keskiviikko 27. elokuuta 2014

Jauhot suuhun

Musti ja Mirri lähetti meille testattavaksi FitDog energia- ja nesteytysjuomajauheen, joka on siis suunniteltu urheilevien koirien energia- ja nestetasapainon ylläpitoon. Vaikka tuotetta neuvotaan käyttämään ennen suoritusta ja suorituksen aikana, niin ainakin Sähköpaimenten tarpeisiin se soveltuu koostumuksensa puolesta mainiosti palautusjuomaksi. Pitkäkestoista työtä tekevät, kuten valjakko- ja metsästyskoirat, saattavat hyötyä myös etukäteen annettavasta lisäenergiasta. Omat kokemukseni keskittyvät kuitenkin agilityyn, jossa suoritukset ovat lyhyitä ja nopeatempoisia.

*Nousin lentoon starttialueelta...*
(Kuva: Miia Kierikki-Malinen, SavPK)

Sprinttisuorituksissa energiankulutus ei nouse suureksi, joten tankkauksen sijaan oleellista on elimistön hajottavan tilan pysäyttäminen rasituksen jälkeen, kuten aiemminkin kirjoittelin. Ja siihenhän koira tarvitsee ennen kaikkea proteiinia ja rasvaa. Punaisen FitDog-pussin sisältö koostuu lyhyesti ja ytimekkäästi rasvajauheesta ja soijaproteiinista. Sitä on helppo käyttää sellaisenaan tai hienosäätää halutessaan. Itse olen tuunannut tuota taannoin julkaisemaani palautusjuomareseptiä FitDogin pohjalta nyt entistäkin simppelimmäksi:

- 3 dl vettä
- 2-3 rkl FitDog energia- ja nesteytysjuomajauhetta
- 1 maustemitallinen mineraalisuolaa
- 1 maustemitallinen ruokasoodaa
- 1 tabletti magnesiumsitraattia (n. 190 mg)


Aiempaan omatekoiseen sekoitelmaan lisäsin rasvan itse öljymuodossa, joten sen tarjoilemisesta jäi aina käsiin hieman epämiellyttävä kalaöljyn haju. FitDog-juoma ei onneksi haise ihmisnenään juuri miltään, mutta koiran kirsuun ilmeisesti sitäkin herkullisemmalta. Koe-eläin Hatti nimittäin tykkää tästä versiosta kuin hullu puurosta - varmaankin FitDogin sisältämän liha-aromin ansiosta. Niinpä juoma menee alas huomattavasti entistä joutuisammin.

*...ja aion laskeutua...*
(Kuva: Miia Kierikki-Malinen, SavPK)

Meillä koirat ruokitaan normaalistikin vain kerran päivässä, iltaisin, mutta varsinkaan treeni- ja kisapäivinä en antaisi ruokaa aamulla. Aiemmin olen silti välillä käyttänyt koiran virittelyssä kisapaikalla makupaloja ja juottanut palautusjuomaa pieninä määrinä starttien välillä, jotta kaverin tulisi juotua edes jotakin. Saamani vinkin mukaan olen kuitenkin nyt siirtynyt sellaiselle linjalle, ettei ennen startteja tai niiden välillä anneta mitään muuta kuin vettä. Ruoansulatuksen käynnistyminen kun vaikuttaa verensokeritasoihin ja sitä kautta koiran fyysiseen ja henkiseen vireeseen. Tyhjä maha viestittää koiralle, että ollaan "saalistamassa" eli intensiivisessä työskentelytilassa.

*...PUTKEEEEN!*
(Kuva: Miia Kierikki-Malinen, SavPK)

Kilpailuvireen ailahtelu on ollut Hattiaisen tapauksessa helppo panna keskenkasvuisuuden piikkiin. Eihän se nyt eriskummallista ole, että 2,5-vuotias hilluu innosta kiljuen aamun ensimmäisellä radalla, tekee tunnin päästä lähes puhtaan radan ja taantuu viimeisessä startissa taas ohittelemaan esteitä kuin pentu. Verensokerin heilahduksilla on silti turha sekoittaa pakkaa entisestään. Samalla päätin lakata stressaamasta koiran juomisesta kisapaikalla. Kun nestettä on annettu edellisiltana ruoan seassa ja kisojen jälkeen juotellaan palautusjuomaa, ei kaikki ole pilalla, vaikkei vesi kelpaisikaan suoritusten välillä.

