perjantai 22. marraskuuta 2013

Kynsin ja hampain

Kynsien leikkuu ei ole koskaan kuulunut Lunan lempiasioihin. Kun leikkurit otetaan esiin, musti maastoutuu livakasti litteäksi petiinsä ja teeskentelee kadonnutta. Jokusen kerran on nimittäin vahingossa tullut nipsaistua kynsi liian lyhyeksi ja silloin VERI SUIHKUSI. Parasta siis pakoilla väkivaltaista toimenpidettä.

Pitkään yritimme taistella tuulimyllyjä (= neliraajapotkivia kelpieitä) vastaan kahden ihmisen voimin: toinen piteli uhria selällään sylissä ja toinen napsi kynsiä poikki toivoen, että ruumiinvammoilta vältyttäisiin puolin ja toisin. Eihän niiltä sitten aina vältytty - paitsi välttelemällä koko operaatiota, kunnes kynnet olivat taas päässeet venähtämään luvattoman pitkiksi.

Merkittävä valaistuminen meillä koettiin Mustin ja Mirrin julkaiseman Näin leikkaat koiran kynnet -opastusvideon myötä. Homma alkoi suorastaan sujumaan, kun vaihdoimme taktiikkaa ja aloimme palvella pedikyyriasiakkaita seisoma-asennossa. Tassu kerrallaan nostetaan käsittelyyn kuin hevosen kavio kengitykseen, ja kynnen kärkeä vuollaan leikkureilla viistosti vähän kerrallaan. Samalla koiran suuhun sataa tiuhaan tahtiin herkkupaloja, jotka vievät huomion pois toimenpiteestä.

Nykyään pyrimme myös pitämään kiinni siitä, että kynnet leikataan säännöllisesti joka viikko, jotta ne pysyisivät sopivan lyhyinä. Ei Luna vieläkään käpälä ojossa ilmoittaudu vapaaehtoiseksi, mutta näillä nikseillä kynsihuollosta on saatu kaikille osapuolille paljon miellyttävämpää. Hattia nyt ei haittaa mikään, mistä saa syötävää. Tänään kannustimena oli yhteistyökumppanimme tarjoamia Maukas Lohikuutioita. Koirien maailmassa terveellinen herkku on onneksi ihan mahdollinen käsite. Suuret mureat kuutiot, jotka tuoksuvat kuolattavan houkuttelevasti tuoreelta rasvaiselta lohelta... takuuvarma resepti!

Leikatkaa mitä vain, kunhan mä saan syödä noi.

Toinen tärkeä rutiini, josta tunnustan luistavani turhan usein, on hampaiden harjaus. Miksi se unohtuukin niin helposti? Lunan kolmantena syntymäpäivänä huolestuin, koska olin lukenut jostakin, että kolmen vuoden iässä koiralle alkaa kertyä hammaskiveä. Ryhdistäydyin hoitamaan öttiäisten hampaita säännöllisesti ja tunnollisesti - peräti usean päivän ajan. Vastaava puuska iskee aina silloin tällöin, mutta tuppaa sitten hiipumaan tekosyiden alle. Tiedän hyvin, että harjaus on tehokkain keino ehkäistä hammaskiveä ja siitä aiheutuvia ientulehduksia. Vaivakin on oikeasti varsin pieni verrattuna siihen, että potilas jouduttaisiin rauhoittamaan eläinlääkärin pöydälle purukaluston putsailua varten. Nyt kyllä taas ryhdistäydytään!



Harjauksen lisäksi tietysti erilaisten puruluiden sekä aitojen luiden ja rustojen pureskeleminen edesauttaa koiran kitahygieniaa. Luna ja Hatti saavat usein iltaruoan jälkkäriksi jotakin pientä jäystettävää. Mustin ja Mirrin lähettämät Dental Minttu -purutikut ovat iloksemme viljattomia, ja niissä on kiva minttuisa tuoksu, joka raikastaa hengitystä. Enpä olisi arvannut, että koirat ihastuisivat mintun tuoksuun - joskushan niiden mieltymykset tuntuvat ihmisnenään hieman... erikoisilta. Tällä kertaa hajuasioista ei tarvitse kiistellä.


Kuvausolosuhteet olivat mustille erittäin haastavat runsaan syljenerityksen takia.

Vihdoinkin lupa käydä kiinni!

4 kommenttia:

  1. Meillä ei myöskään tykätä ko. toimenpiteistä, ja ihan samoista syistä eli joskus on tullut yhden koiran kynttä nirhaistua verille asti. Nykyään alistuvat kyllä kohtaloonsa makupalojen toivossa. Hampaiden pesua pitäisi tosiaan harrastaa, edes kerran viikossa. Se merilevävalmiste (saa esim. Mustista ja Mirristä) on myös hyvä hammaskiven poistaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tuntuuko tuo merilevä (solmulevä?) toimivan? Pitäisköhän laittaa tilaukseen...

      Poista
  2. Meidän koira on viime aikoina alkanut pelätä kynsien leikkausta. Vaikka siitä, kun olen vahingossa leikannut verikynteen, on jo pitkä aika. Pitää kokeilla noita vinkkejä. Saan kyllä nyt leikattua kynnet, mutta koira läähättää ja heittäytyy aivan jäykäksi...
    Olen muuten huomannut, että pienten lasten hammasharjalla on kätevä pestä koiran hampaat. :) Hampaiden pesusta koiramme pitää, koska tahna (kananmakuinen) maistuu siitä niin hyvälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on sitä kananmakuista tahnaa, sitä kyllä yritetään halukkaasti nuolla harjasta, mutta poskihampaiden sisäpintojen harjaaminen vaatii silti vähän taistelua. Hatilla on juuri tuollainen söpö vihreä lasten hammasharja :)
      Toivottavasti saatte kynsien leikkuun sujumaan mukavammin!

      Poista