torstai 9. tammikuuta 2014

Tunnelmasta toiseen

Viikonlopun virtapiikki alkaa vähitellen tasaantua. Olin niin innoissani päästessäni kisaamaan, ettei kuuden startin rupeama juuri painanut jaloissa. Molempien kisapäivien suorituksiin sisältyi muutamia hienoja onnistumisen hetkiä, jonkin verran aivotonta häröilyä ja roppakaupalla tekemisen riemua. Puolivakavat tulostavoitteetkin täyttyivät, sillä sekä Hatti että Luna saivat kahden hylätyn agiradan jatkoksi hyppyradalta tuloksen.

Ykkösluokkien kisailut olivat lauantaiaamuna. Hattiaisen pienessä pääkopassa näyttää taas tapahtuneen jonkinmoinen kehitysharppaus, ja päivän ensimmäisellä radalla se yllätti kulkemalla kuuliaisesti mutta varman vauhdikkaasti sinne minne ohjasinkin! Hylky tuli väärälle esteelle irtoamisesta, mutta olin lähinnä hyvilläni siitä, että käsissäni oli tällä kertaa itsenäisesti irtoava medikelpie sen aiemman epävarman törmäilijän sijaan.


Ehdin jo ajatella, ettei näin näpsäkästä suorituksesta edes irtoaisi Hatti Shown aineksia, mutta toinen agirata menikin sitten vanhan tutun putkihölmöilyn merkeissä ja oma mielialani hieman latistui. Viimeiseen starttiin eli hyppyradalle sain siis kuitenkin pakan jälleen kasaan, ja Hatille kirjattiin kaikkien aikojen ensimmäinen virallinen kisatulos! Vaikka ratavirheitä kertyikin 15 (kielto pussilta ja 2 keppivirhettä) plus aikavirhettä 1,83 sekuntia keppisähläyksestä, niin leirissämme oltiin juhlafiiliksissä tästä noususuhdanteesta.

Hatti Show 3, olkaa hyvät:


Päivästä ei voi tulla huono, jos sen alkajaisiksi havahtuu varovaiseen nenän lipaisuun. Varhain sunnuntaiaamuna Luna istui vuoteeni vieressä tiedustellen kohteliaimmin, pääsisikö kainaloon. (No pääsihän se.)

Kisapaikalla tunnelma oli lauantaistakin huikeampi. Paikalla oli vain kolmosluokan kisaajia, joista osa Suomen huippuja. Ennen ensimmäistä rataantutustumista kurkistelin radalle nieleskellen tyhjää ja aprikoiden, kykenisinkö mitenkään selviytymään moisista kiemuroista, saati muistamaan esteiden järjestystä. Paniikki uhkasi, kun kuuntelin sivukorvalla kokeneempien ohjaajien spekulointeja enkä osannut valita kahden vaihtoehtoisen ohjaustavan välillä. Sitten vedin henkeä ja päätin: mitään hävittävää ei ole, joten varmistelemaan en ryhdy. Vain kokeilemalla saan tietää, ehdinkö tai pystynkö.


Siispä jäitä pipoon ja menoksi. Ensimmäisen radan alkupuolisko sujui suorastaan maagisessa flowssa, joka kuitenkin katkesi, kun suuntavaistoni herpaantui hetkeksi ja Luna ohjautui väärälle hypylle. Loppurata hyörittiin sitten pasmat sekaisin, sillä olin keskittänyt parhaan latauksen niihin vaikean näköisiin kohtiin ja unohtanut, että helpoilta vaikuttavat hyppyosiotkin täytyy tosiaan ohjata.

Toinen rata oli ehkä kokonaisuutena päivän parhaamme: muurilta kielto, mutta muutoin sujuva ja ehjä suoritus aivan loppumetreille saakka - kunnes viimeisellä putkella olin huolimaton ja Luna sujahti väärään päähän. Hylkäyksestä huolimatta kuplin ylpeydestä ja hämmästyksestä, sillä olin jo ylittänyt itseni ja osoittanut, että mehän pärjäämme tällä tasolla! Me kuulumme tänne!