Lupaavasti alkanutta FitDog-kokeilua jatketaan hyvillä mielin, sillä viime kisaviikonloppujen perusteella ei näillä eväillä olla ihan metsään menossa. Mikkelissä hyppelehdittiin yhden lämmittelyhylyn jälkeen kaksi sujuvaa viitostulosta, joilla kummallakin sijoituimme toiseksi.


Savonlinnassa tulokset jäivät yhteen kolmesta radasta, mutta sillä yhdellä (5 vp) heltisi sentään luokkavoitto. Palkintojenjaossa tuomari piti minulle pitkän henkilökohtaisen puhuttelun siitä, että koira menee sairaan hyvin, mutta itse mokaan pujottelun omalla jännittämiselläni. "30 prosenttia koko suorituksesta on luottamusta." Palaute osui harvinaisen oikeaan. Hattentatilla on edelleen täysi työ emäntänsä mentaalivalmennuksessa.


keskiviikko 13. elokuuta 2014

Paljonko maksaa?

Uskoisitko, että tässä ruokalusikassa on 15-kiloiselle koiralle riittävästi A-vitamiinia - ei vain yhdeksi päiväksi, vaan koko viikoksi?


A-vitamiini edistää esimerkiksi silmien, limakalvojen ja ihon hyvinvointia sekä ylläpitää vastustuskykyä. Naudan maksa on kaikkein tujuin A:n lähde: sadassa grammassa pitoisuus on melkein 20 000 mikrogrammaa, ja kelpien kokoinen aikuinen eläin tarvitsee päivässä 400-600 mikroa. (Pennuilla ja vanhuksilla tarve on hieman suurempi.) Tuon tarpeen täyttämiseen riittäisi siis jo 2-3 g maksaa.

Kahmaisin Mustin ja Mirrin pakastealtaasta muiden sponsorilihojen ohessa pari pussillista Maukas Naudanmaksakuutioita, jotka ovat hiljattain ilmestyneet valikoimiin. Kuutiot ovat käytännössä kokonaisesta maksasta leikattuja palasia, eli täyttä tavaraa, jossa on koiralle vähän purtavaakin. Minusta maksa on aika ällöä, mutta tällaisten siistien palojen käsitteleminen on monin verroin miellyttävämpää kuin jauhetun mössön tai ison kimpaleen. Annos on äärimmäisen helppo arvioida ja säätää sopivaksi, kun punnitsin yhden kuution painoksi noin 20 grammaa.


Rasvaliukoisena vitamiinina A varastoituu elimistöön, joten maksaa ei onneksi tarvitse silputa muutaman gramman päiväannoksiksi, vaan koko viikon satsin voi antaa kerralla. Varastoitumisesta huolimatta koiralle ei ole vaarallista, vaikka maksalla tulisi herkuteltua vähän suositeltua enemmänkin, jos nyt ei aivan jatkuvasti syötetä ylettömiä määriä. Koira pystyy käsittelemään ja säätelemään A-vitamiinitasojaan huomattavasti ihmistä paremmin. Lisäksi maksa sisältää paljon muitakin terveellisiä ravintoaineita.

Meidän epeleille maksa on superherkkua kaikissa muodoissaan, mutta jos raaka maksa ei tahdo upota sellaisenaan, niin kypsennetyn luulisi maistuvan nirsommillekin.

Huom: kyseessä ei ole borssikeitto.

Tänään liedellämme porisi varsin mielenkiintoinen keitos, kun päätin kokeilla uudenlaisia treeninameja. Heitin sulaneet maksakuutiot omine "mehuineen" kattilaan kiehumaan, lisäsin mausteeksi laakerinlehden ja ripauksen mineraalisuolaa ja napsautin liesituulettimen täydelle teholle. Me sivistymättömät kaksijalkaiset nyrpistelimme neniämme talossa leijuvalle aromille, kun taas salongin puolella kulinaristiset kuonot alkoivat kohoilla hartaaseen hajusteluun.

*Jos etsitte keittiöapulaista, niin olen käytettävissänne.*

Kymmenen minuutin kuluttua suurimmatkin kuutiot näyttävät sopivan kypsiltä. Jäähtyneiden ja hetken aikaa kuivahtaneiden maksapalojen saksiminen ja pussittaminen pakkaseen ei tunnu enää lainkaan ällöttävältä. Keitettäessä tai paistettaessa pieni osa maksan A-vitamiinista häviää, mikä on kirsuväen mielestä etu - saattaahan erikoispalkkioita siksi herua vielä kerta kiellon päälle. Herkullinen liemi säilötään tietenkin jääkaappiin ja nautiskellaan virvoitusjuomana treenien jälkeen.


Maksaa aksaajille.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Sisävesillä hyvän tuulen varoitus

(Kuva: Ville L.)

Tämä kesä ei ole jättänyt ketään kylmäksi - kaikkein vähiten turkissomisteisia ystäviämme. Toki ne ottavat yhtä haltioituneina vastaan niin hellepäivät kuin sateet ja pakkasetkin, mutta muuttavat lämpimällä säällä muotoaan ravaavista maanisäkkäistä selkärangattomiksi vesieläimiksi.

Kun mittari näyttää hellelukemia vielä iltakuuden jälkeenkin, on kaltaiseni yli-innokkaan agilityharrastajankin kaivettava järki hikiseen käteensä ja käännettävä ilmastoidun auton nokka treenikentän sijaan uimarannan suuntaan. Jatkuva helle verottaa väistämättä kaikkien voimia, eikä lisärasitus ole tässä vaiheessa tarpeen edes lämpösopeutumisen nimissä.

(Kuva: Ville L.)

Uinti on mitä mielekkäintä kesäliikuntaa ja yhdessä tekemistä, varsinkin jos koira osaa ja malttaa keskittyä uimaan rauhallisella tekniikalla. Hatti tahtoo välillä kiihdytellä itseään vedessä ylikierroksille, mikä saattaa ilmetä intokiljahduksina ja siskon päälle jyräämisenä. Se juuttuisi myös mieluusti saalistamaan lumpeenlehtiä, jollei sitä muistutettaisi, että tarkoitus on uida muiden mukana.

Pakkomielteet ovatkin yksi niistä muutamista riskitekijöistä, joita koirien uintiharrastuksessa on syytä huomioida. Lehtien, kuplien, laineiden tai heijastusten innokas jahtaaminen voi näyttää ihmisistä hassunhauskalta, mutta kehittyy nopeasti pakonomaiseksi ja on koiralle hyvin stressaavaa. Pahimmillaan se voi johtaa täydelliseen uupumiseen, hypotermiaan tai jopa hukkumiseen, jos koira ei kerta kaikkiaan pysty lopettamaan. Moiseen käytökseen olisi parasta puuttua heti ensi merkeistä alkaen ja suunnata koiran huomio rakentavampaan toimintaan, jotta kierre saataisiin ajoissa poikki. Jos muu ei auta, vedessä oloa täytyy tietysti rajoittaa.


Sinilevä on toinen järvissä vaaniva vaara. Syanobakteerit eli sinilevät lisääntyvät helteillä erityisen hanakasti ja voivat aiheuttaa uimareille ikäviä, jopa hengenvaarallisia myrkytysoireita. Koiria ei missään nimessä saisi päästää kastautumaan tai juomaan, jos vedessä näkyy vihertäviä puuromaisia hiukkasia tai lauttoja. Vesistöjen levätilannetta voi seurata netissä.

