keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Koiranunta ja pureskeltavaa

Viime lauantaina astelin Lunan kanssa ensimmäistä kertaa kakkosluokan starttiviivalle kämmenet nihkeinä. Vaikka tuloksia ei meille näistä kisoista kirjattu, teimme kaksi ihan kelvollista rataa ja päällimmäiseksi jäi tyytyväinen mieli.

Edellisen yön unet jäivät vähiin, koska koirat nukkuivat poikkeuksellisesti meidän sängyssämme (ne pääsevät sinne vain silloin, kun meillä on yövieraita) ja olivat vähän levottomia kaikesta sosiaalisesta innostuksesta. Minusta on ihanaa nukkua satunnaisesti koirien kanssa, mutta eihän sitä oikein nukkumiseksi voi kutsua. Tyypit kyllä vetävät tyytyväisinä sikeitä - poikittain meidän välissämme peittojen päällä. Ne muuttuvat nukahtaessaan tonnin painoisiksi lämpöpattereiksi, potkivat unissaan naamaan ja hyökkäävät keskellä yötä antamaan helliä kielisuudelmia. Silti aina kun makaan valveilla kuumissani, vaikeaan asentoon paketoituneena, nuuhkin unitassujen vienoa popcornin tuoksua ja kuuntelen tasaista tuhinaa, olen aivan lällytäynnä onnea ja rakkautta.


Kilpailuja edeltävänä yönä olisin toki suonut nukkuvani kunnolla, mutta lohduttauduin sillä, että olen selviytynyt maratoneistakin univajeessa, miksen sitten kahdesta alle minuutin mittaisesta suorituksesta. Hermoilin tätä kakkosluokan aloitusta kyllä miltei yhtä kovasti kuin ihka ensimmäisiä virallisia kisojani. Eniten jännitän oikeastaan kaikkea muuta kuin itse suoritusta: olenko riittävän ajoissa kisapaikalla, onko kaikki tarvittava mukana, tuleeko kiire rataantutustumiseen, ehdinkö opetella radan kunnolla ja tehdä kaikki haluamani rutiinit rauhassa, onko minulla ja Lunalla sopiva vire ja muistanko varmasti kuunnella tuomarin lähtöluvan... Samanaikaisesti olen aivan liekeissä siitä, että kohta pääsemme tekemään sitä mitä rakastamme! Tuijotan radalle silmät kiiluen enkä kykene syömään tai kommunikoimaan normaalisti, joten huoltojoukoilla riittää työsarkaa.

Nyt koin erityisen haastavana sen, että maksiluokka starttasi ensimmäisenä, joten lähtövuoromme oli jo toisena kaikista kakkosten koirakoista. Yleensä katson mielelläni muutaman muun ratasuorituksen ennen omaa vuoroa ihan vain muistin tueksi. Onneksi reilu tuomari antoi seitsemän minuuttia aikaa tutustua rataan tavanomaisen viisiminuuttisen sijaan. Eivätkä nuo pelkäämäni radat mitään ylivoimaisen vaativia olleet, vaikka tasoero olikin selvä ykkösluokkaan nähden. Minulle ja Lunalle ehkä sopivatkin tällaiset kohtalaisen kiemuraiset radat paremmin kuin suoraviivaiset vauhtirallattelut. Hankalan tuntuisiin kohtiin tulee keskittyneeksi tehokkaammin kuin sellaisiin, jotka vaikuttavat helpoilta.


Olin asettanut näiden kisojen tavoitteeksi, että onnistuisin hallitsemaan hermoni radalla ja pitämään kiinni omasta ohjaussuunnitelmastani. Tavoite jotakuinkin täyttyi, vaikka tulihan tuolla agiradalla pyörähdettyä jokunen turha hätävalssi. Kelmie puolestaan keksii aina silloin tällöin jotakin jäynää, kuten nyt agiradalla renkaan alituksen ja hyppyradalla ensimmäisen riman ali suhahtamisen. Vastaisuudessa muistan sitten taas suunnitella etukäteen myös koiran sijoittamisen lähdössä riittävän kauas ekasta hypystä, ja hyppytekniikkaakin lienee hyvä kertailla.

"Jos tulee hylky, niin jatkakaa voittaja-asenteella maaliin", kehotti tuomarina toiminut Anne Savioja puhuttelussaan. Näin me teimme, ja maalissa upea musta suikero sai vuolaat kiitokset osakseen. Seuraavana päivänä, kun siskoni ehdotti spontaanisti ilmoittautumista yhteisiin kisoihin ensi viikonlopuksi, sain itseni kiinni sellaisesta ihastuttavan kepeästä ajatuksesta, että mikäs siinä, eihän kaikkiin kisoihin tarvitse mennä niin täydellisen virittäytyneenä ja varmistelleena! Voihan sitä käydä vetäisemässä pari rataa treenimielessä, vaikka olisikin matkustanut, viettänyt seuraelämää ja kenties nukkunut kehnosti kuuman kelpiekasan alla.

