamaan!


Lunan meno oli tavanomaisen varmaa ja nautinnollisen sujuvaa. Ensimmäiseltä kierrokselta tuli yksi kieltovirhe huolimattoman ohjauksen takia, uusintaradalla tipahti yksi rima. Seuraavana päivänä tunsin kintuissani, että kovaa oli menty ja kivaa pidetty.



(Kuva: Jonna Jaatinen)

Rally-tokossahan Luna kilpailee jo virallisessa AVO-luokassa, mutta koska rallyyn perehtynyt puolisoni toimi näissä möllikisoissa tuomarin sihteerinä, meikäläinen sai kunnian ohjastaa konkarikoiraa alkeiskurssin ja muutamien treenien pohjalta. Hatille taas kilpailu oli minun laillani ensimmäinen tässä lajissa, ja olin lapsellisen innoissani siitä, miten hienosti suoriuduimme mölliradasta: onnistuimme kääntymään aina nuolen osoittamiin suuntiin, kiersimme spiraalissa juuri oikeat tötteröt emmekä törmäilleet kyltteihin saati kompastuneet hihnaan!


Kisan jälkeen putosin maan pinnalle, kun minulle huomautettiin, etten ollut osannut laskea kolmeen. Peruutusaskeleissa olin yrityksistäni huolimatta ottanut kaksi askelta kolmen sijaan, mikä oli kymmenen pisteen arvoinen ohjaajavirhe :D On tämä kyllä vaativa laji! 86 pisteellä sijoituksemme oli lopulta yksi... kaksi... kaksi... eikun... no kuitenkin.

Ämpäriin on merkitty tuntematon lukusana.
(Kuva: Jonna Jaatinen)

Jottei homma olisi sujunut liian hyvin, toistin tismalleen saman askelvirheen myös Lunan kanssa kisaavien luokassa. Kaksi on uusi kolme! Kaiken kukkuraksi musti puklasi radalle pienen närästysoksennuksen. Muilta osin olimme tietenkin loistavia kuin BoT-loimien heijastimet syyshämärässä ;)


*Saanko huomauttaa, että luonnollisten lukujen järjestysrelaatiot olisi syytä hallita.*
(Kuva: Jonna Jaatinen)

Pistesaaliiksi tuli 89, ja taas päästiin poseeraamaan ämpärin ääreen (eikä kerrota kenellekään, että tässä luokassa osallistujia oli tasan sen verran, mihin laskutaitoni riittää).

*Tärkeintä ei ole voitto, vaan kädessäsi oleva puruluu.*
(Kuva: Jonna Jaatinen)

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Sylvi Selviytyjän muodonmuutos

Laumamme vierailevana tähtenä on silloin tällöin vilahdellut colliemuori Sylvi, joka on alusta asti kuulunut Lunan ja Hatin luottoystäviin. Vuosia pitkäkuonolle on kertynyt mittariin jo kunnioitettavat 11, mutta askelta tai mieltä ikä ei näytä painavan.


Joitakin vuosia sitten tilanne oli kuitenkin aivan toinen. Omistajien elämäntilanteen takia Sylvin aktivointi väheni tilapäisesti, eikä hoitopaikoissa maltettu olla hemmottelematta vetoavaa vierasta ylimääräisin herkkupaloin. Ruoalle perso collie kun osaa erittäin uskottavasti esittää nälkään nääntyvää kaikissa olosuhteissa. Painoa pääsi kertymään kuin varkain, ja samoihin aikoihin alkoivat iho-oireet.

Ikänsä kuivamuonaa syöneelle koiralle ei enää tuntunut löytyvän sopivaa ruokaa. Iho hilseili ja kutisi, silmät rähmivät ja kuono turposi. Silmäkulmat ja kainalot rikkoutuivat jatkuvasta rapsuttelusta, ja bakteeritulehdusta koetettiin hoitaa milloin antibiooteilla, milloin kortisonilla. Voiteet ja allergialääkkeet hillitsivät kutinaa hetkeksi, mutta Sylvi ei voinut hyvin. Se makaili paljon, liikkui kuin vanhus ja vaikutti stressaantuneelta. Ihonäytteistä tai verikokeista ei selvinnyt mitään hälyttävää, joten ratkaisua oli lähdettävä etsimään elämäntaparemontista.


