maanantai 4. marraskuuta 2013

Power Off

Minulta on tiedusteltu tarinaa blogin nimen takana. Jaoin joskus Facebookissa kuvan selällään retkottavasta Hatista ja kirjoitin saatteeksi, että nämä paimentimet ovat aina joko nupit kaakossa tai taju poissa - hienosäätömahdollisuutta ei ole. Eräs kaveri kävi kommentoimassa kuvaan: "Selkeesti sähköpaimenia". Tuo hymyilyttävän osuva luonnehdinta palasi mieleeni, kun pohdiskelin blogille nimeä.

Tunnistan koirissani paljon samaa kuin itsessäni. Elämme hetkessä, reagoimme nopeasti, kiihdymme herkästi. Jos fyysistä ja henkistä aktiviteettia ei ole riittävästi, meistä tulee kärsimättömiä ja turhautuneita. Toisaalta taas kovin vauhdikkaan päivän jälkeen kierroksia voi olla vaikea saada tasaantumaan. Luna saattaa uppoutua illalla puruluun jäystämiseen niin pitkäksi aikaa, että kun luu otetaan siltä lempeästi pois, se kaatuu kiitollisen näköisenä niille sijoilleen nukkumaan. Samaan aikaan jumitan itse sohvalla pelikonsolin ääressä, vaikka silmiä painaa ja peti kutsuu.

Suurjännitteellä eläjät tarvitsevat myös paljon laadukasta lepoa palautuakseen. Unen tarve lienee sitä suurempi, mitä enemmän käsiteltävää aivoilla on. Aikuistuessaan kelpiekaksikko on onneksi oppinut virrankatkaisun taidon paremmin kuin emäntänsä. Koirathan nukkuvat valtaosan vuorokaudesta, ja tutkimuksetkin vahvistavat sen, minkä koiranomistajat huomaavat unihaukusta, tassujen vipatuksesta ja suun maiskuttelusta: nuo söpöliinit käyvät unissaan läpi päivän tapahtumia. Opitut asiat jäsentyvät pieniin aivolokeroihin, stressivyyhdit purkautuvat ja lihakset keräävät voimia uusiin kirmaloihin.

Hatin unenlahjat olivat jo pentuaikana ihailtavat, ja se onkin erikoistunut monipuolisiin palautumisharjoitteisiin.

Laptop

Palmtop

Ruokalepo


Nippu


Silakka


Fjällräven


Kielinero

Koppakuoriainen
 
Skinny Girl on Fatboy
 
Pyykkimeditaatio



Tyynyjooga

Telepatia


Lunan bravuureja ovat:

Niskarangaton

Demoni

Lämpörulla
 
Talja

7 kommenttia:

  1. Kylläpä kirvoitti hyvät naurut! Tästä on hyvä jatkaa päivää, kiitos! :D

    VastaaPoista
  2. Nyt hörähdytti ääneen. Kiitos! :D

    VastaaPoista
  3. Ihania! Tykkään erityisesti tosta taljasta! :)

    VastaaPoista
  4. Kiva että viihdytti! Kelpietalja onkin harvinainen ylellisyystuote. Livetilanteista itseäni huvitti ehkäpä eniten tuo pyykkikori, johon Hattiainen muitta mutkitta kapusi puhtaille lakanoille uinumaan :)

    VastaaPoista