perjantai 25. heinäkuuta 2014

Jäitä Hattiin


Multitalentti Hattivatti ei vain malta pysytellä poissa julkisuudesta, vaan on jälleen ehtinyt kauneuskilpailun lisäksi pyörähdellä urheilullisemmillakin areenoilla esittämässä improvisoituja hattitemppujaan.

Toissaviikonloppuna Mikkelissä kisailtiin kahtena päivänä yhteensä neljä starttia, joista kuittasimme tuloksia ja hylkyjä suhteessa fifty-fifty. Radat olivat melko haastavia, mutta meillä molemmilla Hatin kanssa oli itsevarma asenne ja määrätietoiset suunnitelmat. Kääpiökelpie oli päättänyt tällä kertaa testata uutta hauskaa lähtörutiinia: leikitään peiliä! Itse en ollut yhtä leikkisällä tuulella, joten joka ikisessä lähdössä kävimme asiasta neuvotteluja. Pujottelussa Hattiainen esitti niinikään sinnikkäästi luovia parannusehdotuksia, kuten yhden vapaavalintaisen keppivälin skippaaminen. Miten olisi?


Sunnuntain mutkikkaalla D-radalla onnistuin jotenkuten jyräämään oman tahtoni läpi runnomalla kinkkisiin kohtiin kömpelöhköjä varmisteluvalsseja, jotka miltei pysäyttivät koiran vauhdin. 10 virhepistettä ja kolmossija olivat kuitenkin aivan tyydyttävä saavutus tästä väännöstä. Turnausväsymys alkoi jo painaa käpälää, joten viimeinen startti rallateltiin pikkudiivan pillin mukaan, tuttuun show-tyyliin.


Helteessä kilpaileminen on tietenkin jo haaste sinänsä, sekä koiralle että ohjaajalle. Alle minuutin kestävän agilitysuorituksen aikana kuumuus ei ehdi suoranaisesti haitata, mutta se vaikuttaa kaikkeen muuhun olemiseen ennen ja jälkeen, ja sitä kautta tietenkin myös itse suoritukseen. Nestevaje nakertelee puhtia salakavalasti, ja siinä vaiheessa kun janon tunne iskee tajuntaan, lämpöuupumus on jo hyvässä vauhdissa ja suorituskyky miinuksella. Kisapaikalla joudutaan odottelemaan pitkiäkin aikoja, varjopaikkoja voi olla vaikea löytää, ja radalle halajavan koiran kieli lepattaa koko ajan ulkona suusta haihdutellen innokkaasti nestettä ja elektrolyyttejä taivaan tuuliin. (Ohjaajan on itsekin siinä sivussa muistettava siemailla nestettä tasaisen tiuhaan, jotta välttyisi parin päivän päänsäryltä.)

(Kuva: Ville L.)

Maalaisjärkinen mantra "kyllä koira juo kun on jano" ei siis toimi silloin, kun kyseessä on kilpaurheilija, jonka suorituskyky ja palautuminen halutaan optimoida. Myös lihasjumien ehkäisyssä nestetasapainon merkitys on yllättävän suuri. Olenkin tänä kesänä kiinnittänyt erityistä huomiota koirien nesteytykseen ja huomannut selvän parannuksen jaksamisessa, kun helle- ja rasituspäivinä on nautittu muutama ylimääräinen vesidesi. Toki yletön veden latkiminen voi puolestaan häiritä elimistön suolatasapainoa, mutta 15-kiloiselle otukselle puoli litraa lisänestettä pitkin päivää juotettuna ja ruokaan sekoitettuna on aivan realistinen satsi.

Pelkkä vesi ei välttämättä motivoi koiraa juomaan, mutta mielikuvituksen mukaan veteen voi nakata mausteeksi ihan mitä tahansa erikoisherkkua: tonnikalaa, öljyä, piimää, pari kuivaruokanappulaa, nokareen jauhelihaa. Meillä suositaan helppoakin helpompia "makujääpaloja", eli Maukas-valmispullia suoraan pakkasesta. Maistuisiko päivän drinkkimakuna perinteinen lohi, pikantti maha-lohi-kasvis vaiko aromikas possu-elin-kasvis? Tai kenties tuoreessa Express-lehdessäkin mainittava uutuus broileri-possu-naudanmaha? Viihdetaiteilija Hatikaisen lasissa on tällä kertaa virkistävä kana-lohi-kasviscocktail.