Hot spot eli märkivä ihotulehdus uhkaa tiivisturkkisia himouimareita, kun ärtynyt iho hautuu miltei koko ajan kostean turkin alla lämpimässä. Meillä tästä inhottavasta vaivasta ei onneksi ole kokemusta, mutta naapurin noutajalla hotspotit ovat olleet toistuva riesa. Ennalta niitä ei kai oikein voi ehkäistä muuten kuin koettamalla välttää tekijöitä, jotka ärsyttävät ihoa ja saavat koiran raapimaan itseään. Sinkkilisä voisi ehkä olla kokeilemisen arvoinen?

Vesihännästä Lunalla sen sijaan on omakohtaistakin kokemusta toissakesältä. Yleensä hännän kipeytyminen on ennemminkin kylmänkostean sään vitsaus, mutta voipa se iskeä helteelläkin, jos puljataan paljon vedessä ja märässä maastossa. Meillä järvimonstereiden häntien tyvet kuivataan aina huolellisesti, jotta huiskuttimet eivät enää menisi epäkuntoon.

Vapise, Loch Ness!
(Kuva: Ville L.)

Parhaimmillaan koirien kanssa uiminen on kuitenkin äärimmäisen rentouttavaa. Viileä vesi hyväilee nihkeää ihoa, lumpeet keinuvat hiljalleen tyynellä pinnalla ja kaksi seesteisen näköistä pientä naamaa lipuu uskollisesti vierellä tasaisen tuhinan säestäminä. Kaukana kavala maailma.


Ja kyllä joskus saa vähän riehaantuakin. Voi sitä riemua, kun kelpiet oppivat hyppäämään laiturilta järveen!

perjantai 1. elokuuta 2014

Meno-paluu

Palautusjuomat kuuluvat yhä useamman kisa- ja työkoiran rutiineihin, eikä epämääräisen näköisten litkupullojen kanssa puljaavaa omistajaa enää nykyään katsota kuin avaruusolentoa. Mikään taikaliemi ei tietenkään yksinään saa aikaan ihmepalautumista, mutta palauttavan liikunnan ja levon vaikutusta voidaan tehostaa varmistamalla tiettyjen aineiden saanti rasituksen jälkeen.

(Kuva: Anu L.)

Nämä palautumisjutut eivät ole vain urheiluhullujen hifistelyä, vaan koskevat kaikentasoisia aktiiviliikkujia. Oli pohjakunto tai kilpailuluokka mikä tahansa, koirilla on tapana panna itsensä likoon säästelemättä, kun ne pääsevät tekemään innostavaa ja palkitsevaa asiaa. Energiavarastot tyhjenevät, nestettä ja suoloja menetetään, vereen kertyy maitohappoa ja lihaksiin syntyy pikkuruisia vaurioita. Jos tämä hajottava tila jätetään toistuvasti pysäyttämättä, alkaa olo tuntua jäykältä ja kipeältä, ja vähitellen suorituskyky heikentyy, vammariski kasvaa ja liikunta lakkaa maistumasta.

Palauttaminen tarkoittaa siis hajottavan tilan kääntämistä rakentavaksi, jotta seuraavastakin harjoituksesta saataisiin hyöty irti. Useimmat harrastajat onneksi huolehtivatkin koiransa kävelylle ja vesikupille treeni- ja kisasuoritusten jälkeen. Näin alennetaan ruumiinlämpöä ja ehkäistään kuivumista. Kuumalla ilmalla jäähdytystä voi edistää lisäksi kastelemalla koiran tassut, mahan ja kaulan tai käyttämällä viilennysloimia. Itse pakkaan märät froteeloimet mukaan kylmäkassiin, jos täytyy lähteä agitoimaan helteellä.



