tiistai 31. joulukuuta 2013

Sähköpaimenten virtaboosterit

Kun olin lapsi, kalanmaksaöljy oli ällöttävintä mitä tiesin. Nykyään se on ehkä parasta mitä tiedän - koirien lisäravinteena siis. (Kohderyhmä näyttää olevan samaa mieltä.) Päivittäin pari pumpun painallusta Fullolife Cod Liver Oilia kummankin kelpietytön ruoka-annokseen, niin saadaan kerralla mukava satsi välttämättömiä rasvahappoja, E- ja A-vitamiineja sekä reilusti D-vitamiinia. Musti ja Mirri pitää huolta siitä, että meiltä eivät pääse Fullolife-öljyt loppumaan. Kätevän kokoisissa pulloissa öljyt säilyvät tuoreina ja useita eri laatuja on helppo vaihdella melko taajaan, jotta monipuolinen rasvahappojen saanti on taattu.

Ei haukkumista.

Luna ja Hatti ovat nyt nauttineet tuota keltaista versiota eli turskanmaksaöljyä muutaman viikon ajan, ja minusta molempien turkki näyttää entistäkin kiiltävämmältä ja tuuheammalta. Aiemmin käytössä on ollut Salmon Oil -lohiöljy, johon myös olen ollut tyytyväinen peruslaadukkaana omegalähteenä. Seuraavana kokeiluvuoroa odottaa Joint Care -nivelöljy. Koirien mielestä kalaöljyn maku kruunaa ruoan kuin ruoan!

Skin and Coat -iho- ja turkkiöljy puolestaan on sekoitus kalaöljyä, rypsiöljyä ja rohtopurasruohon eli kurkkuyrtin siemenistä saatavaa öljyä, jota käytetään rohtona muun muassa allergiaoireiden hoidossa.

Kaikkiin sarjan öljyihin on lisätty säilyvyyden vuoksi E-vitamiinia, joka on tärkeä antioksidantti eli estää rasvahappojen hapettumisen paitsi pullossa, myös elimistössä.

Aktiivisena liikkujana olen tottunut panostamaan omaan ravitsemukseeni, joten tuntuu päivänselvältä, että myös urheilevien koirien ruokahuolto vaatii jonkin verran perehtymistä ja hienosäätöä. Käytän itsekin vahvaa kalaöljyvalmistetta, koska omega 3 -rasvahapoilla on monia suotuisia ominaisuuksia: niiden on todettu hillitsevän tulehduksia, edistävän aivojen ja sydämen toimintaa sekä suojaavan soluja stressin vaikutuksilta (joita fyysinen rasituskin aiheuttaa). Nivelrikkokipuihin tuntuisi olevan apua omegoiden, D-vitamiinin ja glukosamiinin yhdistelmästä.

Omalla kohdallani olen huomannut suurehkon päivittäisen D-vitamiiniannoksen parantavan selkeästi jaksamista ja vastustuskykyä etenkin pimeään vuodenaikaan. Koirat tarvitsevat D-vitamiinilisää läpi vuoden, sillä toisin kuin ihmiset, ne eivät pysty tuottamaan D-vitamiinia auringonvalon avulla. Dee on välttämätöntä kalsiumin imeytymisen kannalta, ja monia muitakin hyötyjä on havaittu. Sitä saa rasvaisesta kalasta (etenkin silakasta) luonnostaan, mutta yliannostuksen vaaraa ei kovin pian tule vastaan, vaikka suositukset ylittyisivätkin.


Meidän paimenten ruokavalio koostuu sekä kuivamuonasta että raakalihasta, joten kalsiumlisää käytetään puolet ohjeen mukaisesta annostuksesta. Meillä ovat käytössä Calphosum D -tabletit, joissa on myös D-vitamiinia mukana, joskin niin pieni määrä, ettei se yksinään täytä Deen tarvetta. Agilitytreenien jälkeen otetaan kalkkipurkista vähän ekstraa, sillä rasitus verottaa kalsiumia luustosta.

