keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kaljukaulan massakausi

Puolitoistavuotias Hattiainen elää vauhdikasta aikaa, kuten edellisen postauksen kuvat kertovat. Hormonaalisen alakuloisuuden ja turvotuksen kaikottua villikon energiankulutus pompsahti kattoon. Lisäksi alkoi massiivinen karvanlähtö, joka vei pörheän kelpiekauluksen mennessään ja paljasti hellyttävän kapisen olemuksen koko ruipeluudessaan.

Ennen


Jälkeen

Ei muuta kuin lisää sapuskaa kuppiin. 12-kiloinen pieneläin saa nyt pistellä himpun verran isompia annoksia kuin neljä kiloa massavampi isosisko (joka on hoikka sekin). Kahdesti päivässä desi tuhtia kuivamuonaa ynnä 125 grammaa Maukas-sarjan sika-nautaa, lohta tai sisäelinseosta, iltaruoan sekaan lohiöljyä ja turkkilaista jogurttia. Tosin viikon päästä koittavaan sterilaatioon valmistaudutaan jättämällä kalaöljyt ja muut rasvahappobuusterit pois, sillä ne ohentavat verta ja saattavat siksi lisätä verenvuotoriskiä leikkauksen yhteydessä.

Meillä on piha-aitan eteisessä erillinen kaappipakastin, joka on pyhitetty koirien lihoille ja luille. Tai siis ei meillä koiria lihoiksi ja luiksi pakasteta, vaan heidän gurmeeeee-herkkunsa. Tuonne aarreaittaani pinoan Mustin ja Mirrin sponssaamat Maukas-pötköt ja haen sieltä aina kilon tai puolen kilon satsin kerrallaan sulamaan seuraavan aamun tai illan ateriaa varten. Marketin hyllystä löytyi tarkoitukseen oivallinen säilytyslaari, johon mahtuu kevyesti pötkylä poikineen.

*MmmmmMaukasta!*

Suosittelen lämpimästi seuraavaa tekniikkaa: kastele jäinen lihapötkö heti kuumavesihanan alla, viillä muovi veitsellä rikki ja kuori se lihan päältä ennen sulatusta. Sulaneen raa'an lohi- tai sisäelinmössön purskahtaminen avatusta muovikääreestä keittiön kaakeleiden ja kaapinovien koristeeksi ei nimittäin kohota kodin tunnelmaa, varsinkaan nukkumaanmenoajan paikkeilla.

*Mikäli tämä sattuisi traagisesti purskahtamaan, niin siivoaisin kyllä jäljet.*

Kaljukaulaan puskee jo uutta, untuvaista pohjavillaa, mutta sinkkilisä ei liene muutenkaan pahitteeksi. Ostin hyvin imeytyvää sinkkipikolinaattia, joka tekee hyvää paitsi turkille ja iholle, myös aktiivisen koiran lihaksistolle ja vastustuskyvylle. Molemmat agiapinat aloittivat nyt tehokuurina 15 mg päivässä, ja taitaapa emäntäväkikin pistäytyä samalla pilleripurkilla iltaisin.

7 kommenttia:

  1. Nauratti niin tuo kaljukaula kuva, meiltä löytyy täysin samaalta näyttävä käyttis sefu narttu :D kaks kertaa vuodessa se tuolta näyttää noin. 3kk juoksujen jälkeen. Sterkkaus meillä myös edessä ja toiv. loppuu tuo kaljukaula efekti siihen myös :D on se niin karun näköistä että.

    VastaaPoista
  2. meillä kokeiltu kaikki ravintolisät ja ruuat mutta tuo karvanlähtö on täysin hormonaalista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hormonaalistahan se selvästi on. Sinkin ja rasvahappojen ajattelisin kuitenkin edistävän karvan uusiutumista ja vahvistavan vastustuskykyä, jota kehon muutokset aina vähän koettelevat.

      Onhan tuo aika säälittävän näköistä :D Ihan hyvä kuulla muiden kokemuksista, että tällainen kaljuilu kuuluu asiaan - vähän meinasin aluksi järkyttyä, kun en ole moista ennen nähnyt!

      Poista
  3. Meillä myös kaljukausi noutajalla menossa, ihan niinkuin koira olisi laihtunut tässä reilussa viikossa 3-4kg on paksu pehkoturkki on tippunut :) Meillä sulatellaan pötköjä kääreineen maitopurkissa, jonka yläosa on revitty kokonaan auki. Pysyy jääkaapissa tuoreena, pystöasennossa, muodossaan ja vie vähän tilaa. Meillä pienempi tenava siis syö pötköjä välillä nappuloiden mausteena ja välillä kokonaisena ateriana luuaterioiden lisäksi. Siksi välillä pötköjä joutuu säilyttämään jääkaapissa 1-3pvää. Meillä Nutrolin- ja vehnänalkioöljyt on nyt uuden turkin kasvatuskaudella kovassa käytössä, hyvin toimii! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi noutajanruipeloa! :) Toivotaan että turkki on pian entistäkin ehompi.

      Tuo maitotölkkikin on kyllä kokeilemisen arvoinen vinkki.

      Poista
  4. Voi kamala, kun purskahdin nauruun tuolle kaljukaula kuvalle! :D Valtava ero! Meidän kelpievauva ei onneksi noin pahalta näyttänyt vaihdon aikaan :D

    http://pirinransu.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilkaisin blogiasi, onpa sinulla kaunis kelpienpoikanen :)

      Poista