keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Aivottomat Agiliitäjät ry

Taannoisen hulvattoman Hatti Shown jälkeen putkihuumori alkoi vähitellen tuntua vanhalta vitsiltä. Eräistäkin hallitreeneistä lähdettiin kireissä tunnelmissa kotimatkalle, kun emäntää ei vain jaksanut naurattaa. Lieneekö omassa asenteessa taasen tarkistamisen varaa?

Kävin sittemmin Lunan kanssa agikoulutuksessa, joka avasi uusia näkökulmia radalla liikkumiseemme. Sain nimittäin sellaista hieman yllättävää palautetta, että koira on minulla liiankin tiukassa hallinnassa. Siis tuo musta rämäpääkelpie!? Eläin, jonka kanssa olin niin monet kerrat aivan hukassa harrastusuran alkutaipaleella ja kuuntelin nöyränä ennusteita, että hallinnan puute ja koiran nopeus tulisivat jatkossakin olemaan kompastuskiviämme.

(Kuva: Ville L.)

Niinpä niin. Alusta alkaen olen sitten koettanut panostaa haltuunottoon, hillitsemiseen, jarrutteluun - kunnes tulee vastaan kouluttaja, joka huomauttaa nauraen, että kyllä varmaan monen muun kanssa olisi voinut tulla hallintaongelmia, mutta ei TÄMÄN kanssa! Katson jalkojeni juuressa killittäviin mustiin mantelisilmiin ja näen yhtäkkiä kuuliaisen ja yhteistyöhaluisen aikuisen koiran, joka osaa liikkua taitavasti ja lukea pienintäkin ohjausliikettäni. Jos minä jään epäröimään, sekin hidastaa ja kääntyy puoleeni tiedustelemaan tarkennusta. Se ei tahdo tehdä virheitä.

(Kuva: Ville L.)

Miten tämä nyt näin meni? Ei minun ole tarkoitus tukahduttaa Lunan kipinöivää intoa ja itsenäistä työskentelytaitoa vetämällä sitä koko ajan näkymättömistä ohjaksista. Tällä tyylillä tuskin saamme parasta vauhtiamme esiin. Räkä poskella -asennetta me kuulemma tarvitsemme! Antaa koiran mennä ja tehdä työnsä, jonka se osaa. Oma ranka suoraksi, hartiat rennoiksi ja luottamusta peliin.

Tässä valossa Hattiaisen touhu alkaa näyttää varsin lupaavalta. Asennetta sillä ainakin piisaa, enkä todellakaan halua sitä pois kitkeä. Mitä nyt pienistä putkisekoiluista! Enhän ole koskaan toivonutkaan köpöttelevää lammasta, jota pitäisi maanitella ja yllyttää esteille.

(Kuva: Ville L.)

Jostakin syystä Hatin kanssa on ollut viime kerroilla hirveän kivaa treenata. Se tekee monet asiat jo tosi hienosti, se on aina täynnä riemua ja jaksaa yrittää yhä uudelleen. Se pinkoo täysillä ja minulla on täysi työ pysyä tilanteiden tasalla, mutta juoksen vain kovempaa ja päätän ehtiä. Lopussa läähätämme kilpaa haltioissamme. Tämä se on oikeaa urheilua!

Taskuraketti ei kiukuttele mistään muusta kuin oman vuoron odottamisesta. Kun kiellän kommentoimasta toisten suorituksia äänekkäin kiljahduksin, pikku draamamestari vajoaa makuulle kuono seinään päin, painaa leuan maahan ja aloittaa sydäntäsärkevän hiljaisen vaikerruksen. Juuri silloin tunnen sitä kohtaan valtavaa hellyyttä ja ylpeyttä.



Tältä meno näytti eilisissä treeneissä.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Kynsin ja hampain

Kynsien leikkuu ei ole koskaan kuulunut Lunan lempiasioihin. Kun leikkurit otetaan esiin, musti maastoutuu livakasti litteäksi petiinsä ja teeskentelee kadonnutta. Jokusen kerran on nimittäin vahingossa tullut nipsaistua kynsi liian lyhyeksi ja silloin VERI SUIHKUSI. Parasta siis pakoilla väkivaltaista toimenpidettä.

