sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Mökkihöperöt matkoilla, osa 3

Kelpo matkakaverit

Joskus käy mielessä, että pitäisiköhän minun kaivata sellaista avartavaa irtiottolomailua, jonka ajaksi koirat jätetään reippaasti muiden hoitoon. Olisi se varmaankin ihan tervettä. En vain ole tullut kaivanneeksi.


Nuo karvanaamat vain tekevät kaikesta niin paljon hauskempaa ja rentouttavampaa! Lähipiiriimme kuuluu paljon koirafaneja, ja on ihanaa nähdä ihmisten ja kelpieiden nauttivan toistensa seurasta. Itse olen herkkä stressaamaan, joten uusissakin maisemissa tiettyjen rutiinien säilyttäminen tekee hyvää. Koirien kanssa käveleminen virkistää istumisen lomassa, ja niiden viereen on suloisen kotoisaa käpertyä nukkumaan vieraassakin paikassa.

Tyyny päähän ja silmät kiinni.

Toki pienet armaat vatipäät osaavat olla hetkittäin sen verran raivostuttavia, ettei verenpaine pääse laskemaan aivan liian alhaisiin lukemiin. Kun yritän yhdellä kädellä hallita kahta hihnan päässä intoilevaa ylienergistä superpalloa, estää niitä syöksymästä jokaisen vastaantulijan syliin ja jokaisesta ovesta sisään ja jokaisen hidastavan auton kyytiin, kantaa toisella kädellä matkatavaroita, availla ovia ja olla hukkaamatta avaimia, kompastumatta hihnoihin tai tallomatta tassuja, ovat omat hatarat hermoni ja kremppaselkäni välillä kovilla.

*Käyttäytyminen on hyveemme.*

Kaiken kaikkiaan tämä Tallinnan matkakin sujui kuitenkin Lunan ja Hatin kanssa varsin mutkattomasti. Jälleen kerran saimme kuulla ihmetteleviä kommentteja siitä, miten rauhallisia ja hyvin käyttäytyviä koiramme ovatkaan. Kiinnostavien virikkeiden paljous saa aikuistuneet eläimet mukavasti uuvuksiin, ja ne heittäytyvät majapaikassa oikosekseen pitkin lattioita, kun ihmisetkin asettuvat aloilleen. Välillä vaihdetaan paikkaa, käydään korvat litteinä lipaisemassa lähintä ystävällistä kättä, esitellään ehkä ihailun kohteelle sukkaa tai muuta aarretta ja paneudutaan sopivalle paijausetäisyydelle. Paimenten maailma on järjestyksessä, kun lauma on koossa.

Tallinnasta koilliseen sijaitsevalla Piritan alueella on runsaasti hienoja ulkoilumaastoja nelijalkaisten kanssa nuohottavaksi. Toisten mennessä ruokaostoksille minä ja kelpikonnat lähdimme käppäilemään marketin parkkipaikalta ja päädyimme suoraan rehevän lehtimetsän siimeksessä risteileville kävelyreiteille.


Kelpiet ovat synnynnäisiä seikkailijoita. Uusiin tilanteisiin mennään uteliain mielin, joskus tarvitaan hieman totuttelua, mutta ylipääsemättömiä esteitä ei vielä ole eteen tullut. Esimerkiksi hissillä kulkeminen on maalaiskoirille aina jännittävä kokemus, mutta yksi kerta riittää muistuttamaan mieleen, että tuossa hassussa leijuvassa kopperossa istutaan paikoillaan niin kauan kuin ovi pysyy kiinni.

Matkan alussa Helsingistä laivaan ajettaessa hörökorvat vielä ihmettelivät höykkyistä kyytiä ja autokannen kumahduksia aistit valppaina, mutta paluumatkalla takaosastolla värähti tuskin viiksikarvakaan.



*Tää on jo niin nähty.*

Reissu ei taatusti jää viimeiseksi ulkomaanmatkaksemme tällä kokoonpanolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti