maanantai 5. toukokuuta 2014

Esteet on tehty kierrettäviksi

Kisakoira rullalle ja reissuun!

Ulkokisakausi saatiin viikonloppuna avatuksi oikukkaassa kevätsäässä. Lämmittelylenkillä myötätuuli nosti hien nopeasti pintaan, ja vastatuuleen käännyttäessä lämpö vaihtui yhtä rivakasti vilunväreisiin. Auringon näyttäytyessä oli oltava tarkkana, ettei autossa odottavien koirien olo kävisi liian tukalaksi, mutta räntäkuurojen yllättäessä tuli kiire palata parkkipaikalle sulkemaan auton ikkunoita. Toppatakkikaan ei ollut turhaan matkassa, kun istuskelimme evästauolla kentän laidalla.


Hatikaisella oli jännää, kun ulkokentällä riitti vilinää ja häiriötekijöitä. Tosin pieniin putkiaivoihin mahtuu näissä tilanteissa vain kaksi kiinnostuksen kohdetta: agiesteet ja minä.

Tämänkertaiset kisaradat olivat blonditiimillemme hiukan liian haastavia, joten esitimme esteiden lomassa joitakin ylimääräisiä ohjelmanumeroita, kuten piruetteja ja huitomisliikkeitä. Tulosten köyhyyttä kompensoitiin liikkumisen ja yhteistyön riemulla!


Tein Hatille mukaan palautusjuoman, jota oli tietenkin testattu jo viikolla treenien yhteydessä. Sekoitin veteen heraproteiinijauhetta, magnesiumsitraattia, lorauksen lohiöljyä sekä hyppysellisen ruokasoodaa (neutraloimaan lihaksiin kertyvää maitohappoa). Juoma teki hyvin kauppansa kolmen startin jälkeen, ja samalla tuli varmistettua riittävä nesteytyskin.

(Kuva: Eija R.)

Viikonloppureissun ruokana koirilla oli tällä kertaa itse koostettua lihamössöä. Sotkin jo kotona isoon rasiaan kaiken valmiiksi: rasvaista naudanlihaa, sian sisäelinseosta, luumursketta, pellavansiemenrouhetta, merilevää, piimää, nivelravinnetta, lohiöljyä sekä B-, E- ja D-vitamiineja. Kisapäivän iltana ei sitten tarvinnut majapaikassa nähdä vaivaa koirien ruokinnan eteen, vaan mättää kupit täyteen ja vastailla isäntäväen kiinnostuneisiin kysymyksiin sörsselin koostumuksesta.


Sitten vain palauttelemaan ja uudella sisulla eteenpäin! Aina kun puen SISU-juoksupaidan ylleni, ajattelen serkkuani, joka menehtyi syksyllä syöpään. Hän rakasti maratonjuoksua ja jatkoi sisukkaasti unelmiensa tavoittelua niin kauan kuin jalat kantoivat. Asenteellaan hän innoitti monen läheisensäkin sitomaan lenkkarit jalkaan ja voittamaan itsensä. Olen niin onnekas, kun voin juosta täysillä ja nauttia siitä - vieläpä yhdessä pienen hymyilevän ystävän kanssa.

2 kommenttia:

  1. Mahtava postaus! Aina kun kattoo sun agilityvideoita, ja niissä esiintyviä repliikkejä, huonokin päivä saa yllättävän käänteen :) sama juttu blogitekstien kanssa! Oon nyt oman koiranki kanssa oppinut siihen, ettei aina voi agitadallakaan kaikki mennä putkeen pitkään harrastaneillakaan. :) Kiitos

    VastaaPoista