Pitkään yritimme taistella tuulimyllyjä (= neliraajapotkivia kelpieitä) vastaan kahden ihmisen voimin: toinen piteli uhria selällään sylissä ja toinen napsi kynsiä poikki toivoen, että ruumiinvammoilta vältyttäisiin puolin ja toisin. Eihän niiltä sitten aina vältytty - paitsi välttelemällä koko operaatiota, kunnes kynnet olivat taas päässeet venähtämään luvattoman pitkiksi.

Merkittävä valaistuminen meillä koettiin Mustin ja Mirrin julkaiseman Näin leikkaat koiran kynnet -opastusvideon myötä. Homma alkoi suorastaan sujumaan, kun vaihdoimme taktiikkaa ja aloimme palvella pedikyyriasiakkaita seisoma-asennossa. Tassu kerrallaan nostetaan käsittelyyn kuin hevosen kavio kengitykseen, ja kynnen kärkeä vuollaan leikkureilla viistosti vähän kerrallaan. Samalla koiran suuhun sataa tiuhaan tahtiin herkkupaloja, jotka vievät huomion pois toimenpiteestä.

Nykyään pyrimme myös pitämään kiinni siitä, että kynnet leikataan säännöllisesti joka viikko, jotta ne pysyisivät sopivan lyhyinä. Ei Luna vieläkään käpälä ojossa ilmoittaudu vapaaehtoiseksi, mutta näillä nikseillä kynsihuollosta on saatu kaikille osapuolille paljon miellyttävämpää. Hattia nyt ei haittaa mikään, mistä saa syötävää. Tänään kannustimena oli yhteistyökumppanimme tarjoamia Maukas Lohikuutioita. Koirien maailmassa terveellinen herkku on onneksi ihan mahdollinen käsite. Suuret mureat kuutiot, jotka tuoksuvat kuolattavan houkuttelevasti tuoreelta rasvaiselta lohelta... takuuvarma resepti!

Leikatkaa mitä vain, kunhan mä saan syödä noi.

Toinen tärkeä rutiini, josta tunnustan luistavani turhan usein, on hampaiden harjaus. Miksi se unohtuukin niin helposti? Lunan kolmantena syntymäpäivänä huolestuin, koska olin lukenut jostakin, että kolmen vuoden iässä koiralle alkaa kertyä hammaskiveä. Ryhdistäydyin hoitamaan öttiäisten hampaita säännöllisesti ja tunnollisesti - peräti usean päivän ajan. Vastaava puuska iskee aina silloin tällöin, mutta tuppaa sitten hiipumaan tekosyiden alle. Tiedän hyvin, että harjaus on tehokkain keino ehkäistä hammaskiveä ja siitä aiheutuvia ientulehduksia. Vaivakin on oikeasti varsin pieni verrattuna siihen, että potilas jouduttaisiin rauhoittamaan eläinlääkärin pöydälle purukaluston putsailua varten. Nyt kyllä taas ryhdistäydytään!



Harjauksen lisäksi tietysti erilaisten puruluiden sekä aitojen luiden ja rustojen pureskeleminen edesauttaa koiran kitahygieniaa. Luna ja Hatti saavat usein iltaruoan jälkkäriksi jotakin pientä jäystettävää. Mustin ja Mirrin lähettämät Dental Minttu -purutikut ovat iloksemme viljattomia, ja niissä on kiva minttuisa tuoksu, joka raikastaa hengitystä. Enpä olisi arvannut, että koirat ihastuisivat mintun tuoksuun - joskushan niiden mieltymykset tuntuvat ihmisnenään hieman... erikoisilta. Tällä kertaa hajuasioista ei tarvitse kiistellä.


Kuvausolosuhteet olivat mustille erittäin haastavat runsaan syljenerityksen takia.

Vihdoinkin lupa käydä kiinni!

tiistai 19. marraskuuta 2013

Pimeää touhua

Eino on nyt nimi kaikkien huulilla. Olkoonkin, että Filippiinejä runnelleen supertaifuuni Hayanin rinnalla suomalaisen Einon riehunta jäi suhteellisen vähäpätöiseksi, mutta täkäläisessä mittakaavassa lentävät trampoliinit, silpoutuvat räystäät ja vuorokausien sähkökatkot ovat eksoottista kamaa.

Olimme mekin kuunnelleet tarkoin varoituksia lähestyvästä vuosikymmenen hurjimmasta myrskystä. Akkukäyttöinen lamppu ja puhelimet ladattiin sunnuntaiksi, kynttilät otettiin valmiiksi esille ja vesipullot täytettiin kaiken varalta. Koirien kanssa ei uskallettu mennä metsään lenkille, sillä puut huojuivat jo aamusta harvinaisen reippaasti.