Lunan kanssa käytiin eilen hallilla tekemässä viimeistelytreeniä viikonlopun kisoihin. Rimat pidettiin muutoin treenikorkeudessa (50 cm), mutta ensimmäinen hyppy ja päätysuoran keskimmäinen hyppy nostettiin 65 cm:iin. Tuo maksimikorkeus näyttää aina hurjan korkealta - toivoisin kovasti, etteivät rimat varsinkaan hallikisoissa olisi aivan tapissa edes kolmosluokissa. Kuvausryhmämme seurasi malttamattoman kelpien tunnelmia ennen harjoitusta ja sen aikana.


PS. Iloista uuttavuotta! Muistakaa pitää lemmikit turvassa tulitteiden paukkeelta. Hermoilevaa koirulia saattaisi rauhoittaa Fullolifen tasapainottava öljy.

5 kommenttia:

  1. Eli annat koirille myös normaaalin ruoan lisäksi kaikenlaisia öljyjä. Mihin kaikkeen ne auttavat? Ja sehän laitetaan ruoan sekaan. Vai? Itse syötin koirille kesän noin kuukauden ajan mustista ja mirristä ostettua punkkilääkettä, joka esti punkit ja muut kirput. Ja, kun lääk
    kallista eikä täällä pohjasessa edes ole punkkeja. Millaista hyttyskarkotetta voist suositella koirille kesäksi? Ja muita juttua :) Ostimme apteekista erästä karkotetta, mutta omasta mielestä se oli huono, koska se laitettiin niskaan ja kesti noin kuukauden eikä koirat voinut käydä uimassa :( Eikä se edes mun mielestä auttanut koirille. Hups. Tästä tuli aika pitkä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, öljy on helpoin tarjoilla ruoan seassa, vaikka koirille se maistuisi ihan sellaisenaankin. Nuo öljyt ovat monella tapaa hyväksi koiran yleiskunnolle, varsinkin jos koira liikkuu paljon. Hyttyskarkotteista minulla ei ole kokemusta, mutta olen kuullut, että ihan tavallisen ruokaöljyn (esim. oliviöljyn) siveleminen koiran iholle/turkkiin pitäisi hyttyset loitolla. Ne niskaan laitettavat liuokset tehoavat lähinnä punkkeihin. Mutta ei niiden kanssa tarvitse kokonaan uimista välttää, vain ensimmäisen päivän ajan :)

      Poista
  2. Ja lisää kommenttia.... :) Oot tosi hyvä, että melkein oo kateelinen! :D Ja ei mun koirilla varmaan motivaatiota riitä noin innokaasti treeneihin yms... Ja onko puomilla ja A-esteellä pakko pysähtyä? No ainakin pöydässä pitää pysähtyä. Entä keinussa? Ja miten oot koirille opettanut nuo kepit? Meidän agilityhallilla on semmoiset verkosta tehtyt reunat.

    VastaaPoista
  3. Kiitos :) Kontakteilla ei ole pakko pysähtyä, mutta koiran täytyy astua kontaktipinnalle. Yleensä koirat opetetaan pysähtymään, koska se on selkein tapa varmistaa kontaktille osuminen kaikissa tilanteissa. Keppien opettamiseen on monta erilaista tapaa, itse olen opettanut naksuttimen avulla viimeisestä keppivälistä alkaen ja vähitellen keppejä lisäten. Verkkojenkin avulla onnistuu varmasti. Kannattaa pyytää kurssin tai treenien vetäjältä apua ja jatkaa harjoittelua kärsivällisesti, vaikka alussa tuntuisi hankalalta :)

    VastaaPoista
  4. Kävin mustin ja mirrin nettisivuilla ja katsoin niitä öljyjä ja kiinostuin eniten siitä turskanmaksaöljystä :D Itse harrastan koirine kanssa aglitya, mutta talvella se on epäsäänöllistä koska meillä ei ole täällä kunnon hallia ja treenejä pidetään vain kesällä ja harrastan koirien kanssa talvella vetotreeniä enimmäkseen porkurilla, mutta satunnasiesti hiihdetään. Nuo on niin kun meidän semmoiset harrastukset. mutta kyllä me kaikkea muutakin tehdään :)

    VastaaPoista