Sylvin omistajat halusivat tietenkin tehdä kaikkensa, jotta koiralla olisi parempi olla. Juttelimme tilanteesta, ja päädyttiin kokeilemaan perinteistä raakaruokintaa. Pian kävi selväksi, ettei collien herkkä vatsa juurikaan sietänyt luuta, ja kasviksetkin aiheuttivat närästystä. Niinpä luulliset lihat vaihtuivat luuttomiin, ja kalsium otettiin purkista. Sopivimmaksi kuidun lähteeksi osoittautui pellavansiemenrouhe. Vähitellen uskaltauduttiin vaihtamaan rypsiöljy kalaöljyyn ja täydentämään ruokintaa vitamiinilisillä. Sylvi oli kovin innoissaan uusista sapuskoistaan. Annoskoot eivät tosin olleet sen mieleen, sillä laihdutuskuuri oli ehdottomasti tarpeen.

Yksinkertaiset muutokset voivat joskus kohentaa elämänlaatua hyvinkin merkittävästi. Sylvin tapauksessa oikea resepti löytyi onneksi suhteellisen helposti, ja ruokaremontin vaikutukset alkoivat näkyä yllättävän pian koiran voinnissa. Kutina väheni, iho parani hiljalleen ja kilot karisivat. Emme olleet uskoa silmiämme, kun viikonloppuvierailulle saapui solakka, kirkassilmäinen ja kiiltäväturkkinen tätieläin, joka näytti nuortuneen vuosia.



Viimeiset kaksi vuotta Sylvi on ollut elämänsä kunnossa pelkistetyllä raakaruokavaliolla, joka perustuu Maukas Lohikuutioihin ja Sika-nautajauhelihakuutioihin. (Kuutiot ovat siisti ja miellyttävä valinta Sylvin emännälle, jota raa'an lihan käsittely ei houkuttanut.) Pellavarouheesta Sylvi saa vatsaystävällistä kuitua, Kalkvitasta kalsiumia, kalanmaksaöljystä A-, D- ja E-vitamiineja sekä purkeista sinkki- ja B-vitamiinilisiä yleiskunnon tueksi. Kyltymätön herkkusuu kelpuuttaa lisäravinnepillerit epäröimättä suoraan kädestä, joten sitä on äärimmäisen helppo palkata terveellisillä nameilla vaikkapa lempiharrastuksestaan, pehmolelun etsinnästä. Painonvartijan herkutteluhetkiin sopii mainiosti myös esimerkiksi tyhjän rahkapurkin nuoleminen.

*Missä viipyy liha-annokseni?*

Sporttinen seniori jaksaa nauttia maalaislomailusta kelpieiden seurassa. Se laukkaa kepeästi nuorempiensa kintereillä ja intoutuu mukaan hippaleikkiin. Se käy salaa parfymoimassa kaulaansa tuoksukurjenpolvipenkissä. Välillä se jättäytyy lenkkipolulla toisista jälkeen, ja varvikon keskeltä näkyy vain neljä tassua, jotka sätkivät kohti taivasta tyytyväisen örinän säestäminä.


*Nykynuoriso... En tunne noita suunsoittajia.*

torstai 9. lokakuuta 2014

Jokakoiranoikeudet

Syksyn tullen ihminen ajautuu alkukantaisen hulluuden valtaan. Menee metsään, näkee tatin, näkee toisen, kiilto syttyy silmiin, ei näe enää metsää sieniltä, unohtuu suppilovahveroiden syövereihin. Hus vaiti järjen ääni, joka väristen tiedustelee, mitä näillä kaikilla tehdään, eikö jo riittäisi? Niin kauan kerätään kuin kerättävää riittää. Ilmaista ruokaa ei ohiteta!

Villiintyneen ihmisen kesykoirat istuskelevat pitkästyneinä mättäällä. Tämä on taas tätä. Metsälenkki tyssää heti alkuunsa, kun emäntä pyllistelee varvikossa. Ajan kuluksi voi toki ottaa erän hippaa, mutta pitää katsoa mihin astuu, sillä sienten vaikutuksen alaisena pyllistelijän käytös muuttuu yleensä hieman arvaamattomaksi. Resurssiaggressiivisuus on tyypillinen oire.