Päätimme kuitenkin pitäytyä suunnitelmassamme ja lähteä koulutuskentälle ottamaan valokuvia ja samalla vähän treenaamaan. On sitä ennenkin tuulisessa säässä ulkoiltu, eikä avaralla kentällä edes olisi pelkoa puiden kaatumisesta. Rajuimpien puuskien oli ennustettu osuvan näille kulmille puolenpäivän aikoihin. Kello oli melkein kaksitoista, mutta mehän olimme päättäneet, eikä siinä silloin järkiperusteita tarvita.

Tuuli tuivertaa korvaa.

Auton ovi oli tempautua kädestä, kun avasin sen. Lämmittelylenkillä kelpieiden korvat menivät tuulesta suppuun, mutta puskimme urheasti eteenpäin. Tielle lenteli puista oksia ja naamalle alkoi ropista virkistäviä rakeita vaakasuoraan. "Tästähän saadaan oivallinen häiriötreeni!" totesimme me jääräpäät, kun lepattavat lahkeet ja liehuva hihna hiukan hämäsivät Hattia rally-tokoliikkeissä. Naapuritontilta kuului kattopellin pauketta, ja lähimetsässä rytisi jokunen puu nurin. Oikeammin siis mielenhäiriötreeni. Saimme silti ihan kelpo kuvia.


Alokasluokan kyltit on opiskeltu alkeiskurssilla.
Siitä on myönnetty vallan diBlomikin!

Hatin rallyvarusteina Mustin ja Mirrin limenvihreä Feel Color -panta ja -talutin.

Koska olimme varta vasten paikalle tulleet, aloimme seuraavaksi sinnikkäästi kantaa agilityesteitä kentälle koettaen itse pysytellä horjumatta jaloillamme. Yltyvältä pauhulta oli vaikea kuulla, mitä toinen sanoi, mutta M näytti tässä vaiheessa hieman huolestuneelta. Viittoilin määrätietoisesti, miten esteet asetellaan, sillä minulla oli kerrankin selkeä treenisuunnitelma. Samalla hetkellä, kun irrotimme otteen hyppyesteistä, siivekkeet sinkoutuivat nurin ja kulkeutuivat sikin sokin pitkin kenttää. Yritin painaa niitä tukevammin hiekkaan, mutta ilma oli muuttunut kuin painottomaksi. Puhuri salpasi henkeä ja työnsi meitä kohti autoa ikään kuin sanoakseen: menkää nyt jo hyvät ihmiset kotiinne.

Sadatellen jouduin lopulta luovuttamaan ja myöntämään, ettei touhussamme ollut suuresti älyä. Kotipihassa havaitsimme, että sähköt olivat katkenneet ja sähkölinjojen varassa killui iso mänty puoliksi maantien yllä. Koska kamera oli parahiksi matkassa, ryntäsin tohkeissani ottamaan dramaattisia tilannekuvia ja tunsin oloni aivan oikeaksi toimittajaksi. Samassa autotallin takaa alkoi kuulua ryskettä, ja ennätin juuri näkemään, miten pihapetäjä poikineen rojahti nippuna maahan pitkin pituuttaan. Silmät loistaen hihkuin vaikuttavasta tapahtumasta M:lle, joka muistutti, että nyt olisi ihan oikeasti viisainta sulkeutua kiireesti neljän seinän sisälle.


Vietimme vuorokauden ilman sähköä. Ei mikään ennenkokematon katastrofi, mutta erilaista. Verkkainen vuorokausi. Puuhellalla saimme keiteltyä teevettä ja puuroa, kynttilät loivat tunnelmallisen valaistuksen iltapuhteelle, ja ystävien luona saimme käydä iltapesulla ja hakemassa lisää juomavettä. (Meillä kun ei vesi nouse kaivosta sähköttä.) Jääkaapin sisältö säilyi viileässä tuulikaapissa. Täysikuu korvasi pihavalot, ja Rukka Visible -pantojen ansiosta tallomisonnettomuudet vältettiin myös pimeässä eteisessä.