*Tällä terassilla on varsin mukiinmenevä palvelu.*

P.S. Show-kiertue jatkuu, pysykää kuulolla!

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Kevennetty kesäkelpie

Lunan agiliitelyt ovat olleet vähissä viime kuukausina, kun talven liukasteluvamman jälkeen on panostettu lihastasapainon korjaamiseen. Eläinlääkäri, fysioterapeutti ja osteopaatti ovat kaikki olleet sitä mieltä, että selän ja jalan rakenne, välilevyt ja nivelsiteet ovat kunnossa eivätkä oireet ole olleet neurologisia. Kahden viimeisen fyssarikäynnin perusteella näyttäisikin siltä, että ongelman alkulähde oli sittenkin jalassa, josta vaiva heijastui välillä myös selkään.

Tilanne on kohentunut hitaasti mutta varmasti säännöllisellä fysioterapialla sekä jumppaharjoituksilla, jotka aktivoivat heikompaa puolta normaaliin käyttöön ja vahvistavat lihasten tasapuolista hallintaa. Viimeisimmällä käynnillä fyssari totesi, että tuo oikea takakoipi oli nyt "hyvällä tavalla" hiukan jumissa, mikä kertoo siitä, että sitä on ryhdytty käyttämään entistä tehokkaammin. Paino jakautuu jälleen kauniisti kummallekin jalalle, ja selkälihaksissakin kuulemma tuntuu, että musta sähikäinen on oppinut liikkumaan maastossa myös hitaasti ja keskittyneesti - ihme kyllä!


Tällä kertaa en aio tehdä Mustin kanssa sitä virhettä, että kiiruhtaisin kilpailemaan silkkaa omaa malttamattomuuttani. Vaikka koipi kestää loistavasti tavanomaista arkea lenkkeineen, metsäralleineen ja painiotteluineen, on kisakunto nyt rakennettava uudelle pohjalle. Hyppytekniikan perusteet olisi toki ollut viisainta opiskella jo harrastuksen alkutaipaleella nuoren koiran kanssa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan - kävimme hyppytekniikkakoulutuksessa, josta jäi käteen monta tärkeää oivallusta ja henkilökohtaista vinkkiä. Jos jaksan tänä vuonna tehdä huolellista ja pitkäjänteistä työtä treenikentällä ja sen ulkopuolella, voi meillä olla edessämme vielä monta hyvää kisavuotta. Lunahan ei tietenkään niitä virallisia ratoja ja tuloksia vaadi, vaan on aivan yhtä riemuissaan yhteisistä jumppahetkistä, uintiretkistä ja matalista hyppyrimoista.

Tekemistä kelpie kuitenkin tarvitsee. Hetken aikaa alkukesästä, kun elämässä oli paljon kaikenlaista meneillään, urauduin kiertämään päivästä toiseen samoja lenkkireittejä ja tuudittauduin siihen, että Luna vaikutti vallan tyytyväiseltä lojuessaan valtaosan ajastaan sisustukseen sulautuneena. Selitin itselleni, että sen joskus laiskanpuoleinen lönkyttely tutuilla poluilla ja valikoiva kuurous kutsuhuudoille johtuivat aikuisuudesta, jääräpäisestä luonteesta ja riittämättömästä kestävyyskunnosta. Kun siitä nyt vain on tullut tuollainen. Onneksi ihminenkin on oppivainen. Eräänä aamuna Musti oli virkeämmällä ja iloisemmalla tuulella kuin pitkään aikaan, vaikka edellisiltana se oli tehnyt pitkästä aikaa ratatreeniä. Tai juuri siksi. Treeni oli väsyttänyt koiraa fyysisesti, mutta pääkopalle vaikutus oli aivan päinvastainen. Miksi en aiemmin tajunnut, että tyyppi on ollut tylsistynyt?

Miten olisi aito australialainen turkismatto?

Pullerokin siitä oli päässyt tulemaan, ihan huomaamatta mukamas. Ihmekö tuo, kun ruoka-annos pysyi ennallaan ja korkeaenerginen kuivamuona kuvioissa, vaikka aktiivisuus oli laskenut ajoittain sohvaneuvoksen tasolle. Musta makkara joutui siis laihikselle: ruoan kokonaismäärä pienemmäksi, lihoissa painopiste vähärasvaisempaan suuntaan, lisää kuitua ja nestettä. Liian vähiin ei rasvaa kuitenkaan kannata karsia, sillä se on koiran tärkein energianlähde ja välttämätöntä elimistön hyvinvoinnille. Ruokasponsorille lähti viesti, että olisi tarvetta hiukan kevyemmille nappuloille. Niinpä saimme Mustilta ja Mirriltä kokeiluun lammas-riisipohjaisen Barking Heads Bad Hair Day Lamb -kuivaruoan, jossa rasvaa on kohtuulliset 17 % (kun Purenatural Active Dogissa sitä on 27 %). Perheen kilpaurheilija Hatti saa jatkaa aktiivinappuloiden popsimista isosiskon dieetin aikana.


Barking Heads -säkissä miellyttää ensi silmäyksellä raikas, konstailematon ulkoasu. Samaa linjaa noudattaa myös tuoteseloste, jossa on pyritty keskittymään olennaiseen ilman kaikenlaisia erikoistilpehöörejä. Pieni nappulakoko sopii linjojaan tarkkailevalle nautiskelijalle.


Uusi kuivamuona on ollut nyt kuukauden ajan ruokalistalla kevennettyjen liha-annosten ohessa. Lunan mielestä laihduttaminen on oikein hauskaa, kun saa syödä näin hyvää ruokaa, juosta ja uida mielin määrin. Rantakunto alkaakin vähitellen hioutua esiin pörheän olemuksen alta. Päivän muroannoksen eteen jaksaa myös jumpata innokkaasti.

Takapää ja keskivartalo töihin: koira peruuttaa pää alhaalla, kun sen vatsan alle heitellään nappuloita.

Koira saattaa myös esittää vapaavalintaisia voimisteluliikkeitä.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Perheen Paras Narttu

Meidän laumaa ei ole näyttelykärpänen koskaan puraissut. Jokunen match show ja pari virallistakin näyttelyä on käyty kokeilemassa, ja aina on päädytty pitkästymään, kun ei tapahdu tarpeeksi. Haaveenani siintää kuitenkin valioituminen agilityssa joskus tulevaisuudessa, ja sitä varten koirilla on oltava riittävän hyvä tulos näyttelypuolelta. Niinpä päätimme tukea paikallisen kennelyhdistyksen toimintaa, kun tilaisuus osui kotikulmille. Kerrankin pääsen julkaisemaan kuvia hienostuneista kehäposeerauksista!

Tai ainakin jonkinlaisista.
Kehäketut kieli keskellä suuta.
(Kuvat: Ville L.)

Näyttelyä edeltävänä iltana muistimme, että kehäkäyttäytymistä voisi olla hyvä hieman harjoitella etukäteen. Hölkkäsimme siis kelpieiden kanssa muutaman kierroksen etupihaa ympäri, käskimme niiden seisoa asennossa ja syöttelimme niille broilerinsydämiä. Tämä selvä.

Kauneudenhoitoon panostettiin sen verran, että tavanomaiset mutakylvyt estettiin aamulenkillä ja suurimmat neulaset nypittiin häntäkarvoista. Juuri ennen kehään menoa saimme nautiskella virkistävästä rankkasadekuurosta, joten Miss Märkä Turkki -lookia korjailtiin Rukan mikrokuitupyyhkeillä.


(Kuvat: Ville L.)

Parhaan nartun valinnassa käytiin kova kilpailu oman perheen kesken, sillä sekä Luna että Hatti saivat arvosanaksi "Erinomainen". Hattihan on oikeastaan rotumääritelmän mukaan sentin verran vajaamittainen, mutta ensikertalainen hurmasi tuomarin muulla olemuksellaan ja nappasi voiton isosiskon kirsun edestä. Itse olin handlerin ominaisuudessa hiukan ulkona mukavuusalueeltani enkä ymmärtänyt edes vastata, ennen kuin kehäsihteeri toisti kysymyksensä: "Ottaako sertin?" Ai kuka? Öööö, juu ottaa jos annetaan.

(Kuva: Piia H.)

