Jätimme Hattiaisen aamulla lojumaan tainnutettuna eläinklinikan lattialle, ja Luna protestoi äänekkäästi autossa, koska ei päässyt lääkäriin, vaikka se on maailmanhauskin paikka jossa ympärille kerääntyy IHMISIÄ ihastelemaan ja rapsuttelemaan ja antamaan HERKKUJA. Pettymys kuitenkin unohtui pian, kun Luna pääsi mukaan maailmanhauskimpaan kyläpaikkaan IHMISTEN luo, ja pikniklounaalle maailmanhauskimpaan puistoon IHMISTEN kanssa, ja kaiken huipuksi maailman(ehdottomasti)hauskimpaan Mustiin ja Mirriin, missä ympärille kerääntyy aina IHMISIÄ ihastelemaan ja rapsuttelemaan ja antamaan HERKKUJA!
Hatin draamantajun tuntien osasimme varautua siihen, että se tuskin päästäisi hoitavia tahoja aivan helpolla. Niinpä emme varsinaisesti yllättyneet, kun menimme hakemaan potilasta klinikalta ja kuulimme hoitajalta, että pikkukelpie olisi halunnut lähteä kotiin kesken kuvauksen ja tarvinnut siksi lisäannoksen rauhoitetta pysyäkseen röntgenpöydällä. Nukutuksesta heräillessään se oli ensi töikseen keplotellut kaulurin päästään useaan otteeseen, purrut sitten tippaletkun poikki ja myllännyt pissa-alustan suutuspäissään käyttökelvottomaksi. Lisäksi henkilökunnan oli pitänyt käydä vähän väliä lohduttamassa surkeasti itkevää uhria.
Koska olimme viettäneet tällä välin monta huolentäyteistä tuntia, virnistimme vain toisillemme huojentuneina siitä, ettei pieni sisupussimme ollutkaan menehtynyt kauhistuttaviin komplikaatioihin vaan rettelöinyt täysissä elinvoimissa ja opiaattipöllyissä.
Kotona houraileva potilas teljettiin turvallisuussyistä häkkiin selviämään, sillä se reppana näki pikku-ukkoja ja nyyhki väräjävällä äänellä pitkin iltaa ja yötä vaipuen välillä levottomaan uneen. Luna makaili hellyttävästi häkin lähettyvillä vartioimassa siskoa, mutta ymmärsi antaa sille tilaa ja rauhaa lepäillä.
Tänä aamuna häkistä kuului jo tavanomainen pauke, kun kelpienhäntä vispasi tarmokkaasti hyvää huomenta. Jauheliha-kauravelli maistui hyvin, ja sen seassa meni alas myös tulehduskipulääke. Väsynyt toipilas törmäilee kauluri päässään huonekaluihin ja unohtuu pitkiksi toveiksi seisomaan keskelle lattiaa tuijottaen eteensä, mutta päivystää taas ruoka-aikaan vakiopaikallaan tuttu tuike silmissään.
Uhri pelastui! |
Lohdutusta ja ruoka-apua otetaan kuitenkin edelleen vastaan. |