Sähköpaimenetkin vaipuivat pitkäksi toviksi virransäästötilaan, koska valottomuus merkitsee niiden mielestä yötä ja yö merkitsee sikiunta sohvalla. Kumpaankin kainaloon käpertynyt lämpöinen kelpie tuntuikin varsin suloiselta, etenkin maanantaiaamuna, kun puulämmityksestä huolimatta sisälämpötila oli pudonnut kuuteentoista ja lattiat kylmäsivät varpaita kolmenkin sukan läpi. Kodinkoneiden rauhoittava hurina oli tämän kaiken jälkeen mitä kauneinta musiikkia korville. Harvoin olen tuntenut yhtä helliä tunteita kahvinkeitintä ja pesukonetta kohtaan!

Pakastin ehti sulaa osittain, joten tämän viikon ruokalistamme on pakastepainotteinen, ja koiratkin pääsivät herkuttelemaan seitipaloilla ja porkkanasoseella. Uusia elämyksiä tarjoaa nyt myös tuttu lenkkipolku, jonka varrella puut ovat järjestäytyneet temppuradaksi.

Tutkintaryhmä tuhoalueella.

Nyt on suunnat sekaisin. Kun me ollaan puussa ja maa on pystyssä.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Valovoimaa

Sain Veeralta ja Eedlalta kesäkuvahaasteen. Tässä blogissa noudatan sellaista linjaa, etten välitä haasteita eteenpäin, enkä aina ehdi niihin välttämättä vastatakaan. Loppuvuoden pimeyden keskellä on kuitenkin varsin piristävää käydä läpi kesäisiä kuvia ja muistella, miltä lämmin tuuli tuntuu iholla. Oikeastaan voisin haastaa mukaan kaikki lukijat, joille ajatus kesästä herättää sykähdyttävän ilonsekaisen kaipuun. Fiilistelkää menneitä ja unelmoikaa tulevasta!

Seitsemän kuvaa ja seitsemän sanaa Sähköpaimenten kesästä 2013:

Peltopelleilyä. (Kuva: Hanna P.)
Työssäoppimista. (Kuva: Veera R.)

Kisahuumaa.

Edistysaskeleita.

Uintiretkiä.

Rantaelämää.

Metsäseikkailuja.

Hei, tämä toimii! Kesätunnelmia selaillessa unohdin hetkeksi kokonaan ikkunan takana vallitsevan marraskuun.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Kirsupuuhia ja piha-aksaa

Kurja sää, pitkä matka, selkä jumissa, liikaa töitä... kun huomaa luettelevansa itselleen yhä uusia perusteita jättää treenit väliin, on ihan hyvä muistaa, että rakkaimmastakin harrastuksesta voi välillä lintsata. Viime viikolla koirariento-ohjelmistossa oli kisaa, agilityn viikkotreeniä ja ekstrakoulutusta, rally-tokoa, laumariehaa sekä vaatteiden sovittelua / yleistouhotusta Mustissa ja Mirrissä, joten ei ehkä ihme, että pitsailta kotosalla alkoi houkuttaa.

Ohjattujen treenien sijaan koiria voi työllistää monin kotikonstein, kuten piilottelemalla aamiaisnappulat ympäri olohuonetta. Kumpikin kelmi pääsee vuorollaan nenähommiin, ja portin takana odottaja saa sillä välin toimittaa kanipaimenen ja papanaimurin virkaa.


Tumppu Leijonanharja, 10 v, sanelee paimenille säännöt

Agijututkin onnistuvat omalla pihalla. Alkulämmittely hoituu postinhakureissulla maantietä pitkin. Nurmikkoon tökätyillä aurauskepeillä harjoittelemme itsenäistä ja vauhdikasta pujottelua eri tulokulmista.


Alkeelliset hyppyesteet kyhätään asettamalla aurauskeppi rimaksi kahden puutarhajakkaran tai vaikkapa muoviämpärin päälle. Kontaktiasentoa voi helposti vahvistaa portailla.

2-on-2-off

Tuoreita palkkanameja en ole tähän hätään ottanut pakastimesta sulamaan, mutta herkkusäilöstä löytyy Mustilta ja Mirriltä saatuja pehmeitä Natures:menu Nauta -makupaloja, jotka menevät aivan täydestä (täyttä lihaahan ne ovatkin). Asiallista asetelmakuvaa ei tähän valitettavasti saada, koska kuvattavat hieman sekoavat vainutessaan pussin sisällön.