Kisaviikonloppujen välillä on vain tärkeää huolehtia palautumisesta sekä fyysisellä että henkisellä tasolla. Tällä viikolla käydään ainoastaan kerran agitreeneissä, muina päivinä kirmaillaan löyhäpäinä metsässä ja tehdään kevyttä aivovoimistelua (jota minun osaltani voidaan nimittää myös ansiotyöksi). Koiralle yksi luontaisimmista rentoutumiskeinoista on pureskelu. Mustin ja Mirrin lähettämästä herkkupaketista löytyi paljon ajanvietettä, kuten Dental Plus -puruluita.


En kyllä kaikilta osin allekirjoita kuvausta "erityisen sitkeä ja herkullinen purutikku isoille koirille", sillä keskikokoiset koe-eläimemme pistelivät näitä menemään sellaiseen tahtiin, että tein puolivälissä vaihtokaupat ja jemmasin patukoiden loput odottamaan toiseen kertaan. Viljat valmistusaineluettelon kärkipäässä aina hiukan arveluttavat, mutta herkullisuudesta ei ole epäilystäkään.


Pienempi mustikka-jogurtti-purutikku kuulosti niin kiehtovalta, että pehmokoira Luffekin lähestulkoon heräsi henkiin kuolaamaan.


8 kommenttia:

  1. http://ziranblogi.blogspot.fi/2013/09/ota-haaste-vastaan.html

    teille on haaste blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä blogi ei välitä haasteita eteenpäin, mutta vastaan sinulle.

      1. Miksi juuri se rotu mikä sinulla nyt on?

      Kelpie vain sopii minulle kaikin puolin: terverakenteinen, liikunnallinen, ketterä, oppivainen, seurallinen, kaikessa täysillä mukana ja vielä niin kauniskin :)

      2. Koetko olevasi enemmän näyttely-, vai käyttökoiraihminen?

      No, onhan minulla kaksi ns. showlinjaista koiraa, mutta näyttelytouhut eivät kyllä jaksa kiinnostaa. Sen sijaan on tullut todettua, että nämä ei-työlinjaisetkin paimenet toimivat hienosti sekä harrastuksissa että "oikeissa töissä".

      3. Millä ruoalla ruokit koiraasi, miksi?

      Vastaus selviää blogistani.

      4. Mistä koiriesi nimet tulevat?

      Lähinnä päähänpistoista :) Luna syntyi kuutamoyönä, joten siinä on jonkinlainen tarinan tynkä. Hatti vain kuulosti hauskalta ja vähän höynähtäneeltä (pidän myös Hattivateista).

      5. Käyttekö koirasi kanssa koirapuistossa, kuinka usein?

      Ei ole monta kertaa tullut käytyä. Joskus reissussa, jos ei ole muuten mahdollisuutta pitää vapaana. Silloin kelpiet käyvät nuuhkaisemassa alueen läpi ja tulevat sitten jalkojen juureen hengailemaan, että mentäiskö nyt jonnekin?


      6. Pidätkö kirjaa koirasi menoista?

      En.

      7. Lenkkeilytätkö koiriasi remmissä vai vapaana?

      Enimmäkseen lähimetsissä vapaana, ihmisten ilmoilla tietysti remmissä.

      8. Kerro tärkeimmät muistosi koirien kanssa.

      Voi, hieno kysymys, mutta en millään pysty erittelemään tärkeimpiä. Jokainen päivä koirien kanssa on niin arvokas.

      9. Koirasi ärsyttävimmät luonteempiirteet?

      Luna on toisinaan raivostuttavan jääräpäinen (ihan kuin minä ;). Hatissa taas ärsyttää joskus sen tapa hiippailla perässä ja tunkea osallistumaan joka tilanteeseen :D

      10. Koirasi ihanimmat luonteenpiirteet?

      Molemmissa on ihanaa niiden ylenpalttinen ystävällisyys, luottavaisuus ja rohkean utelias asenne kaikkea uutta kohtaan.

      11. Pitävätkö koirasi automatkustelusta?

      Ainakin ne lähtevät mielellään mukaan, kun tietävät pääsevänsä uusiin paikkoihin. Myös maisemien katselu takaikkunasta näyttää olevan ihan viihdyttävää puuhaa.

      Poista
  2. Wau! Aivan mielettömän vauhdikasta menoo agility radalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vauhdikasta kyllä, joskaan ei aina niin kovin hallittua ;)

      Poista
  3. Ihana tuo ekan esteen rimanalitus! Meillä käy usein ihan samallalailla, koira saa hinattua takamustaan puoli metriä lähemmäs estettä ja sitten mennäänkin alitse. :) Mutta mahti vauhti teillä, tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On se kyllä aikamoisen söpöä, vaikkakin ärsyttävää huomata jälkeenpäin videolta, että koira on leikkinyt lähtöalueella peiliä ja hivuttellut pyllyään muutaman sentin eteenpäin aina kun käännän selkäni :D

      Poista
  4. Wow, mahtavaa menoa, vaikka tulikin ne virheet! Onpa nopea ja notkea koira, huisaa katseltavaa!

    VastaaPoista
  5. Kiva kuulla! Luna on kyllä kypsynyt ja kehittynyt tosi taitavaksi. Ohjaajakin yrittää parhaansa ;)

    VastaaPoista