Entäpä sitten, kun villi-ihminen alkaa nähdä maastossa punaisia pilkkuja? Ei missään tapauksessa leikin asia. Katse lasittuu ja todellisuudentaju hämärtyy. Liikkeistä tulee monotonisia ja pakonomaisia. Enää se ei edes huomaa, jos nälkiintyvät koiraparat päätyvät hiipimään samoille apajille. Henkensä pitimiksi voi domestikoitunut jauhelihansyöjäeläin uskaltautua pyydystämään luonnosta puolukan, tai peräti pahamaineisen pihlajanmarjan. Punaisiin pilkkuihin lienee parasta tottua, sillä kaikesta päätellen niitä tulee vilisemään silmissä ruoka-aikoina läpi talven.

*Happamia, sanoi Hatti. Mutta sentään syötäviä.*

Juuri kun pimeys laskeutuu ja tilanne alkaa näyttää toivottomalta, rientää uljas sponsorimme Musti ja Mirri hätiin valkealla ratsulla. Parannuskeino puolukkapsykoosiin on löytynyt! Maukas on kehitellyt uudenlaisen, marjaisen kasvissosereseptin, jossa on jo valmiiksi mukana puolukkaa, mustikkaa, karpaloa... villi-ihminen kohottaa katseensa mättäästä ja ojentautuu kahdelle jalalle. Hän seuraa taikapötköä täydellisessä kontaktissa, kunnes pakastimen tuttu valo kajastaa edessä. Hyllyjen täyttyessä saalisvietti tyydyttyy ja elintoiminnot palautuvat hiljalleen normaaleiksi. Kotieläimet huoahtavat helpotuksesta. Maailmankirjat ovat jälleen järjestyksessä! Huolenpitoa, reipasta lenkkeilyä ja ruokatarjoilu ajallaan - metsänmakuisilla kuiduilla ja flavonoideilla höystettynä.


Parempi Maukas mössö kipossa kuin miljoona marjaa oksalla.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Aina ei voi käydä täysillä

Agitauon kunniaksi sain kunnon räkätaudin, ja kun toinenkin lenkittäjä on vielä puolikuntoinen, niin paimenet ovat saaneet tyytyä virransäästötoimintoihin. Ne ovat hieman huolissaan tilanteesta. Luna kääntyilee metsäpolulla varmistamaan, että hitaasti raahustava emäntä pysyy matkassa. Hatti käy tarkistelemassa sohvalla yskijän henkiinjäämismahdollisuuksia. Molemmat tarjoutuvat mielellään lämpöpakkauksiksi kolottavien jalkojen ympärille. Kyllä tällaisten lähihoitajien huomassa kelpaa potea!

*Olosuhteet huomioon ottaen potilaan tila on nyt hyvin arveluttava.*
*Tukehduksä? Kuka mut ruokkii?!*

Liikunnan vähyyttä on koetettu kompensoida pienimuotoisella puuhastelulla, kuten tasapainojumpalla, tikapuukävelyllä ja paikkamakuuharjoituksilla. On metsästetty nappuloita olohuoneen vaativista maastoista, saalistettu jauhelihaa kongeista ja vainuttu raakaluita kotipihan korkeasta heinikosta.


Lelusäilöstämme löytyy kokoelma erilaisia aktivointileluja, joiden sisälle voi piilotella pieniä tai vähän isompiakin makupaloja. Luna on pennusta saakka osoittanut ongelmanratkaisukykynsä kehittelemällä loogisia menetelmiä, joilla namit saa kalasteltua kulloisenkin esineen sisältä minimaalisin ponnistuksin. Se kääntelee, puristelee, pudottelee ja pyörittelee lelua tarkoituksenmukaisesti ja tutkii aina huolellisesti, ettei muruakaan ole jäänyt huomaamatta.

*Jaahans. Seuraavaksi voisin syventyä Rubikin kuutioon.*

Tasan eivät käy älyn lahjat. Siinä missä isosisko hoksaa jujun, hoitaa homman ja paneutuu tyytyväisenä levolle, Hatti Neropatti äheltää ja säheltää tehtävän kimpussa tuloksetta. Vaikka yritän soveltaa sille helpomman version, huomaan usein tunnin hyödyttömän paiskomisen ja kuopimisen jälkeen, että pikkublondi on uuvahtanut ratkaisemattoman pulmansa ääreen. Miten epäreilua!

*Hei hetkinen. Miten toi siis toimii?*
*Mietin sitä huomenna.*