Yhtäkkiä minulla oli kädet täynnä lappusia ja onnittelevia kädenpuristuksia ja ruusukkeita, joissa luki kirjainlyhenteitä, kuten VSP ja SERT. Ystävät neuvoivat, että vielä pitäisi käydä hakemassa joitain pokaaleitakin. Mitä mä niillä teen? Jatkokehiä ei sentään tarvinnut jäädä odottelemaan, koska kääpiön korvakarvat eivät kuulemma olleet aivan kohdallaan. Pienet erinomaiset yksilöt killittivät toiveikkaina alaviistosta: "pidetäänkö nyt hauskaa?" No mehän pidettiin.

(Kuva: Ville L.)
(Kuva: Piia H.)

Nyt on sitten yksi este raivattu agivalioitumisen tieltä. Sitten tarvitsee vain alkaa tehdä niitä nollaratoja ;)

*Perheen parhaana narttuna toivon tästedes illallistarjoilua kultamaljoista.*

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Mökkihöperöt matkoilla, osa 3

Kelpo matkakaverit

Joskus käy mielessä, että pitäisiköhän minun kaivata sellaista avartavaa irtiottolomailua, jonka ajaksi koirat jätetään reippaasti muiden hoitoon. Olisi se varmaankin ihan tervettä. En vain ole tullut kaivanneeksi.


Nuo karvanaamat vain tekevät kaikesta niin paljon hauskempaa ja rentouttavampaa! Lähipiiriimme kuuluu paljon koirafaneja, ja on ihanaa nähdä ihmisten ja kelpieiden nauttivan toistensa seurasta. Itse olen herkkä stressaamaan, joten uusissakin maisemissa tiettyjen rutiinien säilyttäminen tekee hyvää. Koirien kanssa käveleminen virkistää istumisen lomassa, ja niiden viereen on suloisen kotoisaa käpertyä nukkumaan vieraassakin paikassa.

Tyyny päähän ja silmät kiinni.

Toki pienet armaat vatipäät osaavat olla hetkittäin sen verran raivostuttavia, ettei verenpaine pääse laskemaan aivan liian alhaisiin lukemiin. Kun yritän yhdellä kädellä hallita kahta hihnan päässä intoilevaa ylienergistä superpalloa, estää niitä syöksymästä jokaisen vastaantulijan syliin ja jokaisesta ovesta sisään ja jokaisen hidastavan auton kyytiin, kantaa toisella kädellä matkatavaroita, availla ovia ja olla hukkaamatta avaimia, kompastumatta hihnoihin tai tallomatta tassuja, ovat omat hatarat hermoni ja kremppaselkäni välillä kovilla.

*Käyttäytyminen on hyveemme.*

Kaiken kaikkiaan tämä Tallinnan matkakin sujui kuitenkin Lunan ja Hatin kanssa varsin mutkattomasti. Jälleen kerran saimme kuulla ihmetteleviä kommentteja siitä, miten rauhallisia ja hyvin käyttäytyviä koiramme ovatkaan. Kiinnostavien virikkeiden paljous saa aikuistuneet eläimet mukavasti uuvuksiin, ja ne heittäytyvät majapaikassa oikosekseen pitkin lattioita, kun ihmisetkin asettuvat aloilleen. Välillä vaihdetaan paikkaa, käydään korvat litteinä lipaisemassa lähintä ystävällistä kättä, esitellään ehkä ihailun kohteelle sukkaa tai muuta aarretta ja paneudutaan sopivalle paijausetäisyydelle. Paimenten maailma on järjestyksessä, kun lauma on koossa.

Tallinnasta koilliseen sijaitsevalla Piritan alueella on runsaasti hienoja ulkoilumaastoja nelijalkaisten kanssa nuohottavaksi. Toisten mennessä ruokaostoksille minä ja kelpikonnat lähdimme käppäilemään marketin parkkipaikalta ja päädyimme suoraan rehevän lehtimetsän siimeksessä risteileville kävelyreiteille.


Kelpiet ovat synnynnäisiä seikkailijoita. Uusiin tilanteisiin mennään uteliain mielin, joskus tarvitaan hieman totuttelua, mutta ylipääsemättömiä esteitä ei vielä ole eteen tullut. Esimerkiksi hissillä kulkeminen on maalaiskoirille aina jännittävä kokemus, mutta yksi kerta riittää muistuttamaan mieleen, että tuossa hassussa leijuvassa kopperossa istutaan paikoillaan niin kauan kuin ovi pysyy kiinni.

