tiistai 11. kesäkuuta 2013

Punkkeja ja lammaksia

Haa! Kesän ensimmäinen punkki bongattu! Verenhimon kohteena ei kuitenkaan ollut Fixodida-koekaniinimme, vaan Exspot-verrokki Luna. Punkkiliuoksen vaikutusaika oli lopuillaan, tosin sen laittamisesta ei ollut kulunut ihan kuukauttakaan. Vietimme viikonlopun poissa kotikulmilta, paimentamassa lampaita korkeassa heinikossa, joten punkkikarkotteet joutuivatkin todelliseen tulikokeeseen. Hieman epäuskoisina olemme tonkineet Hatin turkkia. Missä ne öttiäiset oikein luuraavat? Vai voiko tuo ihmepulveri oikeasti tehota? Jatkamme seurantaa.

Paimennusleirin jäljiltä ahkerista työläisistämme on toistaiseksi jäljellä vain lojuvat raadot, jotka jalkautuvat vain ottaakseen vastaan ruokaa ja kömpiäkseen salaa sohvalle jatkamaan uniaan. Kieltämättä me kaksijalkaisetkin olemme olleet pitkien ja sikeiden yöunien tarpeessa, sillä leiriolosuhteet, fyysinen työ ja uudenlaiset haasteet vaativat veronsa.

Kuva: Veera R.

Säiden osalta paimennusviikonloppu ei olisi voinut sattua parempaan saumaan, juuri hellejakson ja sadepäivien väliin. Lämmintä oli, mutta ei läkähdyttävää. Kaiken kaikkiaan kesäkuu päihittää leireilyajankohtana kirkkaasti syyskuun, jolloin palelimme muutaman asteen lämpötilassa, liukastelimme liejussa, hapuilimme pilkkopimeässä illassa otsalampun turvin ja koetimme turhaan kuivatella lämpimärkiä vaatteitamme. (Kuten huomata saattaa, en ole intohimoisen erähenkinen ihminen.)

Väsymystä suurempi on kuitenkin ylpeys omista koirista, joista varsinkin aikuisempi Luna osoitti upeaa työmoraalia ja itsenäistä vastuunottokykyä ison lammaslauman edessä. Hatissa näkyy vielä nuoruuteen liittyvää huolettomuutta, mutta sama tyynen keskittynyt asenne pilkahtelee silläkin esiin oikean työn äärellä. On sykähdyttävää seurata paimenkoirien syvintä olemusta. Vaikka kokemusta ei ole karttunut vielä paljonkaan, ne vain intuitiivisesti tietävät, miten lampaiden kanssa kuuluu toimia. Toisten koirien kanssa rellestäminen muuttuu keskinäiseksi yhteistyöksi. Vipeltävistä sähköpaimenista tulee äkkiä rauhallisia ja tarkkaavaisia puurtajia.

Kuva: Veera R.

Kuva: Veera R.

2 kommenttia:

  1. Löysin blogisi vasta nytten ja oon alkanut lukea tätä alusta asti. Ei voi muuta sanoa että tää on aivan ihana blogi! Onneksi löysin tämän! Itelläni on Mittelspitz uros pentu, haluaisin itsekkin ruveta harrastamaan agilityä kunhan koira kasvaa aikuisemmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista ja rapsutuksia mittelille!

      Poista