Hyppyrata kruunasi debyyttimme - en aivan ollut uskaltanut tosissani odottaa tulosta ensimmäisistä kolmosten kisoista. Vain yksi viitosen virhe rimanpudotuksesta, joka oli seurausta myöhästyneestä persjätöstä, epätietoisesta pyörinnästä ja vauhdin pysähtymisestä edellisellä esteellä.

Luna Flow:

Lunan kanssa on vain niin upeaa kilpailla! Kovasta draivistaan huolimatta se suorittaa esteet huolellisesti eikä hötkyile omiaan. Meidän molempien keskittymiskyky ja motivaatio nousivat aivan uudelle tasolle, kun pääsimme kovaan seuraan ja kunnon haasteiden kimppuun. Jälkeenpäin olen ihmetellyt videolta, miten onnistuin tekemään radalla asioita, joita en tiennyt tai uskonut edes osaavani.

Illalla Uljas Musta simahti pitkin pituuttaan keskelle sänkyämme, kun itse vielä kävin intokierroksilla ja editoin kisavideoita yömyöhään.

Rakas kisakaveri.

Kisareissun murkinat tarjosi tietenkin Musti ja Mirri - kummankin agipäivän iltapalaeväänä oli Rehti Kypsä Kana-ateria, joka jaettiin kelpieille puoliksi ja höystettiin kuivanappuloilla runsaan nesteen kera. Kotimaisesta lihasta valmistettu kiinteärakenteinen märkäruoka maistui urheilijanuorisolle mainiosti. Ensimmäisenä iltana hiukan ihmettelin, miksi Luna näykki annostaan epäluuloisena, mutta kupista leijuva vieno sitruunan tuoksu paljasti, ettei syljeskelyn syynä ollut Rehti-eines. Olin lorauttanut ruoan sekaan kalanmaksaöljyä anoppilan Möller-pullosta huomaamatta, että öljy oli maustettu sitruuna-aromilla. :D


Pudotus kisahuumasta takaisin arkeen oli melko tyly, sillä Luna alkoi ontua takajalkaansa palattuamme reissusta maanantai-iltana. Kyllä tuli hölmö olo, kun ryhdyin laskemaan tekijöitä yhteen. Juuri vastikään kirjoitin täällä viisaita sanoja siitä, miten ylikuormitus ja riittämätön palautuminen ovat varmimpia vammojen aiheuttajia. Sitten päästän itse koirat kisojen jälkeisenä päivänä suoraan autosta kotipihaan rälläämään täyttä vauhtia, kun ne ovat ensin nököttäneet tuntikausia ahtaasti vetoisessa takakontissa. Lihakset, joiden palautuminen kisarasituksesta on vielä kesken, eivät taatusti ole kimmoisimmillaan pitkän paikallaolon jäljiltä, ja kotiinpaluun riemuhepuli vie viimeisetkin järjenrippeet mennessään. Mutta kun koirilla on niin kivaa.

Illan väsyneinä tunteina huoli paisuu helposti kauhukuviksi. Mielessäni ennätin jo valmistautua lupaavan agilityuran lopetukseen ja sitäkin pahempiin skenaarioihin. Todennäköisin vaihtoehto lienee kuitenkin "vain" lihasvenähdys, joka paranee kipulääkekuurilla ja levolla. Oman mielenrauhan vuoksi varasimme silti Lunalle ensi maanantaiksi ajan tarkempiin tutkimuksiin ja selkäkuvaukseen, koska esimerkiksi spondyloosi ja muut selkäongelmat voivat oireilla satunnaisina takaraajan ontumisina. Kyse on niin arvokkaista asioista, etten halua jättää mitään arvailun varaan. Toivottavasti meillä on Mustin kanssa edessämme vielä monta yhtä mahtavaa kisapäivää! Nyt on vain maltettava köpötellä lyhyitä hihnalenkkejä ja popsia kiltisti lääkettä ja B-vitamiinia.


2 kommenttia: