sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kahden kelpien taktiikalla

Team Sähköpaimenilla on jälleen takana antoisa agipäivä. Emäntäkin välttyi tällä kertaa virtakatkoilta, vaikka neljän startin pinkominen nopealla tahdilla koettelikin sekä hermoja, hapenottokykyä että huoltojoukkojen turnauskestävyyttä.

Nyt meillä on tuore ykkösluokkalainen...
...ja tuore kakkosluokkalainen!

Hatti suoriutui oikein mallikkaasti kisadebyytistään Virallisen Verryttelijän tehtävissä. Hylyiksihän nuo molemmat radat kirjattiin, mutta medikelpi yllätti iloisesti osaamisellaan ja mainiolla asenteellaan. A-rata alkoi melkein pelottavan lupaavasti, mutta sitten Hatti livahti kiipeämään A-esteelle, vaikka vuorossa oli puomi. Kontaktit sujuivat kuitenkin todella nätisti, keinu rohkeasti muttei holtittomasti, ja hypyt siististi pudottelematta, ohittelematta tai edestakaisin loikkimatta.

B-hyppyradalla nuoren koiran keskittyminen alkoi herpaantua, ja kieltoja keräiltiin hylkäykseen oikeuttava määrä. Keppien aloitus oli vaikeaa molemmilla radoilla, mikä oli odotettavaakin, mutta oikean keppivälin löydyttyä Hatti oli ihan että "ai niin, mä osaan tämän" ja pujotteli tunnollisesti loppuun asti. Ihana piäni!


Lieneekö ollut juuri tiiviin aikataulun ansiota, että oma vireyteni pysyi sopivan korkeana enkä oikeastaan ehtinyt edes jännittää. Koetan aina radalle valmistautuessani pitää mielessä valmentajan neuvon: Keskity koiraan. Parin viikon takaisissa kisoissa (joissa ei tuloksilla juhlittu) sain nimittäin karvaan muistutuksen oman asenteeni merkityksestä, kun tein Lunan kanssa yhden järkyttävän huonon radan. Miltei kaikki meni pieleen, mikä vain voi mennä, ja palasin radalta häpeissäni, itku silmässä. Hetkeen en voinut käsittää, mistä oikein oli kyse, kun yleensä niin määrätietoisesti ja intohimoisesti etenevä Luna oli yhtäkkiä kääntyillyt tämän tästä empien varmistelemaan minulta, meneekö taas väärin.

Selitys on yksinkertainen: ajatukseni olivat päässeet kiertymään liian tiukasti tulostavoitteen ympärille. Minun pitäisi nyt tehdä kaikki oikein, jotta minä saisin sen nollatuloksen. Herkkä eläin oli aistinut turhautumiseni ja tyytymättömyyteni. Nuo tunnetilat eivät kuulu reiluun ja sujuvaan yhteistyöhön, ja viisas musta sielunpeili kertoi sen minulle. Koira yrittää aina parhaansa ja antaa anteeksi kaikki toilailuni, joten olen sille kunnioituksen velkaa.


Nyt keskityin Lunaan.

A-radalla jätin siis saman tien taakseni ensimmäisen riman, joka kolahti alas yltiöinnokkaan lähdön seurauksena. Se jäikin päivän ainoaksi virheeksemme. Molemmat radat olivat sitä parasta tekemistämme: lennokasta mutta hallittua - ja ennen kaikkea hauskaa. Hyppyrata toi sitten sen kaivatun kolmannen nollan ja sertifikaatin merkiksi luokkanoususta. Voi että, miten olen ylpeä ja tyytyväinen!



Kakkonen oli päivän onnennumero: kilpailunumerolla 20 saavutettiin 2 kakkossijaa ja nousu kakkosluokkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti