keskiviikko 13. elokuuta 2014

Paljonko maksaa?

Uskoisitko, että tässä ruokalusikassa on 15-kiloiselle koiralle riittävästi A-vitamiinia - ei vain yhdeksi päiväksi, vaan koko viikoksi?


A-vitamiini edistää esimerkiksi silmien, limakalvojen ja ihon hyvinvointia sekä ylläpitää vastustuskykyä. Naudan maksa on kaikkein tujuin A:n lähde: sadassa grammassa pitoisuus on melkein 20 000 mikrogrammaa, ja kelpien kokoinen aikuinen eläin tarvitsee päivässä 400-600 mikroa. (Pennuilla ja vanhuksilla tarve on hieman suurempi.) Tuon tarpeen täyttämiseen riittäisi siis jo 2-3 g maksaa.

Kahmaisin Mustin ja Mirrin pakastealtaasta muiden sponsorilihojen ohessa pari pussillista Maukas Naudanmaksakuutioita, jotka ovat hiljattain ilmestyneet valikoimiin. Kuutiot ovat käytännössä kokonaisesta maksasta leikattuja palasia, eli täyttä tavaraa, jossa on koiralle vähän purtavaakin. Minusta maksa on aika ällöä, mutta tällaisten siistien palojen käsitteleminen on monin verroin miellyttävämpää kuin jauhetun mössön tai ison kimpaleen. Annos on äärimmäisen helppo arvioida ja säätää sopivaksi, kun punnitsin yhden kuution painoksi noin 20 grammaa.


Rasvaliukoisena vitamiinina A varastoituu elimistöön, joten maksaa ei onneksi tarvitse silputa muutaman gramman päiväannoksiksi, vaan koko viikon satsin voi antaa kerralla. Varastoitumisesta huolimatta koiralle ei ole vaarallista, vaikka maksalla tulisi herkuteltua vähän suositeltua enemmänkin, jos nyt ei aivan jatkuvasti syötetä ylettömiä määriä. Koira pystyy käsittelemään ja säätelemään A-vitamiinitasojaan huomattavasti ihmistä paremmin. Lisäksi maksa sisältää paljon muitakin terveellisiä ravintoaineita.

Meidän epeleille maksa on superherkkua kaikissa muodoissaan, mutta jos raaka maksa ei tahdo upota sellaisenaan, niin kypsennetyn luulisi maistuvan nirsommillekin.

Huom: kyseessä ei ole borssikeitto.

Tänään liedellämme porisi varsin mielenkiintoinen keitos, kun päätin kokeilla uudenlaisia treeninameja. Heitin sulaneet maksakuutiot omine "mehuineen" kattilaan kiehumaan, lisäsin mausteeksi laakerinlehden ja ripauksen mineraalisuolaa ja napsautin liesituulettimen täydelle teholle. Me sivistymättömät kaksijalkaiset nyrpistelimme neniämme talossa leijuvalle aromille, kun taas salongin puolella kulinaristiset kuonot alkoivat kohoilla hartaaseen hajusteluun.

*Jos etsitte keittiöapulaista, niin olen käytettävissänne.*

Kymmenen minuutin kuluttua suurimmatkin kuutiot näyttävät sopivan kypsiltä. Jäähtyneiden ja hetken aikaa kuivahtaneiden maksapalojen saksiminen ja pussittaminen pakkaseen ei tunnu enää lainkaan ällöttävältä. Keitettäessä tai paistettaessa pieni osa maksan A-vitamiinista häviää, mikä on kirsuväen mielestä etu - saattaahan erikoispalkkioita siksi herua vielä kerta kiellon päälle. Herkullinen liemi säilötään tietenkin jääkaappiin ja nautiskellaan virvoitusjuomana treenien jälkeen.


Maksaa aksaajille.

4 kommenttia:

  1. Tuli jotenkin tästä elävästi mieleen aika reilut 10 vuotta takaperin, kun ensimmäinen koira tuli taloon. Silloin ostin kaupasta kokonaisen maksan, keitin sen, jäähdyttelin, viipaloin, palastelin ja kuivatin uunissa :) Kyllä muuten kelpasi, mutta oli vähän vaivalloista puuhaa.

    Siihen aikaan ei ollut ihan näin paljon valikoimaa eikä tainnut olla Mustia ja Mirriäkää (ainakaan Mikkelissä). Eikä siitä ole edes kauan... eihän!

    Mutta tuo on hyvä idea, pitää pistää korvan taakse.

    Ai niin, tää teidän blogi on ihana <3

    Leena, Manna + Mars

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena :)
      On kyllä koiranruokamarkkinat laajentuneet huimaa vauhtia jo tämän reilun 4 vuoden aikana, kun itse olen niihin tutustunut. Kasvissyöjälle oli aluksi melkoinen kulttuurishokki tehdä tuttavuutta esim. vakuumipakatun raa'an maksan kanssa :D

      Poista
  2. Voi vitsi, en ole tajunnuut kuinka pienistä määristä puhutaan. Mulle tuo maksa on ollut vähän sellainen juttu että olis helpompi olla ilman. Siksi meillä on käytössä Milkan ADE-liuos. Koska liuoksen annostelu on laskettu d:n mukaan, jää a silti vähän vajaaksi. Sitähän voisi paikkailla maksalla helposti!

    Mulla kanssa kaksi 15-kiloista koiraa, ja kennelrehun jauhettu maksa on jäänyt pakastimeen odottamaan käyttöä. Nyt voisin kaivaa yhden pakein (500g jauhettua naudan/possun maksaa) esiin ja tehdä siitä nameja.

    Jos tuollainen pieni palanen riittää täyttämään viikon tarpeen, niin kuinka paljon uskallat käyttää noita nameja? Eikö noita helposti tule annettua liikaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noista nameista tulee helposti moninkertainen A-vitamiiniannos tarpeeseen nähden, mutta ei siitä tarvitse huolestua. Suositukset perustuvat vähimmäistarpeeseen, ja myrkytysrajat ovat tooooosi korkeat. Koiran elimistö käsittelee tehokkaasti ylimääräisen vitamiinin, joten en stressaa ajoittaisista "yliannostuksista". Niin kauan kuin maksanameja riittää pakkasessa valmiina, niitä saattaa mennä meillä reilu satsi monta kertaa viikossa. Sitten kun ne on käytetty loppuun, voi tulla pitkäkin tauko, jos teenkin vaihteeksi jotain muita nameja. A-vitamiini on siis oikeastaan aika mutkaton tapaus :)

      Hauskoja kokkaushetkiä, toivottavasti herkut onnistuvat!

      Poista