Lopuksi chillaillaan sateisessa metsässä supikoirien ja kanalintujen ja tiesminkä hajuviestejä skannaillen. Koen vain jääväni kovin ulkopuoliseksi kaikesta siitä tiedosta, josta koirat keskenään intoilevat. Aivan kuin istuisi iltaa seurueessa, jonka puhumaa kieltä en ymmärrä. Toiset käyvät vilkasta keskustelua ilmeisen kiinnostavasta aiheesta ihastuneiden wow-huudahdusten säestämänä, eikä minulla ole hajuakaan, mistä puhutaan. Tätä taitoa en edes voi opiskella millään kieli- tai kirsukurssilla, koska kapasiteettini ei vain riitä. Että kivat teille ja xiljoonille hajureseptoreillenne.

Nyt tuulet nuo viestin jo toivat

Monesti kuulee sanottavan, ettei koiraa pelkillä lenkeillä väsytetä. Väitteessä on perää sikäli, että henkinen aktiviteetti on todellakin yhtä tärkeää kuin fyysinen - niin koiralle kuin ihmisellekin. Koirille lenkkeily ei kuitenkaan ole pelkkää liikuntaa. Mitä vaihtelevampi ympäristö, sitä enemmän elämyksiä ne saavat irti. Taajamakävelyllä toisten koirien tilapäivitysten kommentointi ja tiuhaan tulvivien ärsykkeiden tarkkailu pitävät aistit vireinä, ja monipuolinen metsämaasto taas on ehtymätön elämyspuisto. Ainakin meidän epelit heittäytyvät tyytyväisen raukeina pitkäkseen jokaikisen normilenkin jälkeen. Nuuskuttelu on niiden ominta alaa, joten se rentouttaa kokonaisvaltaisemmin kuin mikään muu toiminta.


Tuntuu palkitsevalta katsoa touhuamisen väsyttämiä koiria. Ja emännästäkin se pitsa maistuu ansaitulta, kun on palannut hämärissä tuvan lämpöön ja ripustellut läpimärät vaatteet kylppäriin.

Laitteiston huoltotauko

maanantai 4. marraskuuta 2013

Power Off

Minulta on tiedusteltu tarinaa blogin nimen takana. Jaoin joskus Facebookissa kuvan selällään retkottavasta Hatista ja kirjoitin saatteeksi, että nämä paimentimet ovat aina joko nupit kaakossa tai taju poissa - hienosäätömahdollisuutta ei ole. Eräs kaveri kävi kommentoimassa kuvaan: "Selkeesti sähköpaimenia". Tuo hymyilyttävän osuva luonnehdinta palasi mieleeni, kun pohdiskelin blogille nimeä.

Tunnistan koirissani paljon samaa kuin itsessäni. Elämme hetkessä, reagoimme nopeasti, kiihdymme herkästi. Jos fyysistä ja henkistä aktiviteettia ei ole riittävästi, meistä tulee kärsimättömiä ja turhautuneita. Toisaalta taas kovin vauhdikkaan päivän jälkeen kierroksia voi olla vaikea saada tasaantumaan. Luna saattaa uppoutua illalla puruluun jäystämiseen niin pitkäksi aikaa, että kun luu otetaan siltä lempeästi pois, se kaatuu kiitollisen näköisenä niille sijoilleen nukkumaan. Samaan aikaan jumitan itse sohvalla pelikonsolin ääressä, vaikka silmiä painaa ja peti kutsuu.

Suurjännitteellä eläjät tarvitsevat myös paljon laadukasta lepoa palautuakseen. Unen tarve lienee sitä suurempi, mitä enemmän käsiteltävää aivoilla on. Aikuistuessaan kelpiekaksikko on onneksi oppinut virrankatkaisun taidon paremmin kuin emäntänsä. Koirathan nukkuvat valtaosan vuorokaudesta, ja tutkimuksetkin vahvistavat sen, minkä koiranomistajat huomaavat unihaukusta, tassujen vipatuksesta ja suun maiskuttelusta: nuo söpöliinit käyvät unissaan läpi päivän tapahtumia. Opitut asiat jäsentyvät pieniin aivolokeroihin, stressivyyhdit purkautuvat ja lihakset keräävät voimia uusiin kirmaloihin.

Hatin unenlahjat olivat jo pentuaikana ihailtavat, ja se onkin erikoistunut monipuolisiin palautumisharjoitteisiin.

Laptop

Palmtop

Ruokalepo


Nippu


Silakka


Fjällräven


Kielinero

Koppakuoriainen
 
Skinny Girl on Fatboy
 
Pyykkimeditaatio



Tyynyjooga

Telepatia


Lunan bravuureja ovat:

Niskarangaton

Demoni

Lämpörulla
 
Talja