Matkan alussa Helsingistä laivaan ajettaessa hörökorvat vielä ihmettelivät höykkyistä kyytiä ja autokannen kumahduksia aistit valppaina, mutta paluumatkalla takaosastolla värähti tuskin viiksikarvakaan.



*Tää on jo niin nähty.*

Reissu ei taatusti jää viimeiseksi ulkomaanmatkaksemme tällä kokoonpanolla.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Mökkihöperöt matkoilla, osa 2

Meren lumoissa

Vaikka Piritan biitsi oli puoleensavetävä aurinkoisella säällä, saimme sadepäivästäkin ilon irti. Autio harmaa ranta suorastaan kutsui anarkistiseen käytökseen.

*Voisko meidänkin pihalle tulla tällainen, PLIIS?!*

Tai siis maisemiahan me vain lähdimme katselemaan, ottamaan tunnelmallisia valokuvia ja käyskentelemään hillitysti vesirajassa...




Jotenkin tilanne vain sitten pääsi riistäytymään käsistä.







Kurittomuuden seuraamukset olivat tietysti aavistettavissa.



keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Mökkihöperöt matkoilla, osa 1

Arvatkaa ketkä ovat matkustelleet ulkomailla asti! Teimme parin päivän huvireissun Tallinnaan ystävien luo, jonne koiratkin toivotettiin tervetulleiksi, joten tottakai kirsulaiset pääsivät mukaan nuuhkimaan uusia tuulia.


Matkaeväiksi pakattiin mukaan Mustin ja Mirrin tarjoamia kypsiä Purenatural-aterioita, jotta koirien ruokailu kyläpaikassa kävisi mahdollisimman vaivattomasti ja siististi. Avaamattomat pötköt säilyvät  huoneenlämmössä vaikkapa matkalaukussa, ja kiinteä makkaramainen sisältö on helppo kuoria muovistaan ja paloitella veitsellä kupissa. Lisään annoksiin vettä, jotta koirien tulisi juotua tarpeeksi. Kaikki kolme makuvaihtoehtoa (kana, nauta ja nauta-sika) uppoavat kelpieiden kitoihin yhtä liukkaasti - liha on aina lihaa.

*Onko pian evästauko?*

Kaksituntisen laivamatkan ajan kelmiäiset viettivät autokannella omassa tutussa autossa. Palatessamme autolle vastassa touhotti kaksi vastaherännyttä matkustajaa, jotka eivät tainneet olla moksiskaan laivan tärinästä ja kolahduksista.



Määräysten mukaista ekinokokkilääkityksen antamista varten olimme varanneet etukäteen ajan paikalliselle eläinklinikalle. Lunan ja Hatin mielestä tilanne oli vähintäänkin epäilyttävä, kun vieraalla kielellä jäykästi jutustelevat ihmiset ryhtyvät tunkemaan pahanmakuisia pillereitä väkisin kurkkuun. Toivoin, että olisin tajunnut varata mukaan jotakin superherkkua. Hyvittelimme hyökkäyksen uhreja käsilaukun uumenista löytyneellä pihvitikulla. Eläinlääkäri kuittasi tarvittavat merkinnät passeihin ja veloitti käynnistä lääkkeineen parikymmentä euroa.


*Jos näette kyseisen kyltin, juoskaa karkuun tai vaatikaa makkaraa.*

Kärsimykset unohtuivat pian, kun päästiin tervehtimään tuttuja ja ihmettelemään majapaikkaamme. Suurelta parvekkeelta avautui kimmeltävä merinäkymä loputtomine hiekkarantoineen. Auringonpalvojat, aaltojen kohina ja ulapalla lipuvat purjeveneet loivat aidon etelänlomatunnelman, johon oli helppo tempautua mukaan.


*Kyllähän tämä kelpaa.*

Elämyksellisen päivän kruunasi iltakävely rantareitillä, jota olisi tehnyt mieli vaeltaa vaikka kuinka pitkälle. Hiekkametsän männyt seisoivat viehkeästi vinksallaan, ja uimarannan äänet olivat hiljenneet. Hatti tiesi ensi silmäyksestä, mikä on tästedes ylivertaisesti parasta maailmassa: meri yksin suuri ja meri ihanainen.