Asennekasvatusta

Rakastan ja ihailen koirissa niiden luottavaista luovaa hulluutta ja rajatonta kykyä riemuita joka hetkestä.

Minä aamulla: - Onko pakko nousta? Ei yhtään huvittaisi ryhtyä töihin.
Kelpiet: *Jesh, heräsit vihdoin! Oli jo kauhea ikävä! Oot paras! Pussaillaan! Painitaan!*

Minä: - Ihan kamala räntäkeli, mutta kai se on lenkille lähdettävä.
Kelpiet: *Lenkille!? Joooo!!! RÄNTÄHEPULI!*

Minä lenkillä: - Mistäs hitosta se polku löytyy tässä ryteikössä...
Kelpiet: *Mennäänkö me ryteikköön? SIISTIÄ! Ryskis!*

Minä: - Yääk, kengät kastuu.
Kelpiet: *No pompi KORKEAMMALLE! Se on hauskaa!*

Minä: - Pitikö mennä möyrimään sinne rapaojaan. Nyt kyllä käännytään kotiin.
Kelpiet: *Kotiin!? Maaaahtavaa! JUOSTAAN!!!*

Minä kotona: - Puh, kaikki vaatteet kuivumaan ja hetkeksi sohvalle kahvikupin kanssa.
Kelpiet: *Jeeee, me tullaan kainaloihin! Ihan lähelle! Syliin! Rakkautta!*

Minä: - Koettakaahan nyt rauhoittua lepäämään.
Kelpiet: *Ahhh, mmmmmh, nukkuminen on maailman MUKAVINTA!*

Minä: - Kylläpä on rauhallisen kotoisaa, kun tuli humisee uunissa...
Kelpiet: *VUH! Kuka TULI?!?! Hauauauauuuuuuuuuuuuu!!!*

Minä: - ...!

*Sä oot hassu kun suutut!*