Jäähdyttelyn ja hengähdystauon jälkeen tunnin-parin kuluessa tulee palautusaterian vuoro. Kisareissussa juoma on kätevä tapa palauttaa samalla kertaa neste-, suola- ja energiatasot kuntoon. Markkinoilla on useitakin koirille suunnattuja valmisjuomia, mutta minua ihmetyttää, että useimmat niistä perustuvat maltodekstriiniin, joka on nopeaa tärkkelystä. Koiran elimistössä hiilihydraateilla ei ole juurikaan virkaa, ja varsinkin nopeatempoisissa lajeissa niistä voi aiheutua jopa harmia. Hiilarit heilauttelevat verensokeria turhan kiivaasti ja heikentävät lisäksi nesteen imeytymistä, joten tehokkaan palautumisen sijaan seurauksena saattaakin olla uupumusta ja kramppeja.

Onneksi sopivan palautusvälipalan koostaminen kotikonstein on helppoa ja halpaa. Ruokaöljyä, suolaa ja ruokasoodaa löytynee joka keittiöstä, ja niillä pääsee jo hyvään alkuun. Oma perusreseptini on laskettu noin 15-kiloiselle koiralle:
1. Nestettä
- 3-4 dl vettä, lihan keitinlientä tai vedellä lantrattua piimää
2. Proteiinia lihasvaurioiden paikkaamiseen
- 2-3 rkl maustamatonta heraproteiinijauhetta tai 2 raakaa kananmunaa
3. Rasvaa energia- ja nestevarastojen lataamiseen
- 1 rkl kalaöljyä (tai mitä tahansa ruokaöljyä) tai 2 rkl rasvaista lihaa
4. Bikarbonaattia maitohapon neutralointiin
- 1 mm (maustemitta) ruokasoodaa 
5. Kivennäisaineita elektrolyytti- ja nestetasapainon korjaamiseen, kramppien ehkäisyyn
- 1 mm ruokasuolaa (= natrium)
- 300 mg kaliumia

- 150-200 mg magnesiumia (mieluiten magnesiumsitraattia, ei -oksidia, sillä se imeytyy heikosti ja voi saada vatsan sekaisin)
6. Antioksidanttia kudosvaurioiden torjumiseen
- 250 mg C-vitamiinia

Murskaan pillerit tablettimurskaimella (apteekista), ja pakkaan kuivat aineet ja nesteen erikseen mukaan. Kokemuksesta oppineena ravistelen juoman valmiiksi sekoituspullossa vasta ennen tarjoilua, sillä ruokasoodan kuohahtaminen automatkan aikana voi saada aikaan pienimuotoisen räjähdyksen 😅 Urheilija saa nauttia palautusjuomaa kisapaikalla tai taukopaikalla sen verran kuin maistuu, ja loput juotetaan kotona. Sekoituspullon kansi toimii kätevästi juomakuppina. Juoma kannattaa tarjoilla ulkona, sillä kalaöljyltä tuoksuvat roiskeet eivät välttämättä ilahduta auton verhoilussa tai kodin tekstiileissä.


Hattiaiselle heinäkuu on ollut harvinaisen tiivis ja lupaavan nousujohteinen kisakuukausi - kolmen viikonlopun aikana yhteensä kahdeksan starttia, viisi tulosta, kolme palkintosijaa. Nollatkaan eivät ole olleet kaukana!

Mikkelissä olin itse puolikuntoinen, mutta Hatti jaksoi vipeltää. Putkien asento oli suotuisa ja pikkukaveri sai kiihdytellä sydämensä kyllyydestä.



*Höh, kuivahko saalis.*

Varkaudessa lämpötila hipoi kolmeakymmentä jo aamusta, mutta taskuraketti ei hyytynyt. Saavutimme jälleen yhdenlaisen virstanpylvään: tasaisen ehjät suoritukset ilman hylkyjä! Pari kertaa Höntiäinen oli vähällä imuroitua putkeeeeeeen, mutta vastusti urheasti suurta kiusausta.


Kylläpä olen ylpeä tuosta ötökästä <3 Tämähän alkaa jo muistuttaa aikuisten agilitya. Nyt palautellaan muutama viikko ennen seuraavia koitoksia.

*Palautetaanko mut? Eiei, haluan jäädä sun luo! Alati palvoen